***

Kun juokseva ihminen ammutaan elokuvassa, ampumahaavasta pirskahtaa verta. Vaatteeseen jää laajeneva, tummanpunainen läiskä. Kädet retkahtavat taakse, uhri kompuroi pystyssä, lyhentää askeleitaan ja lyyhistyy sitten asvalttiin. Kaikki tapahtuu kuin hidastettuna.

Koistinen oli kerran nähnyt, mitä tapahtui, kun ihminen ammuttiin oikeasti. Valvontakameralla tallennettua harmaansäleistä kuvaa oli näytetty ehkä uutisissa. Ihminen töksähti kömpelösti suulleen kuin olisi kompastunut. Jos ei olisi tiennyt, videosta ei olisi edes tajunnut, mitä tapahtui.

Koistinen ajatteli, että elokuvat olivat alkaneet vaikuttaa myös siihen, miltä studiot näyttivät. Hän katseli Jasminea, joka seisoi ikkunaseinän takana. Sillä oli korvillaan paksut Sennheiserin kuulokkeet — samanlaiset, joita videoissa ja dokumenteissa käytettiin. Kun katsoi pitkään, tila ja ihmiset muuttuivat epätodellisen näköisiksi, kuin äänittämistä olisi näytelty kliseisessä elokuvassa. Äänitystekniikka, mikrofonit ja miksauspöydän päälle täyttyneet tuhkakupit olisivat voineet olla vain esteettisillä perusteilla sijoiteltua rekvisiittaa.

Äänittäjä painoi miksauspöydässä olevaa nappulaa ja kumartui sanomaan nappulan yläpuolella olevaan mikrofoniin:
— Ollaanko siellä valmiita?
Jasmine nyökkäsi. Sillä oli yllään punainen t-paita, jossa luki: Protect me from what I want. Koistinen huomasi miettivänsä, oliko sillä miestä. Hän kuuli nauhalta, kuinka hänen kapulansa kalahtivat neljä kertaa terävästi yhteen, ja Taron soittama sotkuinen kitarariffi alkoi. Kaksi tahtia myöhemmin päälle rämähtivät basso ja metallivirveli.

Koistinen sytytti tupakan ja yritti miettiä, mitä radionkuuntelija ajattelisi sellaisesta kappaleesta, vaihtaisiko kanavaa vai innostuisiko. Äänittäjä kääntyi taaksepäin pöydän ääreltä ja sanoi Koistiselle:
— Mä otin virvelistä pois vähän yläpäätä.
— Mä huomasin, Koistinen nyökkäsi.
— Oli niin helvetin terävä.
— Se on joskus ton metallisnaren kanssa sellasta.
— Hyvä saundihan siinä muuten on.
Koistinen katseli Jasminea, joka hyräili introa äänityskopissa ikkunan toisella puolella. Jasmine siirteli painoa jalalta toiselle ja tarttui välillä kuulokkeisiin käsillään. Sen silmät olivat ummessa, pitkät vaaleat hiukset valuivat olkapäille.
— Asiallinen mimmi, äänittäjä nyökkäili. — Ja hyvä biisi.
— Hyvä jos toimii, Koistinen sanoi. — Tulee hyvä sinkku.
Naisääni sai koko kappaleen kuulostamaan erilaiselta kuin Koistinen oli alun perin suunnitellut, siihen tuli kokonaan uusi, uhkaavampi sävy. Hän oli tekstiä kirjoittaessaan ajatellut kappaleen rauhalliseksi ja selkeäksi, nyt siitä oli tullut omituinen. Tapa, jolla Jasmine lauloi, tuntui tuovan sanoihin uuden sivumerkityksen, viattomiksi tarkoitetut havainnot kuulostivat siltä kuin kertoja olisi suunnitellut murhaa.

Hän tarttui äänittäjää olkapäästä.
— Sano sille että ottaa alusta.
Äänittäjä näytti ihmettelevän mutta pysäytti kelan. Se kumartui miksauspöydän mikrofonia kohti:
— Otetaan uudestaan.
— Miksi, Jasmine kysyi?
— Siinä oli kuulemma jotain ongelmaa. Jasmine katsoi ikkunan läpi Koistista kysyvästi suoraan silmiin ja odotti.
— Mikä siinä nyt oli, Janne tivasi.
Koistinen yskäisi.
— Ei se mene noin.

Hän huomasi kuulostavansa kiukkuiselta; samasta melodiasta oli kinasteltu jo harjoituksissa. Pitäisi varoa tai saattaisi tulla ärähtäneeksi. Hän nousi paikaltaan ja kumartui sanomaan mikrofoniin Jasminelle toiselle puolelle ikkunaseinää:
— Mä sanoin tästä jo. Se toinen fraasi menee ylempää.
— Se voisi muuten olla parempi tuolta alempaa, Janne ehdotti ja hieroi leukaansa.
— Ei ole, Koistinen sanoi. Janne näytti olevan mielellään Jasminen puolella, asiassa kuin asiassa.
— Älä nyt hermostu. Mä vain sanoin.

Nauha suhisi kimeästi, kun äänittäjä kelasi sen takaisin kappaleen alkuun. Koistinen vaihtoi asentoa sohvalla. Se upotti hankalasti. Hänellä oli äkkiä epämukava olo koko levystä ja kaikesta. Äänittäjä oli jo alkamaisillaan nauhoittaa toista ottoa, kun Jannen piti vielä päästä mikrofonin ääreen.
— Muista että sä olet uskomaton, Janne hymyili lasin läpi ja teki peukalosta ja etusormesta ympyrän. Koistinen ajatteli, että Jannen olisi pitänyt ryhtyä myymään ihmisille tavaroita, joita ne eivät tarvinneet.

Jasmine sulki silmänsä ja aloitti kun paikka tuli. Sen ääni kuulosti luontevammalta kuin edellisessä otossa. Säkeistön jälkeen tuli kertosäe, se lauloi sen painavasti ja varmasti, kuin sanat olisivat kertoneet siitä. Lopun melodia meni tällä kertaa oikein, mutta Koistinen oli kuulevinaan Jasminen laulavan kohdan korostetun kulmikkaasti, kuin pilkatakseen hänen ohjeitaan.

Kappale loppui. Jasmine otti kuulokkeita pois korviltaan.
— Loistavaa osaamista, äänittäjä sanoi mikkiin Jasminelle.
— Laulaa muuten todella hyvin, äänittäjä sanoi Koistiselle. Sen silmät välkkyivät kuin nuorella miehellä.

Jasmine tuli tarkkaamoon ja sulki oven perässään. Koistinen huomasi kaikkien kolmen seuraavan tiiviisti, kuinka se siirsi tyhjän pepsitölkin tuolilta lattialle ja istuutui.
— Sä olet meidän Billie Holiday, Janne sanoi.
— Tai Bart Simpson, Jasmine sanoi. Jannea huvitti.