Aluksi en käsittänyt tapauksen ulottuvuuksia. Yhdeksän kuukauden ikäinen tyttövauva, jota minua pyydettiin hoitamaan, oli vasta ennakkovaroitus. Tyttö oli nukutuksen jäljiltä kalpea ja pörrötukkainen eikä häntä tahtonut saada hereille. Kohotin varovasti selällään makaavan

lapsen leukaa, jotta hengitys sujuisi helpommin. Kuuntelin tarkasti keuhkoja hennon rintakehän molemmin puolin. Hyvät ja symmetriset hengitys äänet. Kuljetimme häntä aivan liian suurella sängyllä etsien neljänteen kerrokseen perustettua tehohoitohuonetta. Huone oli oikeastaan tarkoitettu aikuisille leikkauspotilaille, mutta sodassa vammautuneita lapsia tuli leikattavaksi niin paljon, että sairaalan johto joutui koko ajan kehittämään tilapäisratkaisuja vuodepaikkojen lisäämiseksi.

Löysimme huoneen lopulta. Aurinko paistoi kuudelle sängylle. Ikkunat olivat auki ja yksi niistä rikki, huoneessa oli jääkylmä. Henkilökunnalle oli selvästi ilmoitettu, että uusia potilaita oli tulossa. He viestittivät, etteivät olleet vielä valmiita.

– Please doctor, can you wait?

Ilman muuta voisimme odottaa.

Jäin seisomaan pikku Jumana Samunin vuoteen viereen. Pikkuruinen vasen käsi oli niin pahoin ruhjoutunut, että se oli jouduttu osittain amputoimaan. Tyttö oli loukkaantunut perheen talon pommituksessa, kukaan ei tiennyt missä hänen äitinsä oli, mutta isä ja isoisä olivat kuulemma kuolleet. Tytön rintaan oli kirjoitettu tussilla arabialaisia kirjaimia, luultavasti vamman tyyppi ja kiireellisyys. Sängyllä olevasta röntgenkuvasta näkyi, että peukalo, etusormi ja keskisormi oli amputoitu. Side oli verestä märkä, mutta vuoto näytti loppuneen.

Pienellä tytöllä oli kauniit ja voimakkaat, melkein aikuismaiset piirteet ja tuuheat kulmakarvat. Valjusta ihonväristä päätellen hän kärsi anemiasta, joka johtui joko verenhukasta tai aliravitsemuksesta. Jälkimmäinen on gazalaislapsilla yleistä. Tyttö näytti nukkuvan rauhallisesti, suljettuine silmineen hän näytti melkein absurdin levolliselta. Tunnustelin hänen ihoaan. Se oli viileä ja hiukan nyppyinen, aivan kuin häntä olisi palellut. Ruumiinlämpö oli varmasti alentunut jo leikkauksessa ja nyt hän makasi riisuttuna viileässä huoneessa.

Sama ongelma koski kaikkia potilaita, niin moni sairaalan ikkuna oli rikki eikä tammikuisessa Gazassa suinkaan ole trooppisen lämmintä. Yölämpötila oli viidestä kymmeneen astetta, päivisin lämmitti aurinko. Al-Shifan sairaala sijaitsee vain kolmen korttelin päässä rannasta, ja kolmannen ja neljännen kerroksen merenpuoleisista potilashuoneista näki lääkärikierrolla aaltojen murtuvan valkoiseen hiekkarantaan. Mereltä puhalsi viileä tuuli, eikä kahden hätäaggregaatin tuottama virta riittänyt pitämään huoneita tarpeeksi lämpiminä. Leikkaussalit ja tehoosastot menivät tärkeysjärjestyksessä edelle, sairaalan muut tilat olivat jääkylmiä.

Useimpien potilaiden huovat oli saatu joko omaisilta – kuten usein pieni lisäruoka-annoskin – tai Islamic Relief -avustusjärjestöltä, jolla oli selvästikin varastoja Gazassa. Huovat olivat tarpeen kylminä öinä. Jumanalla ei kuitenkaan ollut huopaa, ei Islamic Reliefin eikä kenenkään muunkaan antamaa. Hän oli ypöyksin, sukua ei näkynyt missään.

Yrittäessäni peitellä tyttöä sairaalan ohuella lakanalla hoitaja kertoi minulle, että tyttö oli kotoisin al-Zaytounin alueen köyhälistökorttelista Gazan kaupungin etelälaidalta. Hoitajan mukaan israelilaiset olivat pommittaneet perheen taloa ja tappaneet yksitoista perheenjäsentä samana aamuna. Toinen hoitaja kertoi, että israelilainen panssarivaunuyksikkö oli asettunut asemiin lähistölle, pakottanut yöllä joukon Samunin suvun jäseniä yhden perheen omistamaan varastorakennukseen ja pommittanut sen murskaksi seuraavana aamuna. Samunin suku on suuri. Hyökkäyksen uhreja oli toistasataa, heidän joukossaan naisia, lapsia ja vanhuksia.

Israelin armeija on hyvin organisoitu ja sotilaat kokeneita. Voisivatko he teurastaa harkitusti joukon puolustuskyvyttömiä ja aseettomia palestiinalaissiviilejä? Tämän armeijan upseerithan saavat käskynsä valtiokoneistolta, joka nimittää itseään yhdeksi maailman vahvimmista demokratioista, ja maan presidentti on saanut Nobelin rauhanpalkinnon! Kuulosti liian barbaariselta. Varmaan oli kyseessä erehdys, perätön huhu, höyhen josta oli tullut viisi kanaa. Tilanne oli sekava, Gazassa kierteli näinä vuorokausina lukemattomia huhuja, ja kuvitelmat ovat usein pahempia kuin todellisuus. Ei kuitenkaan tässä tapauksessa.

Valitettavasti tarina osoittautui todeksi. Kyseessä oli joukkoteurastus. Eikä se ollut vahinko vaan ilmiselvästi ennalta suunniteltu ja järjestelmällisesti toteutettu Israelin armeijan sotilasoperaatio. Israelin joukot olivat syyllistyneet hirviömäiseen tekoon. Meidän potilaamme, pikku Jumana, oli vain yksi lukuisista Samunin sukuun kuuluneista uhreista sinä päivänä. Lisää oli tulossa.