Kerro kaverilleT-paita
”Sataprosenttista puuvillaa! 69 kruunua!” Vaatetelineessä liehuu jokunen riemunkirjava t-paita syystuulessa käsin tekstatun lappusen vieressä.
Hinnan kuuluu tietenkin houkutella asiakkaita vaateliikkeeseen, mutta se ei silti ole huomiota herättävän alhainen. Se että t-paita on täyttä puuvillaa, on kirjoitettu kaksi kertaa suuremmin kirjaimin kuin hinta. Puoti Tukholman Ringvägenillä tietää kokemuksesta, mikä herättää omistushalun satunnaisissa ohikulkijoissa.
Melkein kaikilla on suhde puuvillaan, vaikkemme sitä kovin paljon pohdikaan. Se on kangasta, jota haluamme lähelle ihoamme. Vertauksen ”pehmeää kuin puuvilla” ymmärtävät kaikki. Asiaa vain parantaa, että puuvilla on luonnontuote. T-paita sisältää sataprosenttisen puhdasta luonnonkuitua!
”Luonnollinen” on sana, jonka puuvillateollisuus haluaa meidän liittävän tuotteisiinsa. Länsimaissa markkinointia on tehty erittäin tietoisesti 1970-luvulta lähtien, jolloin puuvillaa ei vielä kytketty lainkaan kaikkeen siihen myönteiseen, jota ”luonnollinen” nykyään merkitsee. Puuvilla oli päinvastoin epämoderni materiaali, joka oli etenkin Yhdysvalloissa jäämässä pahoin uusien ja helppohoitoisten tekokuitujen kuten polyesterin ja nylonin jalkoihin. Juuri silloin lobbarit ja PR-maakarit saivat tehtäväkseen pelastaa puuvillan. Puuvillan luonnollisuudesta tuli ensimmäisen kerran myyntiargumentti tässä mainonnan historian eräässä menestyneimmässä kampanjassa. Itse olen nähnyt puuvillasta muitakin puolia alettuani vuonna 2003 kirjoittaa kansainvälisestä puuvillakaupasta ja sen aiheuttamista kiistoista köyhien ja rikkaiden vientimaiden välillä. Toimittajana olen lisäksi matkustanut pelloille, missä puuvillanviljely on jättänyt syvät jälkensä ympäristöön. Olen kuullut köyhien maalaisten kertovan, kuinka pahoin puuvillanviljely heidät saa voimaan – olen saanut nähdä halpojen puuvillakuteiden kätketyn hintalapun.
Olen jo monet vuodet vain kiiruhtanut syyskylmillä vaatetelineen ohi, mutta nyt pysähdyn ja tutkin merkintöjä yhdessä paidoista. Ja sitten menen sisään liikkeeseen kysyäkseni myyjältä yhden kysymyksen:
”Mistä tämän t-paidan puuvilla on peräisin?”
Hän näyttää yllättyneeltä ja ajattelee ehkä, että olisin voinut itse lukea niskalapun merkinnät. Sillä siellähän on vastaus, mustaa valkoisella – ”Made in China”.
”Mutta tarkoitan paitaan käytettyä puuvillaa. Missä se on viljelty?”
Myyjä tarkastelee paitaa toistamiseen.
”Siitä ei sanota mitään. Luulisin, että Kiinassa, mutta en oikein pysty vastaamaan.”
Ei hän pystykään, sillä harvalla on edes aavistus siitä, mistä t-paidan puuvilla on peräisin: ei liikkeellä, valmistajalla eikä maahantuojalla. Ja mitä apua siitä on, että minä asiakkaana etsin vastausta?
Itse asiassa siitä olisi hyvinkin apua. Silmät alalla ovat aukeamassa puuvillanviljelyn ongelmille, ja muutos on käynnissä. Tietä moiseen menestykseen 70-luvulta eteenpäin silottanut kuva puhtaudesta ja luonnollisuudesta on liattu. Esiin tunkee toinen mielikuva – vettä ahmiva ympäristöroisto, joka vaatii enemmän kemikaaleja kuin melkein kaikki muut viljelykasvit. Yhä useammat kuluttajat kiinnittävät huomiota siihen, minkälaiseen puuvillaan he pukeutuvat.
Globaalin puuvillatuotannon surkeasta tilanteesta voi lukea seuraavan kuvauksen Better Cottonin (BCI) esitteestä. BCI on Maailman luonnonsäätiön puuvillateollisuuden tärkeiden toimijoiden ja useiden isojen kauppaketjujen yhteishanke tilanteen kohentamiseksi.
”Puuvillan viljelyyn kytkeytyy kaikkialla maailmassa useita kielteisiä sosiaalisia ja ympäristöseurauksia, jotka heikentävät sen kestävyyttä. On tärkeää kiinnittää huomiota viljelyn vakaviin vaikutuksiin ihmisiin ja ympäristöön. Tehoton keinokastelu, kehnot viljelymenetelmät ja torjunta-aineiden ynnä väkilannoitteiden epäasianmukainen käyttö uhkaavat puhtaan veden ja hedelmällisen maaperän saatavuutta. Ihmisten terveys ja luonnon monimuotoisuus ovat vaarassa. Torjunta-aineiden käytön terveys- ja turvallisuusvaikutusten lisäksi viljelyn sosioekonomisiin seurauksiin lukeutuvat raporttien mukaan ankarat työolot (etenkin naisilla), lapsityövoima ja pakko- tai orjatyön eri muodot. Lisäksi tuotantopanosten korkeat hinnat, pilalle menneet sadot, myöhästyneet maksut ja liian kovat vuokrat ovat johtaneet ylivelkaantumiseen.”1
Puuvilla-ala on järkyttynyt. Globaalin teollisuuden tärkein edustaja, amerikkalainen Terry Townsend ei yritäkään salata epäkohtia. Hän on toimitusjohtajana International Cotton Advisory Committeessa (ICAC), joka on kaikkien 80:n puuvillaa viljelevän maan yhteistyöelin. Vuoden 2008 lopulla järjestetyssä kansainvälisessä kokouksessa Townsend varoitti, että puuvillan myynti voi uudelleen vähentyä tuotantotavoissa ilmenneiden kielteisten piirteiden vuoksi.
”Puuvillan tuotantotapoja arvostellaan usein koettujen ja toisinaan todellisten sosiaalisten, ympäristöllisten ja taloudellisten seurauksien takia. Nämä voivat johtaa puuvillatuotteiden kysynnän laskuun”, myönsi Townsend, joka on lisäksi liittynyt Better Cottonin hallitukseen. Tämä on merkki siitä, että alalla ainakin joku katsoo jonkinlaiset toimet välttämättömiksi.
Suurin osa odottaa kuitenkin vielä muutosta. Maailmassa puuvillatuloilla elävästä runsaasta sadasta miljoonasta ihmisestä 90 prosenttia asuu kehitysmaissa ja viljelee alle kahden hehtaarin suuruista peltotilkkua. Juuri pienviljelijöiden ja heidän perheittensä joukossa taloudellinen riippuvuus on vahvin, samoin kuin alttius viljelyn kaikille riskeille. Nykyään korkeintaan muutama prosentti viljelee puuvillaa tavalla, jota voi sanoa kestäväksi.
Nyt kun olen itse saanut silmäni auki, haluan mahdollisuuden valita. Viljelymenetelmien välillä on sentään eroja – kaikki eivät ole yhtä vahingollisia. Ja lisäksihän on viljelijöitä, jotka tarvitsevat tuloja kipeämmin kuin toiset. Mutta joka tapauksessa tästä Ringvägenin puodista en saa minkäänlaista vastausta.
T-paidan puuvilla voi tulla mistä tahansa maailman suurista vientimaista. Ehkä se on peräisin Länsi-Afrikasta, missä tuo pöyheä kasvi on pienviljelijöiden ”valkoista kultaa”, mutta yhtä todennäköisesti Uzbekistanista tai jostain muusta kommunismin jälkeisestä Keski-Aasian diktatuurista, missä puuvilla on pienviljelijöiden kirous.
Suomentanut Petri Stenman.
