Tekstinäyte
Sibeliuksen ensiesiintyminen sinfonikkona tapahtui
Helsingissä vuonna 1892. Kullervo-sinfonian
vastaanotto oli myrskyisä: monet läsnäolijat
kuulivat teoksessa selvästi "suomalaisia sävyjä",
mutta myös "luonnon ääntä", ja kansallinen hurmio
valtasi kuulijakunnan. Jo tässä vaiheessa Sibeliuksen
musiikki liitettiin näihin kahteen keskeiseen elementtiin
— kansaan ja luontoon — joiden välillä hänen teostensa
estetiikkaa arvioitiin lähes koko hänen uransa
läpi, ja sama kiistely on jatkunut vielä hänen kuoltuaankin.
Kansallinen Sibelius voitti kuitenkin nopeasti
1800-luvun lopun Suomessa panteistisen, luontoa
universaalisti ihailevan Sibeliuksen, ja hänen luontokäsitteensäkin
politisoitui yhteisön käyttöön: nopeassa
tahdissa sibeliaanisesta luonnon äänestä tuli "Suomen
luonto" ja edelleen — varsin vahvasti 1930- ja 1940-luvuilla
— "isänmaan luonto". Sibeliuksen omatkin yritykset
(esimerkiksi neljäs sinfonia) murtautua kansallisen
sankarin ja symbolihahmon painolastista kohti
universaalia sinfonista vapautta, suomalainen yhteisö
on torjunut jopa päättäväisen raivokkaasti kansallistunteeseen
ja "meidän Sibeliukseemme" vedoten. Tämän
politisoitumisprosessin jälkeisessä "Sibeliuksen
varjossa", lintukotonationalismin tomerassa ja henkisessä
puristuksessa, suomalainen musiikkikulttuuri
elää edelleen, eikä Sibeliuksen musiikin vientipyrkimyksiä
panteismiin vedoten ole vielä ymmärretty täysimittaisesti
aloittaa.



