Autonkuljettajana minusta tulee oma itseni. Autonkuljettaja on aina ollut ihanneammattini. Lapsena minulla oli sata autoa, jotka laitoin nukkumaan. Käänsin ne illalla selälleen. Autonkuljettajana käytän sanaa minä myös muissa teksteissä kuin rakkauskirjeessä, joita olen kirjoittanut kaksi. Ehkä jatkossa enemmän. Autonkuljettajana synnytän oman lapsen. Ennen häntä kohtaan prinssin. Autonkuljettajana uskallan katsoa silmiin Pekka Haavistoa ja kutsun häntä rohkeaksi. Tässä Mäkelänkadun risteyksessä minä odotan jälleen itseäni ja sitä rohkeutta. Minä olen bussinkuljettajan puolella ikkunaan nojaava hahmo peräpenkissä. Näin kaukana ja korkealta näkee hyvin autojen sisään. Seuraan tiettyjä merkkejä perille asti. Kiristävät haarat pukuhousuissa ja karvaiset kädet vaihdekepeissä eivät ole minun merkkejäni. Monien sormuksettomien autonkuljettajien omituisuuksista tiedän enemmän kuin he uskaltavat kertoa tyttö- tai poikaystävilleen. En odota esimerkiksi tuota automiestä, joka on tatuoinut ristin kauniiseen olkapäähän. En minä hänen jumaluuttaan odota enkä hänen Hummeriaan, vaan häntä joka ei tule. Odotus on paras ääni. Askel kohti, suu, suudelma, rakastava kuin iso musta kumipyörö humahtaa mustaa vasten. Tuohon odotuksen kuumaan väliin tahtoisin litistyä, litistä, heittäytyä odottamatta renkaaksi, hieroutua tasaiseksi ja rikki. Vereslihaa kovaa asfalttia vasten. Ei, hän ei koskaan pysty, ei ota askelta eteen tai kohti. Toistan. Aina taaksepäin, kuten sana autonkuljettaja. Se ei voi hylätä minua. Eikä hylkääminen ole syy lopettaa odottamista. Kun kuiskaan jälleen sanan autonkuljettaja, minusta tulee minä, valmis odottaja.
Tossavainen, Jouni Sivullisia
Miksi hedelmäosaston vastaava ansaitsee kiitoksen? Mistä kansalliskirjailija tiesi olevansa kuollut? Minkä väriseksi luuseri maalasi seinän?
Sivullisia kertoo elämästä ilman työtä ja työstä ilman elämää. Sen johdannossa työtön kertoo keränneensä bloginsa kautta kuvauksia toisten ammateista. Väitteiden todellisuuspohjaan uskominen ja punaisen langan punominen on lukijan omalla vastuulla.
Jouni Tossavainen (s. 1958) on Kuopiossa asuva kirjailija ja runoilija.
”Jouni Tossavaisessa elävät satiirikko, ironikko, veijari, sekä kriittinen että lämmin humoristi, jännäristi ja mystikko. Eli monialainen kirjailija, mutta persoonallinen ja ketään matkimaton.” – Keskisuomalainen
"Kirja on kuin kaleidoskooppi, joka ravistelee ajattelemaan toisin – juuri, kun kuva on eheä, se murenee taas." – Ilkka
"Tekstimassa vuotaa, valuu ja menee kerälle, jossa erilaiset assosiaatiot, paradoksit, vastakohdat, vaikeat ilmaisut ja kansanomaisuudet kertautuvat, lomittuvat, kasautuvat, härnäävät. Tulee vaikutelma, että syydetään kielen päältä kaikkea mitä on sydämellä. Tossavainen tulkitsee tätä omalla tavallaan paradoksaalisesti eli akrobaattisen hyvin. – – Soppaan kuuluvat yllätyksellisyys, absurdi, surrealistisuutta hipova tai muuten tajuntaa juoksuttava venkoilu ja tarkka kulttuurikritiikki. Paras mauste on huumorin ilokaasu." – Savon Sanomat
"Nettikirjoittavan ajan ammattikuvastona Sivullisia on mainio veto." - Teppo Kulmala, Keskisuomalainen
"Tossavainen rakastaa mielikuvituksen vapautta, jossa kieli kääntyy vähän tai katoaa kokonaan takavasemmalle. Mutta sitä valtaa, joka sanalla on pelkän itseilmaisun yli, hän myös kunnioittaa. Sivullisissa tämä tasapaino luo vahvan, lukemaan yllyttävän tunnelman" - Putte Wilhelmsson, Aamulehti
"Soppaan kuuluvat yllätyksellisyys, absurdi, surrealisuutta hipuva tai muuten tajuntaa juoksuttava venkoilu ja tarkka kultuurikritiikki. Paras mauste on huumorin ilokaasu." - Teppo Kulmala, Etelä-Suomen Sanomat
"....tässä pitkän proosan maassa Tossavaisen teos on viimaa ja vilua hyvin kestävä kota, jossa sivullisen on lämmin olla." – Juhani Brander, Turun Sanomat



