Tyni, Tatu Taikuuden oppikirja
Kirja on suunnattu vasta-alkajista pitkään taikoneille ja sirkustaiteen opettajille. Se opettaa sekä taikuuden opettamista että oppien itsenäistä soveltamista.
Kirjassa on yli 300 havainnollista kuvaa ja korkeatasoinen, selkeä ulkoasu.
Tatu Tyni on ammattitaikuri, joka on esiintynyt ja opettanut Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1991 lähtien. Hän on voittanut lukuisia kansainvälisiä kilpailuja ja suunnitellut illuusioita monille teattereille. Koulutukseltaan hän on sirkustaiteen ohjaaja. Vuosien opetustyön tuloksena hän on kehittänyt opetustaan yksittäisten temppujen näyttämisestä kokonaisvaltaiseen taikuuden opettamiseen.
"Taikuuden oppikirja on ensimmäinen suomalaisen nykysirkuksen kentältä noussut kirja. Se ei ole pelkkä temppuopas, vaan sisältää runsaasti Tynin näkemyksiä taikuuden nykytilasta ja muutoksen tarpeesta.
Kuvia on runsaasti ja esitystapa on havainnollinen."
- Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat
"Tatu Tynin Taikuuden oppikirja kertoo tarkat ja selkeät taikuuden perusteet, mutta myös valottaa laaja-alaisesti taikuutta ja sen mahdollisuuksia taidemuotona."
- Länsi-Savo



