PYÖRÄ

Ihminen oli juuri keksimäisillään pyörän. Tämä tapahtui suunnilleen samoihin aikoihin eri puolilla maapalloa, niin myös Vakka-Suomessa. Eräällä leirinuotiolla heimo haastatteli alkukantaista luonnontutkijaa, jota askarrutti lähinnä matojen ilmestyminen syömättä jääneeseen hirvenraatoon mutta joka otti tarvittaessa kantaa muunlaisiinkin ihmeellisiin asioihin.

– Henkilökohtaisesti olen erittäin huolissani, sanoi tuo viisaana pidetty noin 25-vuotias luiskaotsainen mies, – koska ihminen voi oppia liikkumaan vierivällä esineellä monta kertaa nopeammin kuin jalkaisin, kenties nopeammin kuin linnut, tai vieläkin nopeammin. Tämä tulee aiheuttamaan monenlaista harmia. Vauhdissa ihmisen korvat venyvät pitkiksi ja suipoiksi kuin hirvellä. Ihmistä paleltaa kun taljat repeytyvät hänen yltään. Myös perse venyy, kunnes se on lopulta pitkä kuin kaatunut puun runko. Ihmistä ei myöskään enää voi nähdä, koska hän kulkee niin lujaa. Tukka irtoaa siinä vauhdissa, samoin muut karvat. Kulli putoaa. Naiset saavat heittää rinnoilleen hyvästit, ne irtoavat koska eivät saata pysyä kiinni niin nopeassa menossa joka vierivällä esineellä saavutetaan. Vittu venyy ammottavaksi aukoksi, suureksi kuin rotkot joihin ajamme hirviä. Silmät sitä vastoin painuvat pään sisään niskaan asti. Milläs sitten katsellaan? Ja miten me imemme ydinmehua luusta, kun kita venyy korviin saakka?

Luonnontutkijan kauhukuvat saivat nuotion ympärille kerääntyneen heimon haukkomaan henkeään. Hengitys höyrysi, sillä Vakka-Suomessa oli tuolloin aika kylmä. Takkuisia päitä raavittiin. Paska lemusi. Naiset jotka eivät tekniikasta paljon perustaneet, puristivat lapsia tiukasti rintojaan vasten.

– Näin ihminen valmistelee vierivällä vehkeellä omaa tuhoaan, jatkoi alkukantainen luonnontutkija. – Sillä vierivän vehkeen jälkeen varmaan keksitään lisää ihmeellisyyksiä. Lopulta erilaiset vierivät vempeleet oppivat liikkumaan itsestään. Ne tekevät kaiken. Ihmistä ei enää lainkaan tarvita. Siinä voikin olla ihmisen pelastus. Kun ihminen ei enää liiku vierivällä härvelillä nopeasti, koska häntä ei enää tarvita missään, hän alkaa palautua. Korvat tulevat taas pyöreiksi. Perse lyhenee. Ihminen tulee näkyväksi. Tukka ja karvat kasvavat takaisin, samoin kulli ja rinnat. Vittu kuroutuu tiukaksi. Silmät pullahtavat takaraivosta naaman pintaan, kita kapenee. Ihmistä ei enää palella, sillä vaatteet pysyvät päällä sen jälkeen kun hän on vähentänyt vauhtiaan. Lopulta hän palautuu takaisin meidän kaltaiseksemme.

Heimo huokaisi helpotuksesta.

– Mutta voi olla ettei niin käykään, alkukantainen luonnontutkija sanoi, sillä hän nautti pystyessään kuljettamaan toisten mielialoja kuin muurahaista puutikun avulla ohjaamalla. – Voi olla ettei meidän tarvitse kulkea tuota edestakaista matkaa. Tämän takia on kaikkea uutta vastustettava aina täysillä, että se kunnolla koeteltaisiin ennen kuin se otetaan käyttöön.

Alkukantainen luonnontutkija oli puhunut. Hän oli puhunut hyvin. Aamu jo valkeni. Heimon miehet lähtivät raahaamaan hirvenraatoa rotkosta nuotiopaikalle. Raato sijaitsi kolmen huudonkantaman päässä. Väkisinkin siinä raahatessa tuli mieleen miten tuota raskasta puuhaa voisi jotenkin keventää. Kenties hirvi voitaisiin sitoa pitkien riukujen varaan ja kantaa sitä? Mutta raato oli liian iso, sehän roikkuisi maassa asti, eikä riu’uista olisi mitään hyötyä.

– Entä jos se olisi jonkin vierivän päällä? alkukantainen luonnontutkija tuli ajatelleeksi ääneen. (Ja heimon miehet hätkähtivät.) – Vierivä liikkuisi keveästi. Sääli vain ettei raato pysyisi vierivän päällä, sehän putoaisi siitä kun vierivä pyörähtäisi. Entä jos vierivässä olisi jonkinlainen lava? Mutta miten kiinnittää raato lavaan niin että vierivä pystyisi edelleen vierimään? Pitäisikö vierivästä mennä läpi jonkinlainen tappi, joka…? Kas, sieni.

Alkukantainen luonnontutkija söi sienen, kaatui maahan ja näki näyn, jonkinlaisen vempeleen, jolla koko maailma saataisiin kutistumaan hirvensorkan kokoiseksi. Ihmiset olivat sen keksineet ja sen idea oli tullut vierivästä. Vempeleessä oli kohouma jota saattoi painaa kuin kuolleen hirven silmää. Ja kun sitä painettaisiin, vempele toimisi. Oli vain ajan kysymys milloin joku painaisi siitä. Koskaan ei mikään painettava ollut jäänyt ihmiseltä painamatta. Ja nyt sitä painettiin! Voi hävityksen kauhistus. Heti olivat ihmisiltä vaatteet vähenneet. Lihavien perseet roikkuivat polvitaipeissa ja silmät olivat uponneet pään sisään. Ihmisillä oli kiire eikä heitä enää paljoa näkynyt missään. Monilta miehiltä oli kulli pudonnut. Naisten rinnat olivat vain savea. Naiset kävivät ompeluttamassa liian ison vittunsa pienemmäksi luuneulalla.

Luonnontutkijan toivuttua miehet jatkoivat hirven raahaamista. He päättelivät että luonnontutkijan puheet olivat olleet vain sienihouretta. Huhhuh! he sanoivat.