Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa
Loviisan vuoden 2010 rauhanpalkinto on myönnetty sveitsiläis-amerikkalaiselle psykoanalyytikko Arno Gruenille. Gruen vastaanottaa palkinnon Loviisan rauhanfoorumissa lauantaina 7.8.2010.
Elämäntyönään Gruen on tutkinut ihmisen väkivaltaisuuteen johtavia syitä ja haastanut siten Freudin käsityksen ihmisen luontaisesta väkivaltaisuudesta. Gruenin mukaan perusongelmana on kieltoja ja palkitsemisia suosiva kasvatus, joka opettaa miellyttämään auktoriteetteja, mutta ei ohjaa yksilöitä henkilökohtaiseen moraaliseen kasvuun. Seurauksena välinpitämättömyyttä, väkivaltaa ja yhteiskunta, joka nostaa omistamisen ja yhteiskunnallisen aseman kaltaiset ulkokohtaisuudet henkilökohtaisen omanarvontunnon mitaksi.
Gruen syntyi vuonna 1923 Berliinissä ja muutti lapsena Yhdysvaltoihin. Hän opiskeli psykologiaa ja psykoanalyysiä New Yorkissa ja asettui seitsemäksitoista vuodeksi professoriksi Rutgensin yliopistoon New Jerseyhyn. Vuodesta 1979 hän on asunut ja työskennellyt Sveitsissä. Hänen laajasta tuotannostaan on suomennettu kaksi teosta, Itseään pettävä ihminen (Otava, 1988) ja Tahdon maailman ilman sotaa (Like 2008).
Lisätietoja Loviisan rauhanpalkinnosta: http://www.rauhanfoorumi.fi ja rauhanfoorumin pääsihteeri Timo Virtala, +358 45 784 055 74, timo@virtala.com.
Lisätietoja Arno Gruenista Liken sivuilla: http://www.like.fi/kirjailijatt/gruen-arno
--
Nora Varjama
Like Kustannus Oy
nora.varjama@like.fi
www.like.fi
- Etusivu
- Kirjat
- Käännetty kaunokirjallisuus
- Kotimainen kaunokirjallisuus
- Dekkarit
- Scifi
- Runot
- Sarjakuvat
- Yleiset tietokirjat
- Musiikki ja populaarikulttuuri
- Teatteri, taide ja elokuvat
- Politiikka, yhteiskunta ja talous
- Uskonto ja filosofia
- Matkakirjat ja -oppaat
- Pokkarit
- E-kirjat
- Äänikirjat
- Kalenterit ja muistikirjat
- Uutuudet
- Kirjailijat
- Media
- Like Kustannus
- 1987 Liken synty
- 1988 Kaunokirjalliset ensiaskeleet
- 1991 Like saa omat tilat
- 1994 Like Uutiset perustetaan
- 1995 Like löytää Kääntöpiirin
- 1997 Pystykorva alkaa räksyttää
- 1999 Like-kauppa Vuorikadulla
- 2000 Ensimmäinen Likefest
- 2001 Vittulajänkän ylivoima
- 2002 Törkytehtaasta klassikko
- 2006 Like ja Otava kohtaavat
- 2008 Into-pamfletit aloittavat
- Yhteystiedot
- Osta Like-kirja


