Tekstinäyte (esipuheesta)

Kun ryhdyin tämän oppaan kirjoittajaksi, en ollut koskaan käynyt Arkangelin alueella Solovetskin saarta lukuun ottamatta. Tiesin Arkangelista vain, että siellä on satama, puutaloja, ydinjätettä ja sotilaskohteita. Tietojen tarkentuminen aiheutti kauhua: Arkangelin alue on pinta-alaltaan suurempi kuin Ranska. Matkaoppaan teko kestäisi vuosia! Uskoin, että urakan jälkeen en enää koskaan haluaisi kuullakaan Arkangelista. Puolitoista vuotta ja 15 000 kilometriä myöhemmin tiedän olleeni väärässä. Minusta on tullut Arkangeli-friikki. Olisin koska tahansa valmis palaamaan pohjoiseen. Nälkä on vain kasvanut syödessä. Ajattelen, kuinka mukavaa olisi hiihtää keväisessä Kenojärven kansallispuistossa tai samoilla Kuloin ylätasangolla. Kesällä voisi käydä Arkangelissa etnofestivaaleilla ja risteillä Onegan niemimaan pomorikyliin. Ja jos jostain löytyisi oikein hölläkätinen sponsori, voisi hurauttaa helikopterilla moikkaamaan poropaimenia Pai-Hoin tundralle tai bongailla jääkarhuja Frans Joosefin maalla. Voisin jopa harkita muuttoa Arkangeliin…

Opasta varten tein ystävieni kanssa viisi 1—4 viikon pituista matkaa. Ensimmäinen matkani joulukuussa 2002 suuntautui Arkangeliin, Onegan niemimaalle ja Solovetskiin. Toisella matkalla maalis—huhtikuussa 2003 hiihdimme Vienanmerenkurkun rannikkoa ja kävimme Mezenissä, Narjan-Marissa, Harjagan öljykentällä ja Arkangelissa. Kolmannella matkalla kesäkuussa 2003 ajoin Ladalla Kotlasiin, Holmogoryyn, Severodvinskiin ja Onegaan. Laskimme myös koskia Koža joella, vietimme juhannusta Kiin saarella ja seurasimme Pentti Arajärven urheilusuoritusta Arkangelin maratonilla. Neljäs matka elokuussa 2003 tehtiin niin ikään Ladalla ja suuntautui Kargopoliin, Kenojärvelle ja Pinegalle. Viidennen matkan kohteina helmikuussa 2004 olivat Arkangeli, Novodvinsk ja timanttiesiintymä. Tätä opasta tehdessä on matkustettu junilla, lentokoneilla, helikoptereilla, losseilla, laivoilla, tela-ajoneuvoilla, moottorikelkoilla, reillä, suksilla, katamaraanilla sekä maailman pohjoisimmalla raitiovaunulla. Noin 7 000 kilometriä on ajettu Ladalla, mihin liittyy erityisen lämpimiä muistoja: hälytysjärjestelmän hajoaminen keskellä Arkangelin vilkkainta risteystä, kolmen renkaan puhkeaminen parin päivän aikana, auton kiskominen mudasta traktorilla Lomonosovon lossirannassa sekä satoja kilometrejä jatkuneet yhteis- ja yksinlaulut.

Majapaikkojen kirjo ei kalpene kulkuneuvojen monimuotoisuuden rinnalla: olemme yöpyneet muun muassa 2—100 euron hintaisissa hotelleissa ja lomakeskuksissa, junassa, kotimajoituksessa (muun muassa siskonpetissä ja uuninpankolla), kalamökeissä, laboratorion lattialla, öljykentän asuntolassa, bordellissa (vain nukuttu) sekä teltassa. Makuelämyksistä mainittakoon Rutšjista hankittu poro, Megran mummon marjakilju, Koidasta ostettu karpalolikööri, Jekaterina Balabajevan kalapiirakka, Polovinassa väsyneille melojille tarjotut oladja-ohukkaat, kalastuksenvalvojan Kožajoesta salakalastama lohi ja Lukoil-pampun tarjoama vodka öljykentällä, jolla on alkoholikielto.

Matkat veivät seikkailuihin, jotka eivät mahdu tähän kirjaan. Mainittakoon vain, että kahdesti olimme menettää henkemme (lumimyrskyssä Mezenin tundralla ja katamaraanin kaaduttua Kožajoen putouksessa). Vaaransimme fyysisen turvallisuutemme myös kiipeämällä Nikolai Sutjaginin 12-kerroksiseen puutorniin ja tutustumalla radioaktiiviseen majakkaan (onneksi vain kaukaa); Kotlasin liepeillä jouduin pakenemaan autolla lattapäisiä kriminaaleja. Tätä opasta tehdessä on myös pilkitty navagaa Vienanmeren jäällä, etsitty pyhiä kiviä Kargopolin maantienojasta ja laadittu mainos Narjan-Marin paikallistelevisioon. Olemme juhlineet metsästyskauden alkua ilmaan ammuskelevien Kenojärven metsänvartijoiden kanssa, joranneet Rammsteinia Kargopolin diskossa, laulaneet karaokea Golubinon lomakylässä ja esittäneet Kutškasin lastenleiriläisille suomalaisia kansanlauluja. Seurueemme on tehnyt sekä hyviä että pahoja töitä, esimerkiksi hajottanut lasten keinun Semjonovossa (vahingossa) ja pelastanut kissanpennun rysästä Potšajärven rannalla.