Tuntui kuin olisin saanut baseballmailan iskun rintaan — sisältä päin. Näkökenttäni reunoilla välkkyi kirkkaita sinisiä pisteitä. Se oli äkillistä, veretöntä, hiljaista väkivaltaa. Mikään ei näyttänyt menneen rikki, mikään ei vaikuttanut muuttuneen, mutta kipu sai maailmani seisahtumaan. Jatkoin soittamista, vedin biisin loppuun. Yleisö ei tiennyt, että sydämeni oli heittänyt voltin juuri ennen sooloa. Kroppani oli antanut karman lain mukaisen kostonsa ja muistuttanut minua kesken keikan siitä, kuinka monta kertaa olin tahallani antanut sille samanlaisen täräyksen.
Isku muuttui nopeasti vaimeaksi jomotukseksi, joka tuntui melkein hyvältä. Tunsin kaikesta huolimatta olevani enemmän elossa kuin hetkeä aikaisemmin, ja niin minä olinkin. Sydämeeni kytketty laite oli muistuttanut minua siitä, miten kallisarvoinen elämä onkaan. Ajoitus oli lyömätön: soitin kitaraa täyden salin edessä, joten viesti meni perille paremmin kuin hyvin. Sinä iltana se meni perille muutamaankin otteeseen. Ja se meni perille tuon kiertueen loppuun asti joka kerta lavalla ollessani, vaikka en koskaan tiennyt, milloin se olisi tulossa.
Sydämeeni kytkettiin defibrilloiva rytmihäiriötahdistin, kun olin 35-vuotias. Tahdistin on seitsemänsenttinen paristokäyttöinen laite ja se asetettiin kainaloon tehdyn viillon kautta. Vehje tarkkailee jatkuvasti sykettäni ja antaa sydämeeni sähköiskun aina kun se lyö vaarallisen hitaasti tai nopeasti. Viidentoista vuoden dokaaminen ja narkkaaminen oli paisuttanut sydämeni lyönnin päähän räjähtämispisteestä. Kun minut lopulta kiidätettiin sairaalaan, lääkärit sanoivat, että minulla olisi kuusi viikkoa elinaikaa. Siitä on nyt kulunut yli kuusi vuotta, ja tahdistin on pelastanut henkeni useammin kuin kerran tai pari. Olen myös saanut nauttia laitteen kätevästä lieveilmiöstä, johon lääkärillä ei ollut osaa eikä arpaa: aina kun elämäntapani saavat sydämeni lyömään vaarallisen hitaasti, defibrillaatto antaa iskun ja pitää viikatemiehen loitolla vielä yhden päivän. Laite myös täräyttää sydämeni kuriin, kun se lyö niin nopeasti, että on vaarassa pysähtyä.



