1800-luvulla Weston-super-Mare, joka sijaitsee neljäkymmentä kilometriä Bristolin länsipuolella, kasvoi sadan asukkaan pikkukylästä kukoistavaksi viktoriaanisen ajan länsirannikon rantakohteeksi, jossa asui lähes kaksikymmentätuhatta ihmistä. Sata vuotta myöhemmin kaupungin väkiluku oli jo miltei seitsemänkymmentätuhatta. Toisen maailmansodan aatto toi Westoniin uusia teollisuudenhaaroja, joista tärkein oli lentokoneiden rakentaminen. Vaikka sodan alkuaikoina Westoniin tuli paljon evakkoja Lontoosta ja muista isoista kaupungeista, se ei lentokoneteollisuutensa takia ollut järkevä evakuointikohde. Ensimmäiset pommit putosivat kaupunkiin kesäkuussa 1940, ja pahimmat pommitukset ajoittuivat tammikuulle 1941 ja kesäkuulle 1942. Tuhot olivat laajoja erityisesti Boulevardin, High Streetin ja Grove Parkin alueilla.
14. huhtikuuta 1945 toinen maailmansota oli vihdoin loppumassa ja uutisten mukaan brittiarmeija oli päässyt Bremenin liepeille, Yhdysvaltojen armeija oli vallannut Geran ja Bayreuthin ja kanadalaiset olivat ottaneet haltuunsa Alankomaat. Samaan aikaan Lewis ja Violet Blackmore, jotka asuivat vaatimattomassa Weston-super-Maressa osoitteessa 33 Addicott Road, juhlivat toisen poikansa, Richard Hugh'n, syntymää Allendalen synnytyslaitoksella.
Ritchie Blackmore ei ole ainoa kuuluisa westonilainen: tuossa pienessä somersetiläisessä rannikkokaupungissa ovat syntyneet myös konservatiivisen puolueen entinen puheenjohtaja Jeffrey Archer, Monty Python -koomikko John Cleese sekä sittemmin murhattu toimittaja Jill Dando. Kun Cleese puhui Michael Parkinsonille vuonna 2001, hän sanoi: "Jokainen Weston super-Maressa varttunut on väistämättä kapinallinen."Vaikka Weston ei ollut järin hienostunut paikka, Cleese liioitteli väittäessään, että kaikki siellä lapsuutensa viettäneet ovat väittelynhaluisia ja uppiniskaisia. Kuitenkin nuo piirteet näkyvät niin Cleesessä kuin Blackmoressakin.
Vaikka nimen "Blackmore" arvellaan olevan englantilaista alkuperää, Lewis John Blackmore syntyi Cardiffissa, Walesissa. Vuonna 2001 Ritchie puhui walesilaisista juuristaan Walesin televisiossa: "Luulen, että isoisäni oli Swanseasta. Olen hyvin tietoinen walesilaisesta puolestani. Isäni oli Cardiffista. Olen yhtä itsepäinen kuin hän. Ehkä syynä on walesilaisuus!" Blackmoren perheen historiasta ei tiedetä paljon muuta kuin että Lewis, joka työskenteli Westonin lentokoneteollisuudessa, nai Bristolista kotoisin olevan Violet Shortin ja että heidän esikoisensa nimi oli Paul. Lewis ei pannut ilmoitusta Richardin syntymästä Weston Mercury & Somersetshire Heraldiin, mikä johtui ehkä siitä, ettei hän halunnut maksaa sen hintaa eli yhtä šillinkiä ja kuutta penniä ensimmäisiltä 12 sanalta ja yhdeksää penniä jokaiselta kuudelta seuraavalta. Voi hyvin olla, etteivät lapsen syntymän kaltaiset tapahtumat ylipäätään liikuttaneet häntä ja että tämä ominaisuus periytyi hänen toiselle pojalleen. Päivänä, jona Ritchie syntyi, ne westonilaiset, jotka halusivat viettää illan ulkona, saivat viidellä šillingillä lipun Saturday Night Palais De Danceen Winter Gardens Pavilioniin. Sotilaat saivat lipun kolmella šillingillä, ja lehdessä oli epäilemättä lähinnä heille suunnattu Terveysministeriön ilmoitus: "Sukupuolitautien suhteen tärkeintä on välttää tautien leviämiseen johtavaa leväperäistä käyttäytymistä."
Lehti raportoi myös, että "kaupunginsihteeri kertoi Terveysministeriöstä tulleesta joukkokirjeestä, jonka mukaan 30 000 Amerikasta tullutta tilapäistä asuintaloa pystytetään vihollisen pommituksista kärsineille paikoille". Vaikkei Blackmoren perheen koti Addicot Roadilla ollut suoranaisesti kärsinyt pommituksista, sodanjälkeiset vuodet olivat myös heille vaikeita. Monet sota-ajan tehtaat kävivät tarpeettomiksi, ja kunnanvaltuusto yritti mainostamalla hankkia alueelle uutta kevyttä teollisuutta. Lentokoneteollisuudessa työskennelleiden oli pakko vaihtaa joko ammattia tai kaupunkia. Vuonna 1947, Richardin ollessa vasta kaksivuotias, Lewis tarttui tilaisuuteen työskennellä Lontoon lentokentällä ja perhe muutti West Countrysta Middlesexiin lähelle pääkaupunkia, sen länsipuolelle.



