Lätkä

Henkivartijat katsoivat alta kulmain televisiota. Join seurueessa, johon kuuluvat ihmiset tunsivat hyvin kaupungin rikollisuustilanteen. Intelligentistä ulkoasustani huolimatta olin valmis ryyppäämään pöydän alle kovimmatkin jätkät, eikä kolme neljä pulloa vodkaa illassa saa minussa aikaan erityistä vaikutusta, mitä nyt aamuisin vatsan ihoa vähän kutitti. Tämä erityispiirre on pelastanut minut pulasta monta kertaa, mutta välistä siitä on koitunut odottamattomia seuraamuksia, kuten itse asiassa tapahtui sinäkin yönä.

Vallassa oleva ihminen loistaa ylimaallista valoa. Hänen vaikutusvaltaisilla kasvoillaan hehkuvat pitkittyneen hurmoksen revontulet. Silmiä häikäisi päällystön paljous salissa. Juopuneet turvallisuuspalvelujen pomot, varapääministerit, kansanjohtajat ja demokratian kuristajat, valtion rakentajat, tunnetuimmat tärähtäneet, revansistit ja muut Kremlin kaunottaret kuhisivat.
— Minulla on parempi lätkä kuin sinulla! kuului ääniä.
Jokainen haaveili lätkästä.
— Sinun lätkäsi ei ole lätkä ollenkaan.
— Sain joskus neljä lätkää kuukausittain.
— Ja milloin sekin muka oli?
— Minullapa onkin platinainen lätkä, joku sanoi.
Kaikki menivät hiljaisiksi. Minä kysyin:
— Millaista lätkää tarkoitatte?
Ne kiemurtelivat naurusta.
— Mitä, eikö sinulla ole lätkää ollenkaan?
— Ei, minulla ei ole minkäänlaista lätkää! suutuin.

Aamuyöstä he halusivat kaikki lentää yhdessä avaruuteen. "Lentäkää vain, kyyhkyläiset", minä mietin. He kutsuivat minutkin lennolle, kronikoitsijan ominaisuudessa; oli myös muita, yhtä huomionarvoisia tarjouksia. Se päättyi siihen, että yksi heistä — ilmeisesti kaikkein fiksuin tyyppi, joka ymmärsi jotain jopa kirjallisuudesta — alkoi keskustella kanssani synnyinmaamme elämän salatusta puolesta.
— Olen lukenut tekstejäsi, enkä pidä niistä, hän aloitti tavanomaisella aamuöisellä avomielisyydellä, solmio hallituksen paidassa oli mennyt vinoon. — Mutta sanon sinulle: tämä on noiduttu maa.
Hymähdin ymmärtäväisesti.
— Bermudan kolmio ei ole mitään tähän verrattuna. Täällä on rankempaa. Mitkään reformit eivät mene meillä läpi, johtava reformaattori uskoutui minulle.
Uskoin vaieten hänen sanaansa.
— Oli ajatus löytää yhdistävä idea. Löydettiin vain erottavia.
— Hän vilkaisi ympärilleen. Vanhus häiritsee.
— Löytäkää parempi, minä sanoin.
— En minä sitä, reformaattori vääntyili ja teki jopa eleen poistuakseen jäätyään ymmärtämättä, mutta huudahti sen sijaan:
— Pal Palytš!

Luoksemme tuli joku humalainen Pal Palytš. Ulkonäöstä päätellen turvallisuuspalvelujen miehiä. Katkerista mietteistä roikkuva leuka. Siviilipuvussa.
— Sano sille vanhuksesta. Se ei usko.
Turvallisuuspalvelun mies katsoi pomoa pelästyneenä.
— Puhu kun kerran aloitit, reformaattori sanoi käskevästi.
— Me kutsumme sitä liikkuvaksi mustaksi aukoksi, turvallisuuspalvelun mies kiemurteli. — Tai suppiloksi. Lyhyesti sanoen pahis.
— Energian häviämisen laki, reformaattori selvensi.
Syvennyn riemukkaasti keskusteluun kaikenlaisesta pirunpelistä, mutta en sentään juopuneiden vallanpitäjien kanssa.
— Metaforia, minä autoin.
— Sinun pitää tavata se, reformaattori ehdotti.
— Kuka?
— Vanhus. Pal Palytš järjestää.
— Se nielee kaiken, Pal Palytš meni happaman näköiseksi ja näytti hammasriviään, jossa huonot hampaat vuorottelivat kultaisten kanssa. — Pahempi kuin lentävä lautanen.
— En tee töitä hallitukselle, minä varoitin sovittelevasti.
— Henkilökohtainen pyyntö, reformaattori painotti.