Mitä elokuva on ja mihin sitä tarvitaan? Onko se yksittäisen tekijänsä veret seisauttava egotrippi, vai onko se vuorovaikutteisen työryhmän keskenään kypsyttämä herkullinen hedelmä? Kuinka elokuvat syntyvät, millaisia ponnisteluja ja uhrauksia niiden aikaansaamiseksi vaaditaan? Näihin ja moniin muihin elokuvatuotannon taustalta löytyviin kysymyksiin ei ole vain yhtä vastausta. Niin aiheita kuin tekijöitäkin löytyy laidasta laitaan, samoin kuin esitysformaatin mukaisia lajityyppejäkin. Ilmeisen selvää kuitenkin on, että alalla vaadittavan ammattitaidon kivijalkana on oltava käden-, silmän- ja korvantaitojen lisäksi aimo annos yleissivistystä sekä vankka teoreettinen ja erilaisia tarkastelukulmia kestävä tositieto – osuupa sitten oman tekemisen temmellyskenttä mille tontille tahansa. Tämä pätee kaikissa elokuvanteon työvaiheissa: lepattavan hentoinen alkuidea kasvaa vähitellen tuotannollisiin mittoihin, kunnes se lopulta kohtaa innokkaana odottavan yleisönsä – lukuisten eri työvaiheitten, yritysten ja erehdysten, onnistumisten ja epäonnistumisten aikaan

Näemme kuitenkin valitettavan harvoin teoksia, jotka pystyvät jättämään jälkensä syvälle sisimpäämme. Teoksia, jotka itkettävät ja naurattavat ja joiden esittelemistä näkökulmista voimme saada uutta ajattelemisen aihetta, kohdata toisenlaisia tapoja nähdä oma elämämme. Nuo teokset tuovat tullessaan tunnistamattomia, vaikeasti määriteltäviä viestejä, jotka kuitenkin kykenevät selkeyttämään sisäisiä arvojamme uuteen, jalostuneempaan järjestykseen. On myös teoksia, jotka nokkelassa yksikertaisuudessaan herättävät meissä ihastusta, jopa suoranaista kateutta. Miksi en itse ole oivaltanut noin yksinkertaista asiaa?

Näillä teoksilla on yhteisiä piirteitä: ne välittävät elämyksen. Ne sananmukaisesti liikuttavat meitä, joskus jopa fyysisesti. Teosten vaikutus on ennen muuta aktivoiva, ei pakottava tai velvoittava vaan tiedostava ja vapauttava. Ne eivät turruta meitä tahdottomiksi sohvaperunoiksi vaan saavat meidät ponnistelemaan itsemme ja toistemme hyväksi.