Mietin miksi olin tullut tänne. Nyt lähtö kadutti.
Lento Budapestiin, sieltä jatko Kreikkaan ja Thessalonikiin yöksi. Aamulla satakaksikymmentä kilometriä taksilla Ouranoupoliksen satamaan.
Kun irtauduimme laiturista, olisin halunnut kääntyä takaisin. Vasta silloin havahduin totuuteen, että olin joutunut samaan laivaan kahdensadan miehen kanssa. Kannella paleli, kajuutan ilma oli hiestä nihkeä. En ollut koskaan tajunnut miten etovalta happaman virtsan ja piintyneen sperman sekoitus voi tuntua. Kun laskeuduin alakannen ruosteen polttamaan vessaan, haju sai minut yökkäämään.
Matka kesti kolme tuntia, Daphnin satamasta jatkoimme vuoristokylään, josta pikkubussit kuljettivat Athosvuorelle saapuneet pyhiinvaeltajat eri luostareihin. Tiedon mukaan niemimaalla ei ollut tuhanteen vuoteen vieraillut ainoatakaan naista.
Mukaani oli lähtenyt nainen, mutta sama taksi, jolla ehdimme kaupungista Ouranoupoliksen satamaan, vei hänet takaisin Thessalonikiin.
Minua arvelutti ajatella häntä yksinäisenä, mutta hän oli luvannut odottaa hotelli Ameliassa ne kolme vuorokautta, jotka viipyisin.



