***

Tekstinäyte

Mies juoksee oviaukosta kuistille. Joku huutaa jälleen. Ovi ja eteinen vaimentavat äänen. Täällä lumi ei vaimenna ääniä. Täällä ei ole lunta. Hän seisoo kuistilla ja kuulee kuinka hänen oma hengityksensä suorastaan syöksyy pään läpi. Se kuulostaa hirmumyrskyltä. Hän kääntyy bungalowia kohti. Hän näkee numeron kuistinoven yläpuolella. Numero kuusitoista. Hän näkee harmaan taivaan yläpuolellaan. On aamu, sarastus. Aurinko ei ole vielä noussut. Hän vavahtaa ja tuntee yhtäkkiä palelevansa. Myös Välimerellä on talvi, vihreä talvi.

Hän juoksee kivilaattojen ja ruohokentän yli, pois asunnosta. Hän ei tiedä minne juoksee. Hän ei tiedä missä on. Hän ei tiedä miten on sinne mennyt. Kaikki on epätodellista, hän ajattelee, tämä ei ole totta.. Mutta tämä on totta, sen tajuaa kun tuntee kostean ruohon paljaiden jalkojen alla. Hän ei ymmärrä miksi hän pakenee, mutta ymmärtää, että hänen on tehtävä niin. Vaisto sanoo sen, hän ajattelee rynnätessään uima-altaan ohi. Minusta on tullut eläin.