***

Tekstinäyte

Sunnuntai-aamulle ei ollut mitään ohjelmaa, mutta naapurin kirkossa kylläkin, klo 08. Raivokas afrogospel alkaa pauhaa muurin ylitse ja herättää helteiseen aamuun. Tulee loistava ajatus, mennään katsomaan sinne mistä on kyse. Micke sanoo, että nuo kirkkomenot on tärkeitä sosiaalisia foorumeita ja muutenkin kannattaa mennä tsiigaan. Ja musiikki, kuorolaulu kuulostaa upealta. Sinne sitten.

Ajatuksissa on jäädä sivuun seuraamaan sessiota ja poistua vähin äänin jossain vaiheessa takaisin Kepaan. No, saavumme paikalle ja eräs nainen opastaa meidät heti etupenkille, kunniavierasosastoon. Suunnitelmat vähä-äänisestä poistumisesta voi unohtaa saman tien, varsinkin kun yksi nainen tulee blokkaamaan meidän pakotien istumalla penkkirivistömme päähän. Selvää on myös se, että olemme joka tapauksessa tilaisuuden kiintopiste, pastorin jälkeen.

No, ei muuta kuin meininkiin mukaan, kädet taputtaan ja laulua stemmailleen! Laulu on uskomatonta, kaunista, moniäänistä, melodista. Mitä kaikkea on voinut kuvitella villeistä afrikkalaisista gospelsessioista, kaikki on tässä ja nyt. Nuori sälli laulaa ja johdattaa seurakuntaa. Laulut jatkuvat ja jatkuvat. Jossain vaiheessa uskaltaudun istumaan. Ihmiset ovat hyvin meiningissä mukana, silmät kiinni, kädet ilmassa heiluen, laulaen »Praise the lord, amen.» Laulu-osuuden jälkeen tulee rukousten vuoro. Tilaisuus saa kovin kansanomaisen luonteen, rukoukset menevät Sambian aids-orpojen, köyhien ym. muiden epäonnisten puolesta. Tulee tiukkaa tietopakettia Sambian yhteiskunnallisesta tilanteesta samalla sinisilmäisille suomalaisille.