Kotipihalla seurasin kuinka mustavalkokissa metsästi rottia, enkä ollut siitä millänsäkään koska Niinhän Kissat Tekevät, ja seisoin vain hiljaa paikallani kun yöaika hiipi taivaalle ja valui päälleni ja ympärilleni ja lepakot singahtelivat ja räpyttelivät pääni ympärillä, aivan iholla. Koko maailmankaikkeus oli päälläni ja sisälläni ja olin onnellistakin onnellisemman onnellisempi, niin kuin joskus pienen pieninä silmänräpäyksinä juuri ennen Omia Hetkiäni. Tuntui kuin en olisi ollut mitään muuta kuin kaikki, vain osasena ympärilläni kirnuavaa käärmemäis-lintumais-lepakkomaista maailmaa,ja vereni kuohui sisälläni kuin joki ja aivoni pääkopan sisällä hyllyivät pilvimäisesti auringon porottaessa kirkkaana niiden läpi. Kaikki sinivihreät ja vaahtomaiset päivät lipuivat kuin virta kivikon yli, ja ajattelin kaltaisiani ihmisiä, joilla oli Minun Verisukuni jo kauan, kauan sitten, aikoinaan, ja he elivät vuorilla ja muokkasivat kivistä työkaluja, kuten Tenueno näytti minulle kerran. Joskus tuntui, että saattaisin haljeta pelkästä sellaisen Ajattelemisesta ja sellaisen Tietämisestä ja siitä valaistumisesta, joka sinkoutui kaikesta ja upposi minun sisälleni, ja toisinaan tunsin olevani Taivaassa sinä kesänä koska niin paljon tapahtui ja olin onnellistakin onnellisemman onnellisempi siitä kaikesta. Mutta sitten maailma siirtyi taas eteenpäin avaruudessa ja sinivihreä herneplaneetta pyörähti pimeyteen ja kirkkaus sammui ja sinisyys katosi ja häivähdys lämpöä jäi ilmaan, mutta taivas tummeni ja pilvet muuttuivat harmaiksi ja painaviksi sadekuormastaan, ja heikko tihkusade pisaroi joka puolelle ympäröivää maailmaani, ja juuri silloin tapahtui Paha Asia, totta vieköön.