Järveltä palattua grillataan ahvenia. Minä juon jaffaa ja isä polttaa sikaria.

Isä sanoo, että elämä on vaikea yhtälö. Olen samaa mieltä.

Mahdollisia maailmoja on kato Antti niin paljon.

Joo.

Niistä pitää valita eikä etukäteen tiedä mihin joutuu. Sun äitis esimerkiks oli ratkaisuna — no, kom sii kom saa.

Vaikka en tiedä mitä se tarkoittaa, en pidä siitä että äiti on siikomsaa. Toisaalta, isä sanoo, avioliitosta tuli Outi ja minä, maailman fiksuimmat ja kauneimmat lapset.

Että kyllä kannatti.

Yritän kuvitella mahdollisia maailmoja: sinivihreitä planeettoja avaruudessa, jokaisella eri elämä. Kysyn isältä, kenen kanssa se arvelee että menen naimisiin. Toivon sen sanovan että Pauliina Tuomisen, mutta isä sanoo että todennäköisesti jonkun jota en vielä tunne.

Kenen?

No jonkun juristin. Tai lääkärin.

Miten niin?

Isä nousee, nostelee ahvenfileitä grilliritilältä ja sanoo:

Kumpiakin olis hyvä olla suvussa. Katokko Antti onks perunat jo.

Kymmeneltä tulee Dallas. Isä antaa katsoa, vaikka se ei ole äidin mielestä korkeatasoinen ohjelma. Katsellessani mietin Dallasin Lucya, kuvittelen itseni avaruuteen Lucyn kanssa kahdestaan. Se on jännittävä ajatus: jo ennen kuin jakso loppuu alan odottaa nukkumaan menoa, jotta voin ajatella sitä peiton alla uudelleen.