Teatteri, taide ja elokuvat

Seppälä, Mikko-Olavi Tanskanen, Katri (toim.) Suomen teatteri ja draama

Elävästi kirjoitettu historiateos esittelee suomalaisen teatterin ja näytelmäkirjallisuuden vaiheet.

Runsaasti uutta tutkimustietoa sisältävä kokonaisesitys Suomen teatterihistoriasta kattaa ajanjakson 1700-luvulta nykypäivään. Teos esittelee teatterihistoriamme suurten linjojen, nimien ja laitosten ohella muun muassa lastenteatterin, ulkoilmateatterin ja teatteripolitiikan vaiheet maassamme.

Kirjan pääjaksoissa kuvataan teatterihistorian kehityslinjoja ja käännekohtia. Niissä esitellään merkittäviä ohjaajia, näytelmäkirjailijoita ja maineikkaita esityksiä. Teoksessa tarkastellaan sekä valtavirran teatteria kansannäytelmistä musikaaleihin että marginaalissa toimineiden taiteilijoiden teatteri-ilmaisua uudistaneita kokeiluja ja läpimurtoja. Kotimaisten tekijöiden ja ilmiöiden rinnalla esitellään uusien kansainvälisten tyylisuuntien ja muiden vaikutteiden saapuminen Suomen teattereihin ja näytelmäkirjallisuuteen.

Erillisissä artikkeleissa käsitellään yksityiskohtaisemmin muun muassa teatteritanssiin, suomenruotsalaiseen näyttämöidentiteettiin ja teatterikoulutukseen liittyviä kysymyksiä, lavastustaiteen kehitystä viime vuosikymmeninä sekä nykyteatterin ilmiöitä.

Yleistajuinen teos on aarrearkku jokaiselle teatterinystävälle ja tärkeä lähdeteos teatteria opiskeleville. Kirja on varustettu lähdeviittein ja kirjallisuusluetteloin.

Arvostelut:

"Sujuva yleisteos tarjoaa 1700-luvulta alkavan teatterikertomuksen kolmessa näytöksessä." – Pia Houni, Helsingin Sanomat

"Historiateos esittelee suomalaisen teatterin ja näytelmäkirjallisuuden vaiheet 1700-luvulta nykypäivään. Teos paikkaa tärkeän aukon teatterihistorian alalta, sillä aiempi Timo Tiusasen teos Teatterimme hahmottuu ei ulotu itsenäisyyden alkuvuosia pidemmälle. (...) Vaikka onkin kyse teatterihistoriasta, kirjan kiinnostavinta luettavaa ovat viime vuodet ja vuosikymmenet. Teatteria noina aikoina itsekin harrastanut saa kirjasta kokonaisnäkemyksen siitä, mitä valtakunnassa on tapahtunut teatterilaitokselle ja mihin suuntaan on muun muassa kehittynyt draamakirjallisuus ja näytteleminen." – Sirpa Koskinen, Kansan Uutiset Viikkolehti

"Draaman kaari huipulta huipulle. Teatterihistorian kirjoittajat listasivat suomalaisen näytelmän merkkiteokset. Tehtävä on melkein mahdoton: määritä kymmenen suomalaisen teatterin suuntaan eniten vaikuttanutta näytelmää. Onneksi käytössä on kättä pitempää. Helsingin yliopiston teatterintutkijat Katri Tanskanen ja Mikko-Olavi Seppälä ovat juuri saaneet valmiiksi 500-sivuisen Suomen teatteri ja draama -kirjan, ja lupaavat laatia oman hittilistansa." – Ilkka Kuosmanen, Etelä-Suomen Sanomat

"Suoranaisia tabuaiheita suomalaisessa teatterissa ei Tanskasen ja Seppälän käsityksen mukaan enää ole. Sivuutettuja aiheita sen sijaan löytyy. – Maahanmuutto ja monikulttuurisuus. Niiden käsittelyä ei teattereissa usein näe, Tanskanen sanoo." – Ilkka Kuosmanen, Turun Sanomat

"Katri Tanskasen ja Mikko-Olavi Seppälän historiakirja muuttaa kuvaa kotimaisesta draamasta ainakin yhdessä suhteessa: heidän mukaansa suomalainen teatteri ei ole ollut ominaislaadultaan erityisen kansallista. – Ei Suomi ole ollut historian valossa mikään muista erillinen saareke. Perifeerisyys on kyllä yksi lähtökohdista, mutta vaikutteita on pyritty lähes aina ottamaan myös muualta maailmasta, kirjoittajat muistuttavat. Harrastajalähtöisyys sen sijaan näyttää olevan aidosti suomalainen piirre." – Ilkka Kuosmanen, Savon Sanomat

"Tästedes teatterikoulutuksen perumateriaaliin kuulunee Suomen teatteri ja draamam ja hyvä niin!" - Helena Toikka, KirjaIN

Tekstinäyte:

Kiertueteatterit ja kansallisteatterit 1700-luvulta vuoteen 1917

Suomi oli vuoteen 1809saakka elimellinen osa Ruotsin valtakuntaa, jossa kuninkaallisen hoviteatterin vastapainoksi syntyi 1700-luvun puolivälissä kiertävä maaseututeatteri. Sitä ennen ammattimaiset teatteriseurueet eivät juuri olleet eksyneet harvaanasuttuun Pohjolaan. Vuodet 1809–1917Suomi kuului autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan, jolloin ammattimaisesta teatteritarjonnasta vastasivat aluksi yksinomaan Suomessa toimivat ruotsin- ja saksankieliset kiertueteatterit.1Niiden ohelle tulivat 1830-luvun lopulta lähtien Ruotsista, Baltiasta ja Pietarista tehdyt teatterivierailut sekä kotimaisin voimin valmistetut harrastajateatteriesitykset.

Kansallisen teatterin idea levisi 1700-luvun lopulla ympäri Pohjois-Eurooppaa. Ihanteeksi omaksuttiin kansakuntaa yhdistävä ja jalostava, kansallisia kieliä ja taiteita kehittävä sekä kansallisvaltiota vahvistava teatterilaitos. Suomessa kansallisteatteri pyrittiin toteuttamaan 1800-luvun puolivälissä Zacharias Topeliuksen ja Fredrik Cygnaeuksen hahmottelemien suuntaviivojen mukaan: Ruotsista tulevat ammattimaiset teatteriryhmät muodostaisivat suomalaisen kaksikielisen kansallisteatterin. Kiertueteattereiden popularisoimien näytelmien pohjalta luotiin ensimmäiset suomalaiset näytelmät, joissa käsiteltiin kansallisesti tärkeitä teemoja ja luotiin ihanteellinen kuva suomalaisesta kansasta. Kansallisromanttiset sankarit, kuten Kalevalanhahmot, ilmestyivät näyttämöille 1850-luvun kuluessa. 1870-luvun alussa suomalaisuusliike perusti suomenkielisen ammattiteatterin, joka nousi johdonmukaisesti ja nopeasti kansallisteatterin asemaan.

Realismi saapui 1870-luvun lopussa uutena tyylisuuntana ravistelemaan kansallisromanttisia tottumuksia. Niin näytelmien sisältö kuin ilmaisukeinotkinmuuttuivat rajusti, kun teatterit toteuttivat esimerkiksi Henrik Ibsenin ja Minna Canthin näytelmiä. Kiivaimmat vastalauseet vaimenivat vähitellen, ja vuosisadan loppuun mennessä tyylisuunta vakiintui yleisesti hyväksytyksi valtavirran teatteriksi.

Pääkaupunki Helsingin ammattiteattereiden rinnalle perustettiin 1800-luvun lopulla suomen- ja ruotsinkieliset kiertueteatterit, jotka vastasivat maaseutukaupunkien teatteritarjonnasta. Näyttelemisharrastus levisi kansalaisjärjestöjen tärkeänä toimintamuotona kaiken kansan keskuuteen, ja näytelmäseurat alkoivat 1900-luvun alussa yleistyä ja vakinaistua ympäri maata.

Suosittua ohjelmistoa 1900-luvun alussa olivat realistiset kuvaukset työväen oloista ja naisten asemasta, joiden rinnalla esitettiin hyväntuulisia komedioita ja laulunäytelmiä. Vuosisadan vaihteen symbolismia kokeiltiin myös Suomessa, ja vaikka se jäi marginaaliseksi ilmiöksi, se loi pohjan tulevalle. Suomalaiselle teatterille tyypillinen yhteiskunnallisen realismin, musiikkipitoisten kansannäytelmien ja ihmisen sisintä tutkivan taiteellisen teatterin kolminaisuus oli syntynyt.

ISBN:

978-952-01-0147-3

Sidosasu:

sidottu

Sivumäärä:

511

Ilm.:

9/2010

Myynnissä:

Kyllä