Äiti ja isä olivat kutsuneet Anitan ja Kurren uudeksivuodeksi. Ukkilaan Anita ja Kurre eivät halunneet jäädä. "Kuivin suin", äiti sanoi. Kävimme uudenvuodensaunassa ja äiti laittoi papiljotit. Äiti oli vielä kylpytakkisillaan, kun Anita ja Kurre tulivat. Anita toi tinoja ja Kurrella oli musta viinakaupan kassi. Salaa Kurre vilkaisi äidin päätä ja kuiskasi: Meinaaks toi pasteerata sifonki päässä vieraiden aikana?

Isältä Kurre kysyi boolimaljaa. Sitä ei ollut. Isä tyhjensi vesiämpärin. Kurre kaatoi siihen kaksi pulloa tavallista viinaa ja kaksi pulloa paksumman näköistä ruskeaa viinaa ja monta pulloa pommacia. Isä otti jääkaapista jääpalarasian ja piti sitä vähän aikaa hellansyrjässä ennen kuin loiskautti jääpalat ämpäriin.

Anita luki satuja ääneen. Pojat kuuntelivat ja kilpailivat, kuka saa olla lähimpänä Anitaa. Minä olisin mieluummin ollut Nuutti-sedän lähellä, mutta isä käski minut pois. Isä ja Kurre keskustelivat. Isä halusi kauppaan uudistuksia. Puhelimessa hän oli sanonut Kurrelle sellaisia sanoja kuin investointi, virma ja valintamyymälä. Omine lupineen Anita kävi ottamassa kaupan näyteikkunasta myymättä jääneen jousipyssyn ja tähtisadetikkuja.

Menimme ulos ja Anita kiipesi äidin suksilla lumipenkan päälle. Hän ampui jousipyssyllä palavia tähtisadetikkuja taivaalle. Anita-täti näytti meille Sputnikin ja Otavan. Isä oli humalassa, kun hän alkoi valaa tinoja. Ensimmäinen tina roiskahti sormille. Hän juoksi rappuset alas ja työnsi kätensä lumihankeen. Samassa ajoi taksi pihaan. Erkki-setä ja keskuksen Eeva tulivat kylään.

Erkki-setä ei ollut naimisissa. "Puimakone naksuttaa", isä oli sanonut kun oli kuullut, että Erkki-setä oli käynyt Eevan luona kylässä, vienyt kaloja ja tehnyt halkoja. Erkki-setä yritti antaa lapsilta salaa viinapullon isän käteen. Isä otti pullon Erkiltä ja lorotteli viinan ämpäriin yhtä reilusti kuin Kurre.
— Onko tässä kaikki? isä kysyi.
Keskuksen Eeva aukaisi käsilaukun ja antoi pienemmän pullon rusehtavaa viinaa. Isä kaatoi senkin ämpäriin ja kysyi: — Saisiko rouville olla drinkki?
Nuutti-setä otti minut syliin. Erkki-setä istui hiljaa ja hymyili kaikille. Välillä hän kävi ulkona. Erkki haisi pontikalle. Anita, Eeva ja äiti juttelivat.
Isä ja Erkki puhuivat Viensuun mummosta.
— Saisi Anna jo laittoo kantturat Lihakunnan auttoon, Erkki sanoi.
— Lypsytallous ei tuota mittään, isä sanoi. — Viime plankettijjaan kun korjjailin, niin kaikki oli alusta lähttiin päin mänttyy. Mänöt tuloloina ja tulot merkinnä mänöiksi.
Hän vilkaisi syrjäsilmin Kurreen ja sanoi Erkille:
— Ei muuta kuin tappiota tuottaa.
— Voisi ellee jo ihan vappaasti, Erkki-setä nyökkäsi.
— Ei muuta kuin Lihakunnan auttoon. Joskus on päätös tehtävä.
Isä nousi ylös. Erkki-setä nousi myös. Erkki tarjosi kättä ja sanoi: — Sanasta miestä.
Isä ei antanut Erkki-sedälle kättä vaan otti Erkki-sedän solmion käteensä:
— Sillee ja puhas ravatti. Niimppään se suluhasmiehellä pittäähi. Virkanainen vielä morssiimena.
Isä nykäisi ja naurahti. Hän nykäisi uudestaan.
— Häh? Erkki sanoi. — Elähän jeesustele. Elä ehkkees alota. Eeva hätääntyi:
— Hei elekkee! Olokkeetek kunnolla, helsinkiläissii pai- kalla, saapi hävetä.
— Suutarin leski hiljjoo, isä ärähti.
— Häh? Erkki sanoi.
— Veijo aloitti, Veijo aloitti, taas Veijo aloitti, äiti huusi.
— Ja huorat on hiljjoo, isä karjaisi. — Tyttö oppii samanlaiseksi huoraksi. Tuossa nyöhkkäytyy Nuutti-setänsä sylissä.
Häviä syhläytymästä siitä!
— Anita, soita taksi, Kurre sanoi.
— Meinnootko ruveta tappelemmaan, häh? Erkki kysyi isältä.
Anita yritti nousta, mutta retkahti pelästyneenä takaisin tuoliin. Hän ei uskaltanut kävellä miesten ohitse.
— Häh häh, isä matki.
— Veijo aloitti, Veijo aloitti, äiti huusi kovalla äänellä.
— Pappa, auta! Anita kiljaisi.
— Älä sotkeudu toisten ihmisten yksityisasioihin, Kurre sanoi ja piti minua tiukasti kiinni. Riku ja Saku tulivat viereen seisomaan.
— Sianperseen jauhaja, Erkki sanoi ja kiskaisi isän kravatista niin, että isän pää nytkähti. Isä löi Erkkiä leukaan.
Erkki löi takaisin. Isä löi Erkkiä. Erkin nenästä tuli verta.
Äiti huusi soittavansa poliisin.
— Anita, missä tän talon puhelin on. Me tilataan kohta taksi, Kurre sanoi. — Otat sä vielä tästä helvetin booliämpäristä?
— Ee, ee, Anita sanoi.

Isä ja Erkki-setä vierivät alakerran portaita alas. Äiti ja Eeva ajoivat meidät keittiöön ja yrittivät pitää ovea kaikin voimin kiinni. Saku vahvimpana ja me muut mukana koetimme saada ovea auki. Halusimme nähdä, mitä tapahtui. Kiersimme olohuoneen kautta ja vyöryimme portaisiin, Sakulla yllään pyjaman housut, vyötärön kuminauha paljaan ja pyöreän pojanvatsan alla. Lopulta poliisit nostivat alakerran eteisestä miehet ylös. Molemmat olivat veressä. Äiti huusi ylätasanteelta:
— Minä kostan. Minä kostan. Saat nähdä Veijo Härkö- nen, että minä kostan.
Poliisit työnsivät isän ja Erkin mustaanmaijaan. Molemmilla oli käsiraudat.

Anita ja Kurre pysyttelivät keittiössä. Kurre poltti tupakkaa ja joi boolia.
— Lapset joutuvat tällaista näkemään, Anita sanoi.
— Ota nyt ihan iisisti.
Riku lauloi: — Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, se on sellainen työmiehen lauantai. Saku takoi vatsansa päällä olevaa punaista rumpua ja toisteli: — Häh? Häh? Häh häh. Eeva laittoi meidät nukkumaan. Äiti, Anita ja Kurre istuivat olohuoneessa. He juttelivat hiljaisella äänellä eivätkä juoneet enää viinaa.
— Ottakaa Jaana teille, äiti sanoi. — Soittakaa ja menkää käymään. Näkisi isänsä. Mistä tietää, vaikka ottaisi Jaanan Helsinkiin. Piirsi minusta ihania kuvia hiilellä.
— Eihän jeppe enää silloin ollut kuvioissa. Vai oliko?
— Tilipäivän jälkeen tulin isää ja äitiä katsomaan uudet tanssikengät laukussa ja eväänä omena. Kotona oli töitä niin paljon, että Helsinkiin paluu siirtyi ja siirtyi. Huhtikuussa mentiin Härkösen kanssa naimisiin ja elokuun lopulla syntyi lapsi. Veijo Härkönen poltti kaikki ihanat kuvat humalapäissään.
— Älä houri, Anita sanoi. — Sinähän olit Veijon kanssa kirjeenvaihdossa. Tulit joululomaksi kotiin ja menitte kihloihin.
— Olisin minä koulujakin saanut käydä, kunta olisi kouluttanut kodinhoitajaksi, äiti sanoi. — Olisin saanut yhtä rikkaan miehen kuin sinä. Paperissa oli ehto, että olisi pitänyt pysyä viisi vuotta koulun jälkeen Pielisjärvellä. Pielisjärvellä, voitteko kuvitella. Rupesin kunnantoimistossa ajattelemaan, että en varmaan ole viittä vuotta minä Pielisjärvellä.
— Siinähän se olisi mennyt, Anita sanoi. — Nyt olisit jo missä mielit, vaan täällä olet pentuinesi, hernekeiton väristä vauvanpaskaa pesemässä ja Veijo Härkösen kanssa tappelemassa.
— Sinä pidä vauvanpaskasta turpasi kiinni. Sinä kuule keräisit sitä vaikka vannallisen ja uisit siinä, jos saisit, mutta etpä saa, niin. Minä kerron Kurrelle omasta kohtalostani nyt. Kerrankin on mies, joka ymmärtää.

Anita niiskutti. Kurre ei sanonut mitään.
— Tämä tyttö lähti Helsinkiin, äiti jatkoi. — Mutta ei se ole niin helppoa kuin luullaan. Ruokavadit kelluivat kuumissa vesipadoissa. Koko kesä meni vesihöyryssä seisoessa.
Pursimies oli ravintolan nimi. Kerran pomo pyysi jäämään vielä iltavuoroon kun toinen annostelija oli sairas. En varmaan jäänyt niin. Ihana kesäpäivä ja minä seison koko päivän kuumassa ja lätkin ruoka-annoksia lautaselle. Tuli sanomista, kun pinaattikeitosta jäi muna pois. Marssin salin puolelle asiakkaan luokse ja annoin koko munan, vaikka puolikas siihen olisi kuulunut. Olisin päässyt parin kuukauden päästä kassalle. Mutta en jäänyt, niin. Kyllä minä muistan, kun Jaana sai alkunsa. Itsenäisyyspäivänä. Näin ikkunasta, että liput ne vain liehui.
— Jumalauta, lopeta, Kurre sanoi.
— Jaanan isä on taiteilija ja pojat vain velipuolia. Viekää Jaana isälleen, pois täältä.
— Sirkka, sä oot tyhmä, Anita sanoi.
— Nyt tilataan taksi, Kurre sanoi.
— Hyvähän se sinun on puhua, kun pihtasit ja pihtasit, kunnes sait napatuksi rikkaan miehen, äiti itki. — Voi kun joku kirjoittaisi minun elämästäni elämänkerran.

Tiesin, että hän oli mennyt keskelle lattiaa seisomaan ja levittänyt kädet levälleen, koska huoneesta alkoi kuulua laulu: — Vaarum, vaaruum...
— Olisi minusta voinut tulla vaikka oopperalaulajatar, niin kuin Anita Välkki, äiti sanoi ja lauloi taas: — Viljaa, oi Viljaa, sä lemmitkö muaa. Sun on mun sydämmein, jos en sua nää, en elää voi. Jos pääsisin taas kotiin Karjalaan. — Pitäisit pääsi kiinni, kuule hei, Kurre sanoi.
Äiti jatkoi, kun oli alkuun päässyt:
— Viime syksynä oli elämäni ensimmäinen loma, kun olin teillä Anitan takia. Millään en olisi jaksanut istua pitkiä päiviä mallina. Yöt meni valvoessa ja päivällä piti olla yhdessä asennossa. Jäsenet puutui ja silmät meni kiinni.
— Mutta illaksi virkosit, Anita sanoi. — Joka ilta olit tanssimassa.
— Anitan kanssahan sinun piti olla, kun mulla oli bisneksiä Hampurissa, Kurre sanoi. — Mitä järkeä on mennä entisen sulhasensa luokse. Maalasi ja nyysi rahat. Kaduit jo siinä mallina istuessasi.
— Sinä Anita et tiedä mitään tästä, äiti sanoi.
— Kunnon taiteilija ei kenestäkään piimänmittaajasta maalaa. Kauppaneuvokset ja lääkärit ja sellaiset maalauttaa.
Pappakin voisi.
— Sen tunnustan, että harmitti, kun tuli niin kalliiksi. Vein taulun Veijo Härköseltä salaa kehystämöön. Ne piti kuvaa hyvänä ja neuvoivat, että sitä pitää katsoa kauempaa, niin ei näytä niin laikukkaalta vaan että muotokuva on oikein rouvan näköinen. Ja niin se olikin, kun ripustin sen seinälle. Panin kultaköynnösruukun lipaston päälle ja ajattelin, että siinä se kasvaa ja kiertää taulua. Oli se yllätys Veijo Härkösellekin, kun hän avasi ensimmäisen kerran olohuoneen oven ja vastapäisellä seinällä oli minun muotokuva. Niin mustasukkainen on Veijo Härkönen, että luulee, että minä vielä olen sen miehen kanssa, vaikka meillä ei ole enää mitään tekemistä.

Anita ja Kurre lähtivät vasta aamulla. Lähtiessä Kurre supetti korvaani:
— Mä tulen helvetin onnelliseksi, kun sä lähetät piirustuksiasi mulle. Mä voin sit kuule lähettää sulle vähä taskurahaa. Broideiltas salaa meinaan.

Keneltäkään en uskaltanut kysyä, mitä äidin puhe oikeasta isästä oli tarkoittanut. Liput olivat liehuneet itsenäisyyspäivänä ja äiti oli tullut kotiin omenan kanssa. Minulla oli oikea isä, joka oli taiteilija. Äiti oli oikeasti piimänmittaaja. Emme nähneet Erkki-setää moneen kuukauteen. Jos tarvittiin traktoria, se tilattiin muualta.