Tekstinäyte

Claudia odotteli minua huoneessaan. Katselin tuota uhkeaa roomatarta, joka oli verhoutunut tyylikkäästi vaaleisiin huntuihin ja jonka hentoja niveliä peittivät raskaat rannekorut, tuota vaaleahipiäistä aristokraattia, jolla oli Rooman seitsemän kukkulaa jalkojensa juuressa: hän pureskeli sormiaan yhden galilealaisen maalaismoukan vuoksi! Ikkunastaan hän silmäili väkijoukkoa halveksivasti, kasvot kireinä, huulet suuttumuksesta sinipunaisina, pystymättä sulattamaan tapahtunutta epäoikeudenmukaisuutta.
"Me epäonnistuimme, Claudia."
Hän nyökkäsi hitaasti. Odotin hänen panevan vastaan, mutta hän näytti alistuneen tapahtuneeseen.
"Sinä et voinut tehdä mitään, Pilatus. Hän ei auttanut meitä."
"Kuka hän?"
"Jeshua. Käytöksellään hän kutsui kuoleman luokseen. Hän halusi kuolla."
Ehkä Claudia oli oikeassa... Taikuri ei ollut tehnyt papeille, minulle eikä väkijoukolle ainuttakaan sellaista elettä, jonka avulla voi onnistua saamaan armahduksen. Hänen peräänantamattomuutensa, säälin torjuntansa, selkeät vastauksensa olivat päinvastoin ajaneet häntä koko ajan kohti kuolemaa.
"Emme voi tehdä muuta kuin odottaa", Claudia päätteli.
Minä tuijotin häntä ymmärtämättä.
"Odottaa mitä? Muutaman tunnin päästä hän on kuollut."
"Meidän tehtäväksemme jää ymmärtää, mitä hän haluaa kuolemallaan sanoa."
Vaikka rakastankin Claudiaa, kärsivällisyys jota älykäs mies voi tuntea kohdatessaan älykkään naisen oli minulta lopussa. Claudia on niitä ihmisiä, jotka näkevät merkin kaikessa, lehden putoamisessa, linnun lennossa, jonkin sanan käytössä, ajatusten yhteneväisyydessä, tuulen suunnassa, pilven muodossa, kissojen silmissä tai lasten vaikenemisessa. Naiset tahtovat ennustajien tavoin nähdä ajatuksen joka paikassa, lukea esineiden ja asioiden valtakuntaa kuin pergamenttia. He eivät katsele, he tulkitsevat. Kaikella on aina merkitys. Ellei viesti ole ilmeinen, se on kätketty. Koskaan ei ole aukkoa, merkityksettömyyttä. Maailma on ehdottomasti vaikeaselkoinen. Minun teki mieli vastata hänelle, että kuolema on kuolema, ettei ihminen tarkoita kuolemallaan mitään, hänen on vain kohdattava se, ja ettei hän, Claudia, löytäisi taikurin kuolemalle koskaan muita merkityksiä kuin että tämän elämä oli päättynyt. Mutta viime hetkellä hillitsin itseni: kukaties Claudia oli kuvitellut itselleen maailman, missä kaikki, pahinkin, kertoi hänelle jotakin, jotta hän välttyisi kärsimästä liikaa.
Niinpä otin tapani mukaan kasvoilleni ilmeen, jolla annoin ymmärtää pitäväni Claudian sanoja kullan arvoisina, ja menin senturioitteni luo hoitamaan tuomioiden täytäntöönpanon yksityiskohdat.