Kerro kaverille
Tekstinäyte
Aluksi en ollut tietoinen käytävistä, koska vietin ensimmäiset viikot vahvassa lääkityksessä huoneessani, tai ehkä sitä pitäisi kutsua selliksi. Olin pakkopaidassa, vaikka en todellakaan usko sen olleen lainkaan tarpeellista. Lääkärit ja hoitajat keskustelivat usein sellin toisella seinustalla ja kuiskailivat tapauksestani aavistamatta lainkaan, että kykenin lukemaan huulilta ja sain siksi selvää kaikista oudoista asioista, joita he minusta sanoivat. Sana paranoidi toistui varsin usein, ja se sai minut ajattelemaan Salvador Dalin kuuluisaa paranoidis-kriittistä maalausmetodia ja kykyä muuttaa joutsenia elefanteiksi vain muutamalla siveltimenvedolla. Muistan Dalin sanoneen, että ainoa ero minun ja mielipuolen välillä on, että minä en ole mielipuoli . Sama päti myös minuun, sillä huomasin selvästi omaavani kaikki hulluuden oireet mutta tutkiskellessani itseäni objektiivisesti olin varma etten ollut hullu. Itse asiassa minusta vaikutti jokseenkin epäoikeudenmukaiselta, että minä, kiistämättömän taitava mesmeristi, jouduin lukkojen taakse ja pakkopaidan nöyryyttämäksi samaan aikaan kuin Saksassa toinen suuri mesmeristi, herra Hitler, ei ainoastaan ollut vapaalla jalalla vaan sai ottaa vastaan valtavien väkijoukkojen tervehdyksiä ja suosionosoituksia.
