”Roskan paavin” kulttiteos on koirantorttu kulttuurieliitin kalosseissa

Like julkaisee viimein kauan kaivatun näköispainoksen kirjastojen varastetuimpiin kuuluvasta teoksesta. Roskaelokuvan pettämättömän tyylitaiturin, ohjaajalegenda John Watersin varhainen muistelmateos Shokkiarvo nyrjäyttää lukijan tajunnan ja sekoittaa elokuvakirjallisuuden pakan.

Tässä hyvällä maulla tehdyssä kirjassa huonosta mausta Waters kertoo elämästään ja uransa merkkipaaluista, kuten elokuvistaan Pink Flamingos, Polyester ja Hairspray. Hänen epäsovinnainen, tabuja rikkova huumorintajunsa ja kykynsä nähdä tilanteet surrealistisen perverssissä valossa tekee teoksesta yllätysten ilotulitusta. Jo lukujen nimet – ”Kaikkein saastaisimmat elossa olevat ihmiset”, ”Miksi rakastan väkivaltaa”, ”Takametsien välistävetäjät”, ”Kaikki oikeudenkäyntini”, ”Edith Massey, munanainen” – vasaroivat nauloja terveen järjen arkkuun.

Roisin kuvituksen kuningattarena keekoilee unohtumaton drag queen, ”maailman saastaisimmaksi ihmiseksi” tituleerattu Divine, joka muistetaan ennen kaikkea Pink Flamingosin kakansyöntikohtauksesta.

Matkaopas dokumenttielokuvan tekemiseen kertoo, miten havainnot muuttuvat kuviksi.

Dokumenttielokuvan tekeminen on prosessi, jossa elokuva vaihe vaiheelta kypsyy ja kehittyy kohti lopullista muotoaan. Elokuvan tekijän on osattava varautua paitsi tuotannon risukoiden setvimiseen myös aiheensa, todellisuuden, äkkinäisiin yllätyksiin.

Kokenut dokumentaristi, tuottaja, opettaja ja kirjoittaja Jouko Aaltonen esittelee kirjassaan käytännönläheisesti kaikki dokumenttielokuvan tekemisen vaiheet. Näkökulma on sekä ohjaajan että tuottajan, joten taiteellinen ja tuotannollinen näkökulma kulkevat tiiviisti rinnan. Aaltonen käsittelee monipuolisesti paitsi dokumentintekijän roolia eri tilanteissa myös kulttuurien kohtaamiseen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Tarkastelun kohteena on niin sanottu luova dokumenttielokuva: tekijälähtöinen, kunnianhimoinen ja ilmaisullisesti uutta luova elokuvataide, jossa keskeistä on tekijän oma havainto ja tulkinta kuvaamastaan todellisuudesta. 

Filmihullu-antologian timanttinen kakkososa syväluotaa 80-luvun elokuvalliset ilmiöt ja saa elämän ja elokuvan tappelemaan keskenään.

Filmihullu, aikamme kiihottavin elokuvalehti, jatkaa iltasatujaan. Toimituskunnan vanhat ketut lyövät lihakoukkunsa syvälle 1980-luvun elokuvan monenkirjavaan ja kulttuuripoliittisesti arveluttavaan torsoon. Samalla esiin nousee uusi kouriintuntuvasti taisteleva kirjoittajapolvi, johtotähtenään Aki Kaurismäki.

Filmihullun antologiasarjan toinen osa on kulttuurihistoriaa nähtynä mitä puhtaimmin silmin. Sam Fuller, Luis Buñuel, Jacques Tati, Jim Jarmusch, Orson Welles ja Jean-Luc Godard esiintyvät merkittävissä rooleissa, eivätkä kotimaiset hahmot ole yhtään mitään vähemmän: Anssi Mänttäri, Mikko Niskanen, Teuvo Tulio, Kaisa Korhonen, Kalle Holmberg, Ralf Långbacka, Rauni Mollberg ja skorpionin pyrstönkärkenä tietenkin älyllisen elokuvan maskotti Spede. Mitä he aikanaan ajattelivat ja jättivät ajattelematta? Se selviää vain tämän kirjan sivuilta.
 

Elokuvanakin nähtävä uskomaton tositarina "Kellokosken Prinsessan" elämästä.

Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa lähes koko elämänsä ajan asuneen Anna Lappalaisen elämästä. Vuonna 1896 syntynyt Lappalainen sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Pian hänelle kehittyi voimakas ja koko elämän ajan kestänyt harha, jonka mukaan hän oli kuninkaallinen, Prinsessa.

Prinsessa eli harhansa mukaan niin johdonmukaisesti kuin se oli mahdollista. Vaikka häntä hoidettiin lähes kaikilla aikakauden hoitomenetelmillä (muun muassa tartuttamalla häneen malaria), hän ei parantunut, vaan uskoi olevansa kuninkaallinen. Loppujen lopuksi hoitohenkilökuntakin hyväksyi jossain määrin hänen harhansa ja jopa eli siinä mukana. Prinsessa oli mielisairaudestaan huolimatta eräänlainen voittaja. Hänen annettiin lopulta elää erilaisena, omassa harhassaan. Vuonna 1995 Kellokosken sairaalan puistoon pystytettiin Prinsessan muistomonumentti.

Hepenet miehen tekevät! Suomidrag vie, vikisee ja viettelee.

Paljetteja, höyhenpuuhkia, korkeita korkoja, isoja peruukkeja. Paula Koivuniemen, Katri Helenan ja Lea Lavenin upeasäärisiä klooneja. Dragin ”pikkujouluversio” on suomalaisille tuttu juttu, ja dragesiintyjiä löytyy jo euroviisukarsinnoistakin.

Sinivalkoisissa höyhenissä on kunnianosoitus suomalaiselle dragille. Se kertoo kaiken olennaisen suomi-dragin menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudennäkymistä ja valottaa vaivattomasti sitä, miten monia rajoja rikkovasta viihde- ja taidemuodosta dragissa on kysymys ja mitä se esiintyjille merkitsee.

Dragin historiaan mahtuu paljon muutakin kuin homomiesten itseironiaa ja hauskanpitoa. Lukija päätyy yökerhojen ja teattereiden lisäksi muun muassa 1800-luvun varieteelavoille ja toisen maailmansodan aikaisiin korsuihin. 2000-luvulla drag on valtavirtaistunut koko kansan viihteeksi ja monipuoliseksi taidelajiksi.

Uljaasti kuvitettu Sinivalkoisissa höyhenissäon aarrearkku kaikille timanttisen viihteen, haastavan taiteen, kyseenalaistamisen ja leikin ystäville.  Miehille, naisille ja kaikille siltä väliltä.

Mitä elokuva on ja mihin sitä tarvitaan? Kuinka elokuvat syntyvät?

Kari Pirilän ja Erkki Kiven Teos opastaa lukijaa elokuvanteon labyrintissa: kuinka abstraktiona leijaileva alkuajatus konkretisoituu ja saa elokuvan muodon monisäikeisen tuotantoketjun rattaissa? Minkälaisten ammattilaisten yhteistyönä elokuvat syntyvät? Miten kuvaustilanteet valmistellaan? Mitä eroja on elokuva- ja teatteriohjaamisessa?

Kirja etenee elokuvanteon syklien mukaan ja on siksi käytännöllinen apuväline niin elokuvantekijöille kuin alaa opiskeleville. Elokuvantekijöiden näkemysten ja puheenvuorojen valaisemana syntyy kokonaisvaltainen kuva elokuvan tekemisestä. Kirjassa esitellään yksityiskohtaisesti elokuvatuotannon toimenkuvat, jotka on koottu myös kirjan loppuun kattavaksi suomi-englanti-sanastoksi. Käytännönläheinen teos rohkaisee elokuvantekijää taiteellista luovuuteen ja yksilöllisten ratkaisumallien etsimiseen.

Teos on viimeinen osa kokeneiden tekijöiden kolmiosaisesta teossarjasta Elävä kuva - elävä ääni.

Miksi väkivallan katsominen kiehtoo meitä? Miten väkivaltaa esitetään elokuvissa ja miten siitä tehdään hyväksyttävää?

Väkivallan kuvat ja kuvaukset ovat erottamaton osa kulttuuriamme, sekä taidetta että viihdettä. Parhaimmillaan ne auttavat tulemaan toimeen väkivallan todellisuuden kanssa, pahimmillaan niistä muodostuu osa väkivallan ongelmaa.

Henry Bacon tarkastelee Väkivallan lumossa elokuvaväkivallan toimintatapoja ja muotoja: Kuinka väkivalta saadaan elokuvallisin keinoin vaikuttamaan siedettävältä, hyväksyttävältä, nautittavalta, hauskalta – tai aidosti kauhistuttavalta? Millaisiin henkisiin ja psykologisiin tarpeisiin väkivallan representaatiot vetoavat? Miksi nautimme viihdeväkivallasta, vaikka todellisessa elämässä tuomitsemme sen ja koemme väkivaltaisen käyttäytymisen vastenmieliseksi?

Elokuvan rajat ylittävä, syvällinen ja runollinen puheenvuoro elokuvanteosta ja todellisuuden muovautumisesta taiteeksi.

Elokuvamaailma tuntee muutamia legendaarisia ohjaajaveljeksiä: Suomesta Kaurismäen veljekset, Italiassa Tavianin veljekset, Yhdysvalloista Coenin veljekset ja Belgiasta Dardennen veljekset.

Belgialaiset Jean-Pierre ja Luc Dardenne ovat itseoppineita elokuvaohjaajia, joiden elokuvakielessä yhdistyvät yhteiskunnallisesti osallistuva viesti ja hienosyinen dokumentaarisuus. Päiväkirjamuotoon kirjoitettu Kuviemme takaa valottaa paitsi arvostettujen ohjaajaveljesten elokuvien syntyprosessia ja teosten taustoja myös elokuvaohjaajan työtä yleensä. Kuten heidän elokuvissaan, todellisuus tallentuu kirjan sivuille riisutuin kuvallisin keinoin.

Populaarikulttuurihistoriikki 1960-luvun maagisen vallankumouksen ytimestä, mystiikan ja okkultismin uudelleensyntymästä sekä hippi-idealismin yöpuolesta.

Viattomuuden ajan loppuna pidetyt Mansonin perheen suorittamat murhat ja Altamontin verilöyly liittyvät olennaisella tavalla 60-luvun henkeen. Hippiliikkeessäkin suosittu mielen vapauttaminen merkitsi rauhan ja rakkauden lisäksi myös aggressioiden vapauttamista ja mielivaltaista toimintaa hyvän ja pahan tuolla puolen.

Aseistariisuva kuvaus vapautumisen vuosikymmenestä ja alakulttuurien joukkovoimasta.

Taking Woodstock on hulvaton ja vapauttava tositarina miehestä, joka mahdollisti Woodstockin legendaarisen festivaalin toteutumisen.