***
Tekstinäyte
Beslanin jälkeen syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2004 tapahtui ennennäkemätön terroriteko pikkuruisessa pohjoisossetialaisessa Beslanin kaupungissa. Tuon kaupungin nimi tullaan muistamaan ikuisesti todellisen kauhun symbolina, jota ei edes Hollywood kykenisi keksimään.
Syyskuun ensimmäisen päivän aamuna kansainvälinen bandiittijoukko otti koulu nro 1:n panttivangiksi Beslanissa ja vaati toisen Tshetshenian sodan lopettamista. Kaappaus tehtiin koulun järjestäytymispäivänä, kesken oppivuoden perinteistä aloitusjuhlaa, joka pidetään kaikissa venäläisissä kouluissa samana päivänä. Yleensä näihin juhliin tulee koko perhe, isoäitien ja isoisien kanssa, tätien ja setien kanssa — varsinkin ne perheet, jotka saattavat lapsiaan kouluun ensimmäistä kertaa.
Noin oli silläkin kertaa. Siksi panttivangiksi joutui melkein tuhatviisisataa ihmistä: koululaisia, heidän äitejään, isiään, veljiä ja siskoja, opettajia ja heidän lapsiaan
Mikään mitä Venäjällä sitten tapahtui, syyskuun kolmesta ensimmäisestä päivästä eteenpäin ja sen jälkeen, ei ole sattumaa vaan ehdottomasti johdonmukaista. Putinin hallinnon ydin on hänen henkilökohtaisen valtansa juurruttaminen järjen ja yksilöiden kaikenlaisen aloitteellisuuden tukahduttamisen hinnalla.



