***

Tekstinäyte

"Ingrid", Susannen ääni kuulosti nyt virkeämmältä. "Mitä sinä oikein höpiset? Murtovarkaitako? Oletko nähnyt painajaista?"
"En", Ingrid sähähti ja vilkuili hädissään olkansa yli — koska keskustelu oli epämiellyttävä ja joku saattoi kuulla. Joku... "En ole nähnyt painajaista. Herättäisitkö Karstenin, jotta voin puhua hänen kanssaan?"
"Karsten ei ole kotona, minähän sanoin."
"Valehtelet."
Ingrid katui purkaustaan saman tien. Mutta se oli myöhäistä. Susannen ääni oli jääkylmä, kun hän vastasi hitaasti: "Enkä, senkin vanha hysteerinen ämmä. En valehtele, Karsten ei ole kotona. Enkä minä voi juosta alinomaa palvelemassa sinua. Minulla on kaksi lasta, jotka nukkuvat ja tarvitsevat kaiken sen unen, minkä vain voivat saada. Jos sinua pelottaa, niin pue päällesi, kuuntele radiota ja keitä kupillinen teetä, jota..."
"Susanne, missä Karsten on?"
"... jota voit..."
"Susanne, älä lopeta puhelua!"
"... jota voit juoda kunnes Reidar tulee. Hyvää yötä."
Ingrid seisoi selkä seinää vasten ja puhelimen kuuloke kädessään. Kuulokkeesta kuului kiukkuista tuuttausta. Hän räpäytti silmiään ja joutui ottamaan askeleen eteenpäin jottei menettäisi tasapainoaan. Samassa kuului rämähdys.
Ovi paukahti kiinni alakerrassa.
Se oli varmasti Reidar. Hän oli sisällä antiikkiliikkeessä. Ingrid astui askeleen eteenpäin ja kuunteli. Alakerrasta kuului askeleita. Se oli ihan varmasti Reidar. Yhtäkkiä askeleet kuuluivat portaikosta. Raskaat, hitaat askeleet. Hän keskittyi. Kävelikö Reidar noin raskaasti? Rakas Jumala, hän ajatteli. Anna sen olla Reidar. Nyt joku tuli portaita ylös. Askeleet lähestyivät lähestymistään ja pysähtyivät. Ne pysähtyivät hänen ovensa takana.