Kerro kaverilleHänen teki mieli hengittää raitista ilmaa, mutta saadakseen sähköikkunat auki hänen olisi ensin kytkettävä virta päälle. Jos hän kytkisi virran, ajovalot syttyisivät automaattisesti ja todennäköisimmin pilaisivat kaiken.
Hän nosti kätensä ikkunan viereen. Rannekellon viisarit erottuivat hämärästi. Vasta kaksi. Hän lepuutti päätään ikkunaa vasten. Vilkaisi ties kuinka monennen kerran kadun päässä olevan omakotitalon ikkunoita. Ikkunoista näkyi valoa. Pienintäkään liikettä ei ollut havaittavissa.
Matkapuhelin värisi rintataskussa.
Hän suoristautui istumaan. Ulkoa kuului kengänkorkojen kopinaa asvalttia vasten. Oikeanpuoleiseen sivupeiliin ilmestyi nainen. Naisella oli yllään lyhyt jakku ja tyköistuvat farkut. Olkalaukku. Varjo kutistui, kun nainen kulki katulampun ali. Nainen oli keskittynyt laukkuunsa, nosti sen rinnan korkeudelle ja avasi sen kävellessään.
Hän piti katseensa tiukasti peilissä ja liukui alemmas istuimella. Yritti tekeytyä mahdollisimman pieneksi.
Saavuttuaan auton kohdalle nainen pysähtyi.
Hän liukui vielä vähän alemmas.
Nainen kaivoi jotain laukustaan.
Hän painoi päätään taaksepäin, jottei näkyisi peilistä.
Nainen kumartui. Katsoi itseään sivupeilistä. Levitti punaa huuliinsa, hieroi huulia vastakkain ja tarkisti lopputuloksen. Ojensi pikkusormensa ja pyyhkäisi punaista väriä suupielestä. Nousi pystyyn.
Tämä kaikki vei loputtoman kauan aikaa.
Lopulta nainen jatkoi kävelyään kohti kadun päässä olevaa taloa.
Rautaportin eteen päästyään nainen pysähtyi. Katseli ympärilleen. Kuului metallinen kilahdus, kun portti aukesi. Saranat kitisivät, kun nainen sulki portin perässään.
Hahmo siirtyi hitaasti lähemmäs ulko-ovea ja astui portaille, ja samalla hetkellä ovi avautui.
Frank Frølich vilkaisi kelloa. Nolla kaksi nolla kahdeksan.
Heti kun ovi oli sulkeutunut naisen takana, korvalla olevasta langattomasta kuulokkeesta kuului Rindalin ääni.
”Mikä se oli?”
”Älä minulta kysy.”
”Näkikö hän sinut?”
”Ei hajuakaan.”
”Jos hän näki sinut, mies tietää että me olemme täällä.”
”Hän on tiennyt sen koko ajan.”
Hiljaisuus. Frølich laski äänettömästi kymmeneen.
”Ei voi olla pelkkää sattumaa, että nainen pysähtyi juuri sinun autosi kohdalla.”
”Se voi olla sattumaa. Hän peilasi itseään, laittoi huulipunaa.”
”Tunnistitko hänet?”
”Näin hänet vain sivustapäin. Otsatukka, punaiset hiukset, vähän päältä kolmenkymmenen.”
”Odota siinä. Saat lisää ohjeita myöhemmin.”
Kuuloke mykistyi. Yö oli jälleen hiljainen ja ruumista alkoi taas kolottaa. Frølich ei voinut tehdä muuta kuin kohentaa asentoaan.
Hän heräsi matkapuhelimen värinään. Ulkona oli valoisaa. Kello näytti kymmentä vaille kuutta. Hän oli nukkunut noin neljä tuntia.
Rindal oli hyvällä tuulella. Ääni kuulokkeessa lauloi ”Jaakko kultaa”.
”Anteeksi”, Frølich sanoi haukotellen. ”Taisin nukahtaa.”
”Huomasin.”
”Missasinko mitään?”
”Et hevon paskaakaan, mutta nyt alkaa tapahtua. Voit hyvittää mokasi.”
Vasen sivupeili. Taksi. Auto ajoi ohi, kääntöpaikalle saakka, teki U-käännöksen ja pysähtyi tien päässä olevan omakotitalon eteen. Valkoinen Mercedes. Dieselmoottori hurisi. Talon ulko-ovi avautui. Nainen kiiruhti taksiin.
Ääni korvassa komensi: ”Paikoillanne, valmiit, nyt!”
Frank Frølich antoi Mersun mennä ensin ja käynnisti autonsa vasta sitten. Hän ajoi renkaat ulvoen kääntöpaikalle ja heitti samanlaisen U-käännöksen kuin taksi hetkeä aiemmin. Hän vilkaisi oikealle ajaessaan talon ohi. Ikkunassa seisoi tuttu hahmo. Zahid.
Hän sai taksin kiinni ja jättäytyi hieman taemmas. Niin varhain aamulla liikennettä oli vain vähän. Muutama rekka, jokunen taksi siellä täällä, muutamia pakettiautoja.
Matka jatkui E6:lle, alas Oslon keskustaa kohti. Taksin vauhti lähenteli sataakahtakymmentä.
Puhelin värisi taas. ”Mitä tapahtuu?”
Frølich oikaisi mikrofonin parempaan asentoon ajaessaan Vålerenga-tunneliin. ”Perässä tullaan.”
”Selvitä, kuka nainen on ja missä hän asuu. Turha pitää matalaa profiilia, kun Zahid kerran näki sinut jo.”
Frølich katkaisi puhelun. Taksi kääntyi kahden tunnelin välisestä liittymästä. Frølich kärkkyi sen kannoilla. Kun autot ajoivat rinnakkain neulansilmämutkassa, hän näki naisen sivulta. Hyvännäköinen mimmi. Purkka suussa.
Taksi kääntyi taas ja lähti ajamaan ylöspäin, tunnelin suuaukosta sisään kohti Ryenbergetiä ja Simensbråtenia.
Taksin vauhti hidastui taajamassa, mutta vain vähän. Aamunraikas lenkkeilijä luikahti tien yli. Tyttö käveli jalkakäytävää pitkin tukka suihkun jäljiltä märkänä.
Taksi jarrutti ennen hidastetöyssyjä.
Kun se lopulta pysähtyi jalkakäytävän reunaan, Frølich pani vilkun päälle. Taksinkuljettaja jähmettyi ja tuijotti hädissäänperuutuspeiliin. Hän tiesi ajaneensa ylinopeutta. Frølich antoi hänen kärvistellä tietämättömyydessä, kunnes nainen oli maksanut matkastaan. Kun nainen avasi oven, Frølich nousi autosta.
”Tulisitko ystävällisesti minun mukaani?”
Nainen pysähtyi ja katsoi häntä ymmällään.
Suomentanut Outi Menna.
