Hiiriä, sänkysooloja ja pommisuoja

Ruskeanpuhuva, tiiliverhoiltu Setlementti­talo seisoo Helsingin Sturenkadulla arkkitehtisuuruutemme Alvar Aallon suunnittelemaa Kulttuuritaloa eli tuttavalli­semmin Sirppiliiteriä vastapäätä.

Alun perin Lontoon vähävaraisten tueksi perustetun Setlementtiliikkeen uusi, uljas keskus rakennettiin liikkeen aatteiden mukaan tarjoamaan sielun sivistystä ja rakentavaa toimintaa köyhien asuin­alueelle Kallioon. Se valmistui vuonna 1966. Kallio oli tuolloin paitsi köyhä myös vaarallinen. Elettiin aikaa ennen tofutuotteiden ja kevytsiidereiden saapumista pieniin ruokakauppoihin. Nykyajan neohipit voivat vain haaveilla siitä, kun Led Zeppelin soitti ilmielävänä Kulttuuritalolla. Kävi siellä Jimi Hendrixkin.

Setlementtitalossa on kasvatettu, koulutettu ja opetettu siis jo vuosikymmeniä löyhän kristillisessä otteessa. Se on ollut myös oma­peräisen, ja omapäisen, Waltari-rockyhtyeen hautomo.

Talossa kasvoi veljesnelikko, joka rakasti musiikkia. Opistonpastorirehtorin Arvo Hatakan pojat Ola, Tote, Late ja kuopus, vuonna 1967 syntynyt Kari alias Kärtsy, saivat rauhassa kuunnella levyjään isän talon ylimpään kerrokseen suunnittelemassa, ajan standardien mukaan väljässä asunnossa. Nykyään reilut sata neliötä ei ole kuusihenkiselle perheelle tila eikä mikään, mutta isä-Arvon perheelleen piirtämä asunto oli aikanaan varmasti ylellinen. Ja ne näkymät korkealta parvekkeelta Kulttuuritalon yli Linnanmäelle!

Rehtori Hatakan keittiöstä johti ovi parvekkeelle, jolta muun muassa heiteltiin alhaalla käveleviä viattomia sivullisia perunoilla päähän. Kärtsyn kanssa tästä huvituksesta oli nauttimassa ikäto­veri Jari, josta myöhemmin tuli Waltarin punkasenteestaan tunnettu kitaristi Jari ”Jariot” Lehtinen. Jarin kanssa Kärtsy ystävystyi Aleksis Kiven koulussa ”ekan luokan toisena päivänä”. Myös herneputket olivat pojilla ahkerassa käytössä. Äiti-Hatakkakin työskenteli talossa, joten koko kiinteistö oli enemmän tai vähemmän poikien reviiriä. Etenkin perheen kuopus Kärtsy rakasti taloa, sen jokaista sopuk­kaa kellarista kattopelteihin. Siellä hän leikki Jari-pojan ja muiden kavereidensa kanssa muun muassa vaklaamista eli saman katon alla sijaitsevan koulukodin poikien, ylioppilaskodin asukkaiden ja talossa opiskelevien vakoilua. Pojat myös varastelivat luokkahuoneista liituja, joille oli oma kätkönsä, ja tekivät muutakin pientä jäynää.

Koska pastori Hatakka vaimoineen suhtautui jälkikasvuunsa lempeän vapaamielisesti, oli asunto myös lasten kavereiden suuressa suosiossa. Kun pojat olivat pieniä, myös koulukaverit osallistuivat enemmän kuin mielellään mikrovandalismiin opistolla. Yli kym­menen vuotta vanhempien isoveljien huveja olivat lähinnä musiikin kuuntelu ja jazztupakan polttelu.

Veljeskatraan vanhimman, Olan, huone oli kaikista suu­rin ja siellä oli myös kaikkein paras meininki. Isot pojat kuuntelivat pilkkopimeässä aarteitaan, kuten Black Sabbathin Master of Realitya, Led Zeppelinin neloslevyä tai Deep Purplea. Kärtsy yritti tunkea kammioon jo pari-kolmevuotiaana, mutta häntä ei päästetty sisään. Ovi oli aina lukossa. Pikku-Kari koputteli oveen ahkerasti – tuloksetta. ”Mitä te teette siellä?” ”Kuunnellaan musaa.” ”Pääs­täkää mutki sisään!” ”Et sä voi tulla kuunteleen musaa, sä oot liian pieni.”

Ja kun kuopus joskus harvoin sai astua huoneeseen, se oli tosi hieno juttu. Musiikkia kuunneltiin Kärtsyn mukaan kyllä ympäri taloa. Myöhemmin papiksi valmistunut Ola löysi hevin ja progen, josta varsinkin joogaopettajaksi ja säestäjäksi päätynyt Tote innostui. Tuleva lääkäri Late taas diggaili popimmasta materiaalista. Isoveljiään kymmenisen vuotta nuorempi iltatähti Kärtsy kuunteli suju­vasti kaikkea. Hengelliseltä musiikiltakaan ei voinut opistolla välttyä, mutta sitä ei lapsille tuputettu, kuten ei itse kristinuskoakaan. Isä-Hatakalla oli monien mielestä papille liiankin muhkea parta, ja äiti-Hatakka toi Kalliolaan joogan, joka monien mielestä ei pakanallisena hömppänä laisinkaan kristilliseen laitokseen sopinut. ”Mun vanhem­pien usko perustui Raamattuun muttei ollut kovin perinteistä”, Kärtsy luonnehtii. Opisto iskosti veljeksiin jonkinlaisen uskon yliluonnol­liseen. Kärtsy innostui isoveljiensä, etenkin Laten, kanssa hengel­lisyydestä ja pohti mielellään energiavirtoja ja auroja. Hän uskoi ja uskoo edelleen, ettei kaikkea voi nähdä paljaalla silmällä eikä todistaa empiirisesti.

Vanhemmat veljet kävivät paljon keikoilla, ja Ola kuunteli hillit­tömästi musiikkia. Late soitteli jonkin verran akustista kitaraa, ja pianonsoittaja Tote sävelsi teini-iässä omia kappaleitaan.