Miljoonan punnan Alastair Reynoldsilta uutta avaruusoopperaa

Lehdistötiedote
julkaisuvapaa


AURINKOJEN HUONE on scifin kiintotähden Alastair Reynoldsin seitsemäs
suomennos. Hän teki viime vuonna kustantajansa kanssa sopimuksen kymmenen
romaanin kirjoittamisesta kymmenen vuoden aikana. Sopimuksen arvo oli
miljoona puntaa.

Kuusi miljoonaa vuotta sitten Abigail Gentian teki itsestään tuhat kloonia
ja lähetti ne galaksiin keräämään enemmän muistoja ja viisautta kuin
yksikään ihmisyksilö kykenisi koskaan hankkimaan. Kloonit kokoontuvat 200
000 vuoden välein kertomaan kokemuksistaan.

Odottamaton hätäsignaali tuo huonoja uutisia. Kuuden miljoonan vuoden
vakauden jälkeen joku on päättänyt, että on aika hävittää Gentianin suku
galaksista. Suvun jäsenet ryhtyvät ratkomaan mysteeriä: kuka heitä vainoaa
ja miksi?
 
Alastair Reynolds (s. 1966) opiskeli Newcastlen yliopistossa fysiikkaa ja
tähtitiedettä ja valmistui myöhemmin tohtoriksi. Hän työskenteli
astrofyysikkona Hollannissa Euroopan avaruusjärjestössä, kunnes ryhtyi
täysipäiväiseksi kirjailijaksi vuonna 2004. Häneltä on suomennettu seitsemän
teosta.


Alastair Reynolds:
AURINKOJEN HUONE
Alkuteos House of Suns, suomentanut Hannu Tervaharju
ISBN 978-952-01-0390-3, ovh 31 euroa
Kirjan iso kansikuva (pikkukuvaa klikkaamalla):
http://www.like.fi/kirjat/aurinkojen-huone

Arvostelukappalepyynnöt: arvostelukappaleet@like.fi

Reynoldsin esittely ja kuvia Liken sivuilla:
http://www.like.fi/kirjailijatt/reynolds-a

Alastair Reynoldsin blogi: http://approachingpavonis.blogspot.com/

HS:n haastattelu:
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Alastair+Reynolds+on+brittiscifin+kuumi
n+nimi/1135247583334

Yhteystiedot

Like Kustannus Oy
PL 37
00521 HELSINKI
puh. 09 622 9970
fax 09 135 1372
Yleiset tiedustelut: like [at] like.fi