Borogan, Irina Soldatov, Andrei Uusi yläluokka
Puistattava tutkimus Venäjän todellisista vallan kamareista
Viime vuosikymmeninä on kirjoitettu vain vähän merkittäviä kirjoja Venäjän turvallisuuspalvelusta. Nyt venäläiset tutkivat journalistit Andrei Soldatov ja Irina Borogan täyttävät tämän aukon vakuuttavasti. He eivät esitä yhtään väitettä, jota ei ole dokumentoitu, eivätkä ainoatakaan näkemystä, joka ei perustu tosiasioihin.
Kirjassa käydään läpi Venäjän turvallisuuspalvelun, pahamaineisen Tsekan seuraajan KGB:n heikentyminen ja uusi nousu FSB:nä. Neuvostoliiton hajotessa oligarkit onnistuivat riisumaan vallan salaiselta poliisilta, mutta he tekivät pahan virheen valitessaan Putinin maan johtoon. Hän tuli Pietarin KGB:stä ja alkoi rakentaa FSB:stä määrätietoisesti ennennäkemätöntä valtakeskittymää. Työ taitaa olla kesken, kun mies haluaa palata presidentiksi.
Kreml on käyttänyt FSB:tä pelotellakseen oppositiota, karkottaakseen tai vaientaakseen rahamiehet, vahvistaakseen valtion valtaa ja murhatakseen ulkomaisissa operaatioissa vastustajiaan. Samalla FSB on ottanut lupaa kysymättä itselleen niin poliittista kuin taloudellistakin valtaa. FSB ei kuitenkaan ole erehtymätön vaan on useissa yhteyksissä toheloinut ruhtinaallisesti operaatioissaan, kuten tunnetut Beslanin ja Nor-Ostin piiritykset karusti kertovat.
Venäjällä pidetään keväällä 2012 presidentinvaalit. Niiden ohjailu on yksi FSB:n tehtävistä.
”Uusi yläluokka on kahden pelottoman venäläistoimittajan katsaus KGB:stä. Kartoittaessaan järjestön loiston päivät, rappion ja hiipivän paluun valtaan se nostaa niskavillasi pystyyn yhtä tehokkaasti kuin kummitustarinat.” – Guardian
”Koska kirjoittajat ovat venäläisiä ja journalisteina loistavia ammattilaisia, tämä kirja suo kymmeniä oivalluksia, mihin kukaan ulkopuolinen ei pysty.” – Misha Glenny, kirjan McMafia: matka kansainväliseen alamaailmaan tekijä



