Jos rauhoittui kohina ministeri Nupposen ympärillä, saivat hänen parikymppiset kaksospoikansa aikaan senkin edestä monenmoista säpinää. Nämä veijarit paahtoivat kavereineen muskeliveneellä kaupungin rantaan satama-alueen nopeusrajoituksista piittaamatta. Menivät maihin päästyään kuin irti päässeet mölyapinat terassilta terassille.

Kaupungin omat nuoret kyräilivät satamapuiston lehmusten suojissa aikansa ja rohkaistuivat vähä vähältä herjanheittoon. Siinä kylvettiin siemenet tuleville yhteenotoille. Poliisin päivystykseen tulivat pian ensimmäiset valitukset hurjaa vauhtia kiitävästä veneestä. Väittämän mukaan veneen nostattama aallokko repi pikkupaatteja kiinnityksistään ja murjoi niitä toisiaan ja laituria vasten. Mielialat kiihtyivät joukkohysterian partaalle, kun veneen omistaja paljastui. Se oli syvä ryppy ministerirakkauteen: tätä tällaista piittaamattomuuttako oli tämänkin vallasherran touhu! Poliisin velvollisuus oli tietenkin käydä katsastamassa väitettyjä vaurioita. Yhdessä pikkuveneiden omistajien kanssa syynättiin paatit ja paattien kiinnitykset. Laihoin tuloksin. Joko vaurioita ei silmin nähden havaittu, tai niitä ei voinut todistaa muskeliveneen aiheuttamiksi.

Vaadittiin myös tämän remeltävän venekunnan kipparin puhalluttamista. Muutaman kerran partio kyttäsi venekunnan lähtöä, ja muka kuin ihan sattumalta paikalle osuneena puhallutti ruoriin asettuneen nuorukaisen. Joka kerta kipparin lakkia kantoi kuitenkin vesiselvä mies.

Koko puhalluttamisesta tuli kesän mittaan kissa ja hiiri -leikki, ylimääräinen ohjelmanumero venekunnan juhliville nuorille. Pellen roolia siinä sovitettiin poliisille. Ohjauspulpetin ääreen kapusi yleensä juopunutta esittänyt kipparilakkinen kaveri ja toiset nauraa kihersivät veneen perässä. Puhalluttamisen tulos oli joka kerta pyöreä nolla.

Tämä leikki kävi vähitellen rassaamaan poliisia; olisi aikaa voinut tähdellisempäänkin käyttää, mutta kun epäillystä ruorijuopumuksesta tuli säännöllisin välein ilmiantoja, ne oli pakko käydä tarkistamassa. Eikä kyse ollut pelkästään operaatioon tuhlatusta ajasta. Erityisen vastenmieliseksi käynnit muuttuivat sen pilkan ja ylimielisen möykkäämisen tähden, jota työtään tekevät poliisimiehet joutuivat korvin kuulemaan ja silmin sietämään. Siinä höylättiin varsinkin nuorten poliisimiesten ärsytyskynnystä. Piti esittää maltillista ja suvaitsevaista vaikka hammasta purren. Ei auttanut koulutuksessa toisteltu presidentti Koivistonkin käyttämä lausahdus "provosoida saa, mutta ei pidä provosoitua".

Venekunnan riekkuminen närästi virkavaltaa läpi koko kesän. Puhalluttamisen into hiipui kuitenkin vähitellen, ja kun nuoret huomasivat muutoksen, ei leikki heitäkään pitkän päälle kiinnostanut.

Tieto ministerin nuorisokaartin käyttäytymisestä kulkeutui vähitellen yli koko poliisitalon, siis myös komisario Pesosen korviin. Toistaiseksi tapahtumat olivat järjestyspoliisin huolena, mutta jonkun rajan ylitettyään ne hyvinkin voisivat kertyä Pesosen pöydälle. Jotenkin komisario aavisti, että asiat saattaisivat paisua ja karata painajaiseksi. Itsensä tuntien hän aavisti myös, että tämän tyyppisten, vanhempiensa aseman ja rahojen turvin öykkäröivien ylimielisten nilkkien kanssa hän olisi pulassa tavallista herkemmin.

Virkaansa palannut päällikkö Hugo Alfred Nyrönenkin otti asian varoen puheeksi. Siinä keskustelussa kävi kuten niin usein oli ennenkin käynyt; kun ongelman yhtenä osapuo15 lena oli tarpeeksi huomattava yhteiskunnan tappi, muuttui Nyrönen lauhkeaksi lampaaksi ja hyssytteli hampaattomasti ongelman nukuksiin. Hänen puheessaan vilahteli yhtenään "ministeri" ja "kartanon omistaja". Puuttui vain että päällikkö olisi kumarrellut Lahnawiikin kartanoon päin jotakin mantraa tai loitsua mumisten. Ja tietenkin varoitellut sormi pystyssä Pesosta ryhtymästä mihinkään ministeriä tai hänen seuruettaan loukkaaviin toimiin. Ja nimenomaan Pesosta, sillä Nyrönen tiesi, että muun henkilökunnan hän pystyisi pitämään aisoissa käskyttämällä. Pesosen kanssa hän oli voimaton. Se Nyrösen tapa ja ennakkosensuuri olivat iän kaiken ärsyttäneet Pesosta. Lukemattomat kerrat hän oli pyhästi päättänyt asettua päällikön metkujen yläpuolelle, mutta ärtymys ei hellittänyt vuosienkaan saatossa.