***

Jim makasi Hudsonin lahden rannalla selällään rahisevien lehtien päällä ja antoi tähtikuvioiden saattaa sielunsa kauas pois täältä pienten ihmisten kylmää tuulta puhaltavalta pallolta. Hän tunsi kuinka hänen sielunsa puhdistui ja uudistui. Suru ja pelko katosi. Hän oli vapaa. Tämä oli hänen tapansa meditoida. Hän oli saanut koko lapsuutensa ajan turpiinsa, koko nuoruutensa selkäänsä, ja kuulla koko tähänastisen aikuisuuden pelkkää vittuilua. Eniten tietysti naisilta: äidiltä, siskolta ja viimeksi tyttöystävältä. Se vitun limapillu oli vienyt häneltä hänen ainoan poikansa. Piilottanut Frankin häneltä. Se oli viimeinen pisara. Ei ollut antanut hänen tavata sitä ketä hän halusi eniten tavata, sitä jota hän rakasti eniten tässä maailmassa. Silloin hänen päässään oli naksahtanut, ja...

Jim nousi pystyyn. Hänen naamansa vääristyi ja kädet puristuivat nyrkkiin.
- Tämän te saatte vielä maksaa. Mä mikään idiootti oo. Mun kanssa ei leikitä. Vittu mä tapan teidät kaikki. Itepähän tätä kerjäsitte, hän huusi kohti Manhattanin pilvenpiirtäjiä.
Yhtäkkiä hän alkoi nauraa.
- Mut mä oon runoilija. Te teitte musta runoilijan. Nyt mulla on hyvä syy elää!

Jim tarttui maassa makaavaan New York Rangers -lakkiinsa ja lähti kävelemään kohti Brooklynin siltaa. Hänen piti ehtiä vielä ennen kahta tapaamaan Manolito, italialainen huumediileri, jolta hän sai kamat jakoon. Treffit oli Manhattanin entisellä irlantilaisalueella sijaitsevalla Sanctuary-klubilla. Se oli tunnettu homoklubi. Se sijaitsi entisessä kirkossa ja oli alunperin nimeltään The Church. Nimi vaihdettiin katolisten pappien vastustuksen vuoksi. Sanctuaryn oli omistanut alunperin Shelleyksi kutsuttu keski-ikäinen transvestiitti, mutta hänet oli tapettu kotinsa ryöstön yhteydessä. Nykyistä omistajaa Jim ei tuntenut. Tärkein järjestyssääntö oli se, että seksi oli suvaittua vain vessoissa.

Jos hän ei olisi siellä tasan kahdelta, juttu olisi sillä kertaa ohi. Seuraava lasti tulisi vasta viikon päästä. Jim tarkisti kellosta ajan. Tunti vielä.

Hän saapui Brooklynin sillan kupeeseen. Sieltä hän vinkkasi itselleen keltaisen taksin ja istahti rähjäiselle takapenkille helpottuneena. Hän rakasti tätä hetkeä: oli aina yhtä huumaavaa ajaa Brooklynin teräksisen sillan yli ja katsella korkealle kohoavia rakennuksia. Yhtä kiehtovaa oli tietää että tuonne saattoi kadota niin ettei sinua löytänyt kukaan joka sinua kiihkeästi etsi. Siellä sai olla rauhassa. Se oli nykyajan viidakko, jossa oli myös viidakon lait

Vinosilmäinen taksikuski puikkelehti Manhattanin ruuhkassa kuin formulakuski. Jim ei voinut olla ajattelematta kuinka pienestä elämä oli kiinni. Vinosilmän ei tarvitsisi kuin kääntää rattia viisi senttiä liikaa oikealle tai vasemmalle niin se olisi sitten siinä. Aina silloin tällöin mies tööttäsi jollekin hänen mielestään liian hitaasti edessä ajavalle naisautoilijalle huutaen samalla auton ikkunasta:
- Pois tieltä saatanan lesbo!

Pian he olivat perillä. Jim kiitti kyydistä ja antoi runsaat tipit. Kello oli vasta viittätoista vaille kaksi. Ei se mitään. Näin oli parempi. Hän ehtisi ottaa yhdet rauhoittavat oluet parin pillerin kera.

Jim astui sisään. Paikka oli koristeltu kirkon noitasapatin tyyssijaksi. Sitä koristivat seinämaalaukset, joissa enkelit harrastivat kaikkia mahdollisia seksin muotoja. Paikka kuhisi Tom of Finland -tyylisiä poliiseiksi, sotilaiksi ja rakennustyömiehiksi pukeutuneita miehiä. Kukaan ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Hän asteli suoraan baaritiskille.
- Tuoppi talon olutta, hän sanoi ja katsoi silohiuksista pujopartaista baarijormaa suoraan silmiin.
- Eikä muuta? tämä kysyi tapittaen takaisin ja hymyillen hiukan vinosti. - Ei tällä kertaa.
Baarijorma tarttui käyrään kaljahanaan ja antoi juoman valua puolen litran tuoppiin. Pian lasi oli täynnä kuohuvaa juomaa. Jim hörppäsi kerralla lasin puoleen väliin ja huokaisi helpotuksesta. Jim muisteli klubin aikoinaan tärkeintä vetonaulaa Dj Francis Grassoa, "Sanctuaryn ainoaa heteromiestä". Jänteikkäällä ja komealla Grassolla oli ollut mainio menekki Sanctuaryn harvojen naisten keskuudessa. Hän oli lempinyt heidän kanssaan kesken settinsä. Tarkoitusta varten Francis oli varannut parinkymmenen minuutin valmiin taustanauhan. Hän oli ollut hyvin tarkka siitä ettei ryhtynyt aktiin entisessä saarnastuolissa, joka oli toiminut hänen DJ-koppinaan. Syy oli ollut käytännöllinen eikä uskonnollinen. Francis oli varonut levysoittimiaan. Miehelle itselleen kävi kuitenkin lopulta huonosti. Eräänä iltana oli paikalle saapunut siististi pukeutunut mies, joka oli pyytänyt Francisia juttutuokiolle. Uteliaana DJ oli pistänyt pitkän nauhansa päälle ja seurannut miestä ulos. Siellä tämä oli vetänyt aseensa esiin ja käskenyt Francisin nousta autoon, jossa oli odottanut toinen mies. He olivat ajanneet sivukujalle, Francis oli käsketty ulos ja miehet olivat alkaneet murjoa hänen kasvojaan järjestelmällisesti. Tappoaikeissa ne eivät olleet. Francisille oli annettu ohje olla koskaan palaamatta klubilleen. Joku mafiassa ei ollut pitänyt hänen tavastaan hoitaa klubia. Francis joutui käymään läpi monta leikkausta saadakseen kasvonsa ihmismäisen näköisiksi.

Jim jätti puoliksi juodun tuoppinsa paikalleen ja lähti kävelemään kohti baarin päässä häämöttävää vessaa. Kukaan ei edelleenkään kiinnittänyt häneen mitään erityistä huomiota. Kaikki olivat omissa oloissaan ja juttelivat samanhenkisten tovereidensa kanssa tai tuijottivat edessään lilluvaa tuoppiaan omassa tahmamaisessa yksinäisyydessään. Kaiuttimista kuului Dylanin tuttu ääni: the man in me... Jim aukaisi vessan oven ja oli lentää välittömästi perseelleen. Hänellä oli suora näkymä aukinaiseen vessankoppiin missä juuri joku nuori siloposkinen poika oli ottamassa isommalta tatuoidulta karjulta suihin. Suonikas keppi oli sen verran kookas että se oli vielä puolittain ulkona. Poika yritti väkisin saada sen kokonaan suuhunsa, muttei näköjään onnistunut. Jim ei kuitenkaan puuttunut asiaan. Hänellä oli muuta tekemistä. Tavallisesti jossain toisessa yhteydessä ja paikassa hän olisi potkinut molemmilta kivekset mummon muusiksi ja vienyt rahat tuntematta sen kummemmin omantunnon tuskia. Mutta nyt ei. Nyt piti pysyä viilipyttynä. Pasolinit saivat touhuta aivan rauhassa. Jim aukaisi vapaana olevan vessankopin oven ja meni muina miehinä sisään. Ja sulki oven tiukasti takanaan. Vihellellen hän veti vyönsä housuistaan ja aukaisi kuulumattomasti vyön sisäpuolella olevan vetoketjun paljastaen sen sisällä olevan salaisen kätköpaikan. Hän noukki sieltä kaksi punaista pilleriä ja nielaisi ne. Sitten hän odotti hetken ja kuunteli samalla viereisestä kopista kantautuvaa hiljaista keskustelua:
- Mun rakkauteni on aina surumielistä.
- Niin onki, heti kun mä suukotan sua sä tuut surulliseks. Mä oon kans pannu sen merkille.
- Hämääks se sua?
- Ei, ei se haittaa. Mä oon ilonen sunkin puolesta.
Jim tarttui vessanpöntön nuppiin ja veti vessan. Tullessaan ulos hän huomasi että karju ja poika olivat yhä touhuissaan.