***

Läntisen kulttuurin pinnan alla on aina soljunut erilaisia mystiikan ja magian virtauksia. Kuten pyrin tässä kirjassa osoittamaan, nuo virtaukset pulpahtivat pintaan muutamaksi vuodeksi 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa tavalla, joka synnytti täysimittaisen "okkulttisen renessanssin", jossa oli mukana myös Beatlesin tapaisia, silloisen maailman tunnetuimpia henkilöitä. Koko hippiliike näytti selvästi pyrkivän takaisin "maagiseen" elämäntapaan, ja esimerkiksi Timothy Leary pyrki luomaan uuden, ekstaattisen uskonnon lsd-sakramentin ympärille. Magian ja mystiikan ajatukset levisivät 60-luvun puolivälistä 1970-luvun alkuun television, radion ja pokkareiden välityksellä ennennäkemättömän suurelle yleisölle. [...]

Lähdemateriaalia tutkiessani salatieteet putkahtelivat esiin hyvinoudoissa yhteyksissä — kuten 60-luvun radikaalipolitiikassa, josta nyt viimeiseksi kuvittelisi löytävänsä jotain mystistä. Alkoi myös näyttää siltä, että kaikella sillä rauhalla ja rakkaudella, joiden yleensä katsotaan aikakautta luonnehtivan, oli myös pimeä puolensa. Veljeys ja lähimmäisenrakkaus olivat näkyvimpiä ihanteita ja aikakauden paraatijulkisivua, mutta pinnan alla muhi myös muunlaisia ajatusmalleja.

Ilmeisimpänä esimerkkinä on tietenkin Charles Manson ja hänen Perheensä, jotka olivat vastuussa raakalaismaisista Tate/LaBianca-murhista ja jotka omalta osaltaan katkaisivat siivet kukkaislasten sukupolven naiivilta optimismilta. Oli myös muita, vähemmän raakalaismaisia mutta yhtä epäilyttäviä tahoja, jotka kaikki jakoivat aikakaudelle leimallisen "hyvän ja pahan tuolla puolen" olevan etiikan, jota, Hermann Hesseä lainatakseni, kutsun tässä kirjassa "outojen voimien valtaan antautumiseksi". Sorron ikeestä nouseminen ja oman juttunsa tekeminen ovat tervehenkistä toimintaa, mutta kun 60-luvun liberalismi törmäsi okkultismiin — niin kuin se Mansonin ja muiden kohdalla teki — saattoi toisinaan syntyä pahaa jälkeä, kuten pian näemme.

Manson on kuitenkin vain ilmeisin esimerkki 60-luvun pimeästä puolesta. Väkivallan ja hulluuden siemen uinui hennavärin ja helminauhojen seassa, ja vuosikymmentä hallinnut vasemmistolainen vapautusideologia flirttaili toisinaan oudosti fasistisen autoritäärisyyden kanssa. Valaistumiseen tähtäävät henkiset harjoitukset eivät aina olleet viattomia. Jopa harmiton pop-kulttuuri, scifi ja fantasia, tuntuivat liittyneen kuoroon, joka lauloi jokapäiväisen maailman luhistumista ja uuden kulta-ajan sarastusta raunioiden keskellä. Vuosikymmenen lopulla yhteiskunta näytti kuitenkin sulattaneen itseensä sitä uhanneet salatieteelliset ajatuksetja synnyttäneen eräänlaisen yleisen okkulttisen kulutusliikkeen, joka elää ja voi hyvin tänäkin päivänä.