Like julkistaa rikosromaanin kirjoituskilpailun Dekkariseuran kanssa

Like Kustannus järjestää Rikos kannattaa -kirjoituskilpailun yhteistyössä Suomen dekkariseuran kanssa. Kilpailun tarkoituksena on etsiä julkaisukelpoisia rikosromaanikäsikirjoituksia. Käsikirjoituksen ei tarvitse olla perinteinen dekkari vaan rikos voi esiintyä tekstissä muullakin tavalla.

Paras käsikirjoitus palkitaan 2000 euron rahapalkinnolla sekä optiolla käsikirjoituksen julkaisemiseen.
Kirjoituskilpailu on osa Like Kustannuksen 25-vuotisohjelmaa.

OHJEET
Rikos kannattaa -kilpailuun voi lähettää rikos- tai jännitysromaanikäsikirjoituksen kuka tahansa, myös aiemmin julkaissut kirjoittaja. Kilpailukäsikirjoituksen täytyy kuitenkin olla "vapailla markkinoilla", eli siitä ei ole tehty kustannussopimusta. Käsikirjoitus, josta on jo tehty kustannussopimus jonkin kustantajan kanssa, ei voi osallistua kilpailuun.
Kilpailuaika on 21.3.-1.9.2012.
Voittaja saa palkinnoksi 2000 euroa ja option käsikirjoituksen julkaisemiseen.
Voittajan ratkaisee kolmihenkinen raati, jonka jäseniä ovat Liken kustannuspäällikkö Harri Haanpää, rikoskirjailija Tuomas Lius ja Dekkariseuran varapuheenjohtaja Outi Karemaa.
Kilpailun voittaja julkistetaan 27.10.2012 Helsingin kirjamessujen Dekkarilauantain ohjelmistossa.

Lähetä käsikirjoituksesi rtf- tai pdf-muodossa osoitteeseen dekkarikilpailu(ät)like.fi. Käsikirjoituksen tulee olla kokonainen ja sen tulee olla romaanin mittainen. Nimeä tiedosto seuraavasti: Sukunimi Etunimi Päiväys.
Lisää tiedoston alkuun yhteystietosi.

KILPAILUAIKA ON PÄÄTTYNYT

Dekkarikilpailuun tuli yli 200 käsikirjoitusta. Suuret kiitokset kaikille osallistujille. Kilpailun voittaja ratkeaa lokakuun alkupuolella. Otamme voittajaan yhteyttä heti kun voittajakäsikirjoitus on valittu. Voittajan nimi julkistetaan yleisölle Helsingin kirjamessujen Dekkarilauantain yhteydessä 27.10.2012.

Kuka voitti?

Tänään oli dekkarilauantai. En päässyt osastolle, mutta kiinnostaisi tietää kuka voitti ja miksi.

Likellä on facebook-ryhmä, ehtisikö joku vaikka päivittää sitä niin tulisi ikävät tiedotus- ja markkinointivelvollisuudetkin hoidettua...?

Niinpä...

...eihän Like näihin kysymyksiin vastaile, mutta voittaja löydät, kun hieman googlaat, vaikkapa hs.fi

Entäs

... ne, jotka eivät voittaneet kilpailua, lähetetäänkö heillekin jokin viesti sähköpostiin?

Niinpä

..mutta sehän riittää, jos Like ilmoittaa täällä, kun voittajalle on ilmoitettu. Kun noin suuri määrä kässäreitä on tullut, voisi kuvitella, että niissä on muitakin laadukkaita, kuin voittaja, Joku "lohdutuspalkinto" tai "kunniamaininta" voisi olla paikallaan tai jopa neuvottelut "hopean ja pronssin" kanssa? 

Niin, niin...

Tännehän sitä tietoa odotetaan. Onko voittajalle jo ilmoitettu?

Samaa mieltä

Olisi kiva, jos Like ilmoittaisi, koska voittajalle on ilmoitettu, ettei tarvitse sitä jännittää monen viikon ajan.

Niin, mutta ...

minua kiinnostaa tietää, milloin on enää turha odottaa oman kässärin menestyvän tässä kisassa. Tarjoan sitä muille kustantajille heti, kun tiedän ettei Like ole siitä kiinnostunut. Messuihin asti ei tarvitse odottaa ... ei ole tätä vaikeampaa. Onnea vain sinunkin käsikirjoituksellesi!

Vaikeaa

Lukeminen tuntuu olevan aika vaikeaa kirjoittajille. Ohjeissa sanotaan, että voittajalle ilmoitetaan heti, kun käsikirjoitus on tullut valituksi voittajaksi ja asia julkistetaan messuilla. 

Oho

Tajusin juuri, että sanatarkkaan tuossa tekstissä sanotaan että "voittajan nimi ilmoitetaan kirjamessuilla". Voi siis olla myös niin, että voittaja saa tiedon juuri ennen messuja, eikä hänen läsnäolonsa ole tarpeen itse tilaisuudessa. Voi kun on jännää.... tieto asiasta olisi kyllä kiva juttu...

Toivomus...

Laitattehan tiedon tänne sitten kun voittajalle on ilmoitettu? Lokakuu alkoi jo, eli nyt ei tarvinne pitkään enää odottaa.

Paljon kysymyksiä

mutta Like ei näköjään niitä noteeraa ollenkaan. Ei anna kovin mairittelevaa kuvaa kustantamon tavasta toimia.

Kilpailun tulokset

Siis lokakuuhan on vasta niin alussa, etteivät voittajat ole vielä tiedossa, mutta sitten kun ovat, niin olisi kiva tietää siitä heti, jotta voi laittaa oman tekstin eteenpäin...

Jaetaanko

...muita mitalisijoja? Onko Like kiinnostunut kustantamaan rannalle jääneitä, mikäli jossain niissä olisi ainesta ja potentiaalia?

Dekkarilauantaissa?

Vilkaisin läpi uunituoreen ohjelmalehtisen Helsingink Kirjamessuista. Ainakaan lavojen ohjelmassa dekkarikisan voittajan julkistamista ei ole. Voisiko edes Liken sivuille laittaa etukäteen tiedon, minne ja milloin voi mennä katsomaan voittajan julkistamista, jos ei itse satu voittamaan, niin kuin todennäköistä on...

Kiitos.

Kirjakahvilassa

Kirjakahvilassa klo 16 Kirjamessujen lauantaina näyttää olevan.

Sinne siis!

Kirjoituskilpailu

...lienee jäänyt Sofi Oksasen ja Riikka Ala-Harjan varjoon.

Bisnes on tietysti bisnestä, mutta ei uusia kirjoittajiakaan kannattaisi

aliarvioida.

Montako

...kässäriä tuli?

Niin, montako?

Olisi kiva tietää, kuinka monta käsikirjoitusta kisaan tuli... ja miten tästä eteenpäin? Kuinka paljon ennen kirjamessuja voittajat saavat tietää tuloksesta?

tiedottaminen

Ehkä kukaan ei ole vastuussa Likellä tällaisesta tiedottamisesta. Tai ehkä kukaan Likeltä ei eksy tänne, kun tämä on mutkan takana...

Tiedottamisesta

Kyllähän kustantamolle on aina iso juttu, kun järjestetään kirjoituskilpailu, ja se pitää ottaa tosissaan, koska kirjoittajatkin ovat suuren työn tehneet. Hehän loppujen lopuksi kustantajan palkat maksavat. Ja onhan Likellä viestintäpäällikkö.

vastuu

likessä ei varmaan näitä tällaisia pikku juttuja ole annettu kenenkään vastuuksi tai sitten jos on se joku ei hoida hommiaan. vastaileminen näihin vie pari minuuttia...tieytty teosten laskenta vie aikaa mutta itse vastuussa olijana laskisin heti ensimmäisenä monta teosta on tullut ja tiedottaisin siitä. Luulisi että likellä olisi varaa palkata riittävästi työntekijöitä, sen verran hyvin kai heidän kirjailijansa heitä leivässä pitää, mutta onko enemmän asenne ja priorisointi kysymys

Noinhan se on

Esimerkiksi Kouvolan dekkarinovellikilpailuissa tiedotetaan heti deadlinen jälkeisenä päivänä, montako novellia on tullut, miten homma etenee ja koska voittaja(t) julkistetaan.

Sähköposti?

Mikä on oikea sähköposti? Gmail ei hyväksy oheistettua sähköpostiosotetta.

Palautus

Pakko kysyä, vaikka arvaankin jo vastauksen, mutta tekstin voi varmaan vielä palauttaa silloin 1.9. (niin pitkää kuin päivää riittää), vai?

Antaako Like väliaikatietoja esim. top10:stä

Ilmoittaako Like väliaikatietoja käsikirjoituskilpailusta, eli saavatko lähettäjät tietää ennen voittajan julkistamista sen, ovatko heidän käsikirjoituksensa mukana kärkitaistelussa vai eivät. Entä voiko lähetetyn käsikirjoituksen vetää pois kilpailusta, jos toinen kustantaja sen hyväksyy julkaistavaksi.

Mitalisijat?

Palkitaanko kisassa muita kuin voittajaksi yltänyt teos? Onko Like-kustantamolla tavoitteena kuitenkin löytää muitakin julkaistavia tekstejä kuin vain se yksi?

terveisin Osallistuminen vain voitto mielessä?

Yhteistyön kustannustoimittajan kanssa ?

Kuuluuko voitto- ja optioprosessiin editointikierros tai kaksi kustannustoimittajan kanssa vai miten prosessi mahdollisesti etenee valinnan jälkeen? 

alle 16v.

Voiko kisaan ottaa osaa alle 16-vuotias tai ylipäätään alle 18-vuotias henkilö? Entäs, jos ei halua, että oma teksti julkaistaan?

ikäraja

ikärajaa ei olla määritetty

Palaute

Jos ei voita kilpailua, saako edes palautetta tarinastaan?

Palaute

Emme valitettavasti voi luvata henkilökohtaista palautetta kilpailuun lähtetetyistä käsikirjoituksista. Resurssimme eivät riitä siihen.

Tyyli?

Ohjeissa mainitaan, ettei käsikirjoituksen tarvitse olla perinteinen dekkari, vaan siihen voi liittyä rikos myös muulla tavoin. Kuinkahan laaja tämä skaala on, toisin sanoen, pitäisikö pysyä jännitys/rikos genreissä kuitenkin, vai otetaanko vastaan myös kaunokirjallinen teksti, jossa ei rikos (eikä varsinkaan jännitys) näyttele pääroolia? 

Aihe

Voiko tarinan kirjoittaa vaikka James Bond tyyliseksi "salainen agentti" tarinaksi?

Miksei, jos siinä on rikos.

Miksei, jos siinä on rikos.

Milloin voittaja ilmoitetaan,

Milloin voittaja ilmoitetaan, tai kauan siihen suunnilleen kestää?

Voittajan julkistus

"Kilpailun voittaja julkistetaan lokakuussa Helsingin kirjamessujen Dekkarilauantain ohjelmistossa." Messut on lokakuun 25.-28.

 

oikea s-postiosoite?

Ohjeissa käsis kehotetaan lähettämään osoitteeseen dekkarikilpailu (ät) like.fi.

Tarkennuksessa 21.3.2012 osoite on muuttunut seuraavaksi: kasikirjoitukset(at)like.fi.

Kumpi on oikea osoite?

at ät

Tuo at ät tarkoittaa sitä merkkiä mikä tulee jokaiseen sähköpostiosoitteeseen (miukumaukuksikin sitä sanotaan) mutta sitä ei voi kirjoittaa näin @ koska pelätään roskapostia mutta se ät ja at on oikeasti @

Sama

Sama kysymy on myös minulla. Miksi like ei vastaa näihin kysymyksiin?

Kieli

Onko käsikirjoitus oltava suomeksi?

Oi

Onpas "tyhjentävät" ohjeet!!!

Saakos alle 18-vuotiaat

Saakos alle 18-vuotiaat osallistua? :D

Ikä rajaa ei ole asetettu

Ikä rajaa ei ole asetettu

vainko voittaja noteerataan?

Entäs jos tulee useampikin laadukas käsikirjoitus? Korjaako vain voittaja palkintorahat ja option vai otetaanko muitakin lupaavia käsikirjoituksia sivuun myöhempää tarkastelua varten?

pituus

Kuinka monta kirjoituttua sivua "romaanin mittainen käsittää" ? Onko kirjoitetun tekstin (suositeltava) riviväli mikä ?

Mitta

Hei,

Yksiselitteistä merkkimääräkriteeriä ei ole, vaatimuksena ainoastaan "riittävän pituinen".

Ja jos voitan

Jos voitan, niin voinko enää tarjota käsikirjoitusta jollekin muulle kustantamolle?

Optio

Optio = mahdollisuus kustannussopimukseen.

Tarkempia ohjeita?

Lähetetään siis omalla nimellä, ei käytetä nimimerkkiä? Mikä tiedostomuoto, Word, rtf, pdf?

Tarkennus

Hei,

Emme tarvitse nimimerkkejä. Tässä tarkennusta:

Lähetä käsikirjoitus rtf- tai pdf-muodossa osoitteeseen dekkarikilpailu(at)like.fi. Muussa muodossa olevia tiedostoja emme pysty käsittelemään.
– Nimeä tiedosto seuraavasti: Sukunimi Etunimi Päiväys
– Lisää tiedoston alkuun yhteystietosi.

Yhteystiedot

Like Kustannus Oy
PL 37
00521 HELSINKI
puh. 09 622 9970
fax 09 135 1372
Yleiset tiedustelut: like [at] like.fi