LIKEN LIUKUHIHNA

Alastair Reynolds on Tähtivaeltaja-palkintoehdokas!

Alastair Reynoldin syksyllä ilmestynyt Pääteasema kisaa neljän muun kirjan kanssa Tähtivaeltaja-palkinnosta. Raati luonnehtii sitä näin: "Ihastuttavilla ideoilla pippuroitu näkemys kaukaisen tulevaisuuden yhteiskunnasta, joka on jakautunut teknologiselta kehitykseltään eritasoisiin vyöhykkeisiin."

Helsingin Science Fiction Seura ry.:n luotsaama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle. Alastair Reynoldsin lisäksi ehdokkaina ovat Johanna Sinisalo, Hannu Rajaniemi, Eija Lappalainen & Anne Leinonen sekä China Miéville.

Jään muisti ilmestynyt – M. J. McGrath Suomeen

Uutuuskirjoja

Mika Pekkolan esikoisromaani Aamun kirkastus kertoo nuoresta, hauraasta Aamusta, joka elää uskonnollisessa yhteisössä. Tukahdutettu seksuaalisuus etsii tietään ulos eri tavoin. Vuonna 1979 syntynyt Mika Pekkola on tutkija ja filosofian tohtori.

Holokaustin muistopäivän kunniaksi julkaisimme Hans Keilsonin romaanin Vastustajan kuolema. Viime vuonna 101-vuotiaana kuollut Keilson tutkii osin omaelämäkerrallisessa romaanissaan vihan ja katkeruuden salakavalaa voimaa ainutlaatuisen tarkkanäköisesti.

Pentti Otsamon Kahvitauko rikkoo sarjakuvataiteilijan pitkän tauon. Otsamon lämminhenkisessä sarjakuvassa arkielämän kuvaukset saa absurdeja käänteitä.

Tommi Musturi palkittiin jälleen

Sarjakuvataiteilija Tommi Musturi on palkittu taas, tällä kertaa vuoden 2011 tamperelaisesta kulttuuriteosta. Palkinnon myöntänyt Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö perustelee palkintoa muun muassa vilkkaalla näyttelytoiminnalla ja töiden julkaisulla monessa eri maassa. 

Englanniksi ja ranskaksi viime vuonna ilmestynyt viisiosainen Toivon kirja -sarja sijoittuu taiteilijan lapsuudenmaisemiin Juupajoelle ja Ruovedelle. Musturi on tehnyt toistakymmentä sarjakuvateosta, mittavan määrän sarjakuvanovelleja sekä kirja- ja lehtikuvituksia, joita on julkaistu parissakymmenessä maassa. Hän on saanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja vuosi sitten Suomen Sarjakuvaseuran Pekka Puupää -palkinnon.

"Hans Keilson on nero"

Hans Keilsonin (1909–2011) natsiaikaan sijoittuva Vastustajan kuolema on ilmestynyt. Toisen maailmansodan aikana Hollannin vastarintaliikkeessä toimineen saksalais-hollantilaisen Keilsonin teos on tämän päivän Euroopassa hälyttävän ajankohtainen. Tai kuten The New York Times ilman ylisanoja kiireisimmille lukijoilleen arvioi: "Vastustajan kuolema on mestariteos ja Hans Keilson on nero." Lue koko juttu täältä.

 

Vainojen uhrien muistopäivä 27.1.

Linnun muotokuva ehdolla Tiiliskivi-palkinnon saajaksi

Juha Siron viimevuotinen romaani Linnun muotokuva kilpailee Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestön Teema ry:n vuosittain jakamasta Tiiliskivi-palkinnosta. Palkinnon tarkoitus on nostaa esille kirjallisuutta, joka on syystä tai toisesta saanut mediassa arvoansa vähäisempää huomiota. Kilpailun voittaja julistetaan Elävän Kirjallisuuden Festivaalin päätösklubilla Tampereen kulttuuritalo Telakalla 11.2.2012.

Like onnittelee Siroa ehdokkuudesta!

 

LikeVisio uutisoi: Erkki Tuomioja & Imbi Paju

LikeVisio esittää: Liken kevätpressi 2012

LikeVisio esittää: Kotiteollisuus.com-kirjan kansikuvaukset

"Tuollaista minusta ei ainakaan tule"

Liken työläisneuvosto kutsui helmikuussa kolmannen romaaninsa Prole julkaisevan Marja Björkin vuoden 2012 ensimmäiseen haastattelusessioon. Esimakua tulevasta teoksesta kirjailijan omin sanoin täällä

Yhteystiedot

Like Kustannus Oy
PL 37
00521 HELSINKI
puh. 09 622 9970
fax 09 135 1372
Yleiset tiedustelut: like [at] like.fi