Kerro kaverilleTekstinäyte:
***
Rouva Kumar nosti verhoa ja katsoi ulos ikkunasta. Oli vielä aikaista, mutta joskus mies saapui kahdeltatoista, jos hänellä ei ollut muuta tekemistä. Hän tuli ja istui ruskeassa tuolissa, jonka oli ostanut Amerikan suurlähetystön kirpputorilta viisitoista vuotta sitten.
Rouva Kumar muisti heidän avioliiton aikaisen elämänsä pienimmätkin yksityiskohdat, vaikka he olivat olleet erossa seitsemän vuotta. Hän ei pitänyt elämää ilman miestään mitenkään erilaisena kuin heidän tylsää naimisissa oloaan. Happamat aamut, tyhjät iltapäivät ja hiljaiset illat olivat väistyneet toisenlaisen hiljaisen yksinäisyyden tieltä, joka tuntui aika lohdulliselta, aivan kuin hänen usein käyttämänsä päänsärkybalsami. Hänellä oli pieni talonsa, josta huolehtia, vihannesmaa pihalla, mangopuu jota piti vartioida. Hänen poikansa kirjoitti New Jerseystä kerran kuussa ja lähetti hänelle joka vuosi uuden samansävyisen villapaidan. Päivien muuttumaton kuvio särkyi ainoastaan herra Kumarin viikoittaiseen vierailuun, jonka aika oli aina sunnuntaisin.
Herra Kumar oli pohdiskeleva, vaitelias mies, jonka kasvot olivat ilmeettömät lukuun ottamatta ajoittain ilmaantuvaa kurttua, joka kertoi syvästä ahdistuksesta. Muuten hänen laimeilla piirteillään ei ollut ryppyjä kielimässä kiukun, rakkauden tai vihan jäljistä.
"Olen mikä olen", hän sanoi usein kelle vain, joka viitsi kuunnella, ja näin oli. Hänessä ei ollut mitään lihaa, ihoa ja luita kummempaa, ja hänen lävitseen saattoi nähdä kuin hän aina kanniskelisi kilpenään röntgenkuvaansa.
Kun hän päätti muuttaa erilleen vaimostaan, hän teki niin ilman traumoja tai syyllisyyttä. Syytä ei ilmoitettu eikä selitystäkään puolestaan vaadittu. Vaikka mitään virallisia eropapereita ei allekirjoitettu, kyseessä oli siisti, kirurginen siteiden katkaisu, olkoonkin, että nuo siteet olivat aina jääneet olemattomiksi. He olivat menneet naimisiin morsiamen ollessa kahdeksantoista ja sulhasen kahdenkymmenenkahdeksan, koska heidän perheensä olivat kauan ennen häitä päättäneet, että niiden tulisi yhtyä avioliiton kautta, jotta perheyritykset voitaisiin yhdistää. Rouva Kumar oli tuonut muassaan merkittävät myötäjäiset, joilla oli maksettu hänen miehensä koulutus arvostetussa yliopistossa ulkomailla ja joilla mies oli niin ikään ostanut ensimmäisen pukunsa, Rolex-kellonsa ja autonsa. He olivat saattaneet maailmaan yhden pojan, jonka hedelmöitys järkytti ja ihmetytti kumpaakin niin, että ne touhut jäivät siihen.
Poika kasvoi näiden yhdistyneiden perheiden lämmössä ja sekamelskassa eikä tunnistanut isäänsä talon miesjoukosta. Kahdeksantoistavuotiaaksi asti hän eli siinä luulossa, että hänen suosikkisetänsä oli hänen isänsä. Kun hän tajusi, että herra Kumar oli pannut hänen elämänsä alulle, hän tyrmistyi niin, että karkasi kotoa. Hänet löydettiin muutaman päivän kuluttua, ja ennen kuin hän ehti taas tekemään jotakin hullua, hänen isoisänsä järjesti hänet naimisiin sopivan tytön kanssa, jolla oli suuret myötäjäiset. Rouva Kumarilla ei ollut sanaa sanottavana. Eikä ollut herra Kumarillakaan.
Isänsä kuolinpäivänä herra Kumar päätti muuttaa erilleen vaimostaan. Perhe, joka oli kerran ollut niin innoissaan heidän liitostaan, oli muuttunut välinpitämättömäksi, sillä suurin osa perheenjäsenistä oli kuollut, tullut vanhuudenhöperöksi tai muuttanut USA:han, minne Kumarin poikakin oli paennut tultuaan täysi-ikäiseksi.
Rouva Kumar hyväksyi eron samalla tyynellä, häiriintymättömällä tavalla, jolla oli hyväksynyt avioliittonsa herra Kumarin kanssa ja sittemmin poikansa kaappaamisen ja synkän avioelämänsä. Enää sunnuntait muistuttivat häntä siitä, että hän oli lainkaan ollut naimisissa. Hän nousi aikaisin niinä päivinä, kävi pikaisesti kylvyssä ja puki päälleen puhtaan, tärkätyn sarin. Hän suoritti pujansa nopeammin kuin muina päivinä ja maalasi sormellaan kiireesti otsaansa tulipunaisen bindin mennessään keittiöön marinoimaan lihaa.
Ruokalista oli melkeinpä sama joka sunnuntai, koska herra Kumarilla oli viisi tai kuusi lempiruokaa, joita vaihdeltiin keskenään vuodet ympäriinsä. Vaikka olikin kauan sitten muuttanut erilleen vaimostaan, josta ei koskaan ollut välittänyt, herra Kumar lounasti hänen kanssaan säännöllisesti kerran viikossa. Muina viikonpäivinä hän söi palvelijansa laittamaa ruokaa tai kävi klubillaan, mutta sunnuntain koittaessa herra Kumar suuntasi kotiin lounaalle vaimonsa luo kuin murhaaja, jota rikospaikka vetää vastustamattomasti puoleensa. Hän saapui täsmälleen puoli yhdeltä eikä hänen tarvinnut koputtaa tai soittaa ovikelloa, koska rouva Kumar jätti oven aina auki. Herra Kumar istui lukemaan sanomalehteä rouvan vielä viimeistellessä ruokaa. Joskus herra Kumar meni huoneeseen, joka oli ollut heidän makuuhuoneensa ja tarkisti komerot, mutta ei koskaan koskenut mihinkään. He eivät milloinkaan puhuneet keskenään.
Munakoisobharta32 oli valmista ja odotti koristelua tuoreilla korianterinlehdillä, jotka rouva Kumar hakisi puutarhastaan. Tänä vuonna hän oli onnistunut kasvattamaan ennätyssadon vihanneksia ja jopa sipuli ja valkosipuli tulivat omasta maasta takapihalta. Hän leikkasi inkiväärin ohuiksi siivuiksi ja kastoi ne tuoreeseen sitruunamehuun herra Kumarin maun mukaan. Rouva Kumar oli istuttanut sitruunapuun viime vuonna ja tarkkaili sitä nyt huolella nuppujen merkkejä odotellen. Hänen pulleat, vaaleat kätensä liikkuivat vaivattomasti hänen pilkkoessaan sipulia paistaakseen sen sitten rapeaksi ja tummanruskeaksi pulaon33 koristeeksi. Hänen silmänsä eivät koskaan vuotaneet hänen leikatessaan sipulia. Se hyve oli ollut suuren ihmetyksen aihe hänen perheessään.
"Antaa Sushman leikata sipulit. Hän on siinä niin hyvä", hänen sisarensa sanoivat aina, kun he laittoivat ruokaa. Rouva Kumar oli onnellinen, kun häntä pyydettiin pilkkomaan sipulit, ja hän kiirehti keittiöön kiinnitellen sariaan tarmokkaasti vyötäisilleen. Muut tekivät hänelle tilaa täydessä keittiössä ja jäivät joskus seisoskelemaan ja katselemaan, kuinka hän pilkkoi ja viipaloi ammattimaisesti. Hänestä tuli niin taitava, että hän pystyi jopa katsomaan ylös työstään ja jatkamaan sipulin viipaloimista paperinohueksi. Vieläkin, iltapäivien harmaassa hiljaisuudessa, hän kuuli äitinsä äänen kaiun keittiössä: "Antaa Sushman hoidella sipulit." Onni tulvahti häneen.
Tänään hän oli tehnyt bhartaa dahi-lihacurryn34 lisäksi, koska oli aamulla löytänyt kasvimaalta kaksi kiiltävää, violettia munakoisoa. Hän oli paistanut ne nopeasti nuotiolla takapihalla ja lisännyt sitten tomaatteja ja hienonnettua vihreää chiliä. Hän ei mielellään kypsyttänyt bhartaa kauan, toisin kuin monet muut, koska hänestä se hävitti tulella paistetun maun. Dahi-lihaa hän kypsytti hiljaisella tulella, kunnes kastike oli täysin imeytynyt lihaan ja sen mukana kardemumman, fenkolinsiementen ja kuivatun inkiväärin maut. Tämä oli kashmirilainen yakhni-niminen lihacurry, jota naapuri oli opettanut hänet tekemään, mutta hän lisäsi mielellään oman säväyksensä, kuten punaista chiliä. Joskus hän pakkasi tähteet teräsastiaan herra Kumarin lähdettyä ja vei ne naapuriin. Hän ei koskaan soittanut ovikelloa, vaan jätti astian naapurin keittiönikkunalle, ettei hänen tarvitsisi kohdata aviomiestä, isoa, kovaäänistä miestä, jonka silmissä oli hurja, pelottava katse. Hän toi bhartan pöytään ja asetti sen tarjolle raastetusta kurkusta tehdyn raitan viereen. Herra Kumar rapisteli lehteään, siirtyi hiukan tuolissaan, mutta ei katsonut ylös. Pulao höyrysi liedellä ja rouva Kumar alkoi lusikoida sitä huolellisesti suurelle tarjoiluvadille, joka oli viimeinen jäljellä oleva astia hänen äidiltään myötäjäisiksi saamastaan englantilaisesta illallisastiastosta. Vaaleanpunainen ja kultainen kuvio posliinissa sai cashew-pähkinät ja rusinat hohtelemaan kullanruskealla riisipedillä ja kardemumman tuoksu tulvi huoneeseen. Herra Kumar taitteli sanomalehtensä ja nousi merkiksi. Niinpä he istuutuivat toisiaan vastapäätä ruokapöytään, joka oli toinen löytö Amerikan suurlähetystön huutokaupasta. Rouva Kumar tarjoili miehelleen ja katseli sitten hänen syömistään.
"Onko suolaa sopivasti?" hän kysyi äkkiä matalalla äänellä. Hänen miehensä hätkähti. Hän ei katsonut ylös lautasestaan, nyökkäsi vain hiukan hermostuneena vaimonsa äkillisestä rupattelun puuskasta.
"Toivottavasti hän ei ala pölistä ruoka-aikaan ja pilaa sillä ruokaa", hän ajatteli tuntien ärtymyksen piston. Vaimo ei sanonut sen enempää, ja tarjottuaan toisen annoksen lihacurrya hän meni keittiöön hakemaan mangosäilykkeen, jonka oli tehnyt pihapuunsa hedelmistä. Sitten hänkin istuutui syömään.
Oli äänetöntä lukuun ottamatta lusikan satunnaista kolahdusta lautaseen, rouva Kumarin rannerenkaiden hiljaista kilinää ja herra Kumarin tyytyväistä röyhtäilyä. Hän söi ja söi, otti lisää lihacurrya. Hän jyrsi luita huolella, silmät suljettuina, syvissä mietteissä. Sitten hän lapioi lautasensa kukkuroilleen pulaota, jonka hänen vaimonsa oli juuri lämmittänyt uudelleen, ja lisäsi vielä yhden ison lusikallisen currya. Näppärin sormin hän kieritti siistejä palloja ja viskeli ne yksitellen suuhunsa. Pöydän alla hänen polvensa löivät hilpeää, tyytyväistä rytmiä. Aterian päätteeksi hän nosti valtavan raitakulhon kuin maljan ja joi sen sisällön yhdellä kulauksella. Ennen kuin nousi pöydästä, hän söi viipaleen säilöttyä mangoa. Jälkiruokaa ei ollut, koska herra Kumarin oli käsketty välttää sokeria. Lääkäri oli myös määrännyt häntä olemaan syömättä raskasta, voimakkaasti maustettua ruokaa ja niin hän tekikin — koko viikon. Juuri kieltäytyminen teki niin herkullista tuosta vaaleasta lihasta tehdystä currysta, joka oli maustettu hienolla, voinsileällä sekoituksella inkivääriä ja fenkolinsiemeniä ja johon oli lisätty hyppysellinen tuoreessa voissa käristettyä punaista chiliä. Herra Kumarin vatsa kuitenkin ärtyi ateriasta joka kerta. Maatessaan hereillä yöllä, kääntyillessään ja vääntelehtiessään tuskissaan ja pureskellessaan liikahappoisuustabletteja hänestä niin ollen tuntui, että vaimon jättäminen oli ollut oikeutettua.
Yakhni (jogurtti-lihacurry)
1,5 kiloa paloiteltua lampaanlihaa tai karitsankyljyksiä
4 tl jauhettuja fenkolinsiemeniä (saunf)
2 tl inkivääripulveria (saunth)
6 dl vettä
2 dl ruoanvalmistusjogurttia
2 ruokalusikallista sinappiöljyä tai mitä vain muuta ruokaöljyä
punaisia chilejä maun mukaan
suolaa maun mukaan
Kuumenna öljy isossa paistinpannussa. Lisää lihakuutiot, vesi, suola, fenkolinsiemenet ja inkivääri. Keitä hiljakseen, kunnes liha on puolikypsää. Sekoita jogurttiin 2 dl vettä ja lisää neste lihan sekaan. Keitä hiljakseen, kunnes liha on kypsää. Ennen kuin otat pannun tulelta, ripottele joukkoon ison kardemumman murskatut siemenet. Voit halutessasi lisätä kirkastetussa voissa nopeasti käräytetyn punaisen chilin. Tarjoile keitetyn riisin tai pulaon kera.
Rouva Kumar nosti verhoa ja katsoi ulos ikkunasta. Oli vielä aikaista, mutta joskus mies saapui kahdeltatoista, jos hänellä ei ollut muuta tekemistä. Hän tuli ja istui ruskeassa tuolissa, jonka oli ostanut Amerikan suurlähetystön kirpputorilta viisitoista vuotta sitten.
Rouva Kumar muisti heidän avioliiton aikaisen elämänsä pienimmätkin yksityiskohdat, vaikka he olivat olleet erossa seitsemän vuotta. Hän ei pitänyt elämää ilman miestään mitenkään erilaisena kuin heidän tylsää naimisissa oloaan. Happamat aamut, tyhjät iltapäivät ja hiljaiset illat olivat väistyneet toisenlaisen hiljaisen yksinäisyyden tieltä, joka tuntui aika lohdulliselta, aivan kuin hänen usein käyttämänsä päänsärkybalsami. Hänellä oli pieni talonsa, josta huolehtia, vihannesmaa pihalla, mangopuu jota piti vartioida. Hänen poikansa kirjoitti New Jerseystä kerran kuussa ja lähetti hänelle joka vuosi uuden samansävyisen villapaidan. Päivien muuttumaton kuvio särkyi ainoastaan herra Kumarin viikoittaiseen vierailuun, jonka aika oli aina sunnuntaisin.
Herra Kumar oli pohdiskeleva, vaitelias mies, jonka kasvot olivat ilmeettömät lukuun ottamatta ajoittain ilmaantuvaa kurttua, joka kertoi syvästä ahdistuksesta. Muuten hänen laimeilla piirteillään ei ollut ryppyjä kielimässä kiukun, rakkauden tai vihan jäljistä.
"Olen mikä olen", hän sanoi usein kelle vain, joka viitsi kuunnella, ja näin oli. Hänessä ei ollut mitään lihaa, ihoa ja luita kummempaa, ja hänen lävitseen saattoi nähdä kuin hän aina kanniskelisi kilpenään röntgenkuvaansa.
Kun hän päätti muuttaa erilleen vaimostaan, hän teki niin ilman traumoja tai syyllisyyttä. Syytä ei ilmoitettu eikä selitystäkään puolestaan vaadittu. Vaikka mitään virallisia eropapereita ei allekirjoitettu, kyseessä oli siisti, kirurginen siteiden katkaisu, olkoonkin, että nuo siteet olivat aina jääneet olemattomiksi. He olivat menneet naimisiin morsiamen ollessa kahdeksantoista ja sulhasen kahdenkymmenenkahdeksan, koska heidän perheensä olivat kauan ennen häitä päättäneet, että niiden tulisi yhtyä avioliiton kautta, jotta perheyritykset voitaisiin yhdistää. Rouva Kumar oli tuonut muassaan merkittävät myötäjäiset, joilla oli maksettu hänen miehensä koulutus arvostetussa yliopistossa ulkomailla ja joilla mies oli niin ikään ostanut ensimmäisen pukunsa, Rolex-kellonsa ja autonsa. He olivat saattaneet maailmaan yhden pojan, jonka hedelmöitys järkytti ja ihmetytti kumpaakin niin, että ne touhut jäivät siihen.
Poika kasvoi näiden yhdistyneiden perheiden lämmössä ja sekamelskassa eikä tunnistanut isäänsä talon miesjoukosta. Kahdeksantoistavuotiaaksi asti hän eli siinä luulossa, että hänen suosikkisetänsä oli hänen isänsä. Kun hän tajusi, että herra Kumar oli pannut hänen elämänsä alulle, hän tyrmistyi niin, että karkasi kotoa. Hänet löydettiin muutaman päivän kuluttua, ja ennen kuin hän ehti taas tekemään jotakin hullua, hänen isoisänsä järjesti hänet naimisiin sopivan tytön kanssa, jolla oli suuret myötäjäiset. Rouva Kumarilla ei ollut sanaa sanottavana. Eikä ollut herra Kumarillakaan.
Isänsä kuolinpäivänä herra Kumar päätti muuttaa erilleen vaimostaan. Perhe, joka oli kerran ollut niin innoissaan heidän liitostaan, oli muuttunut välinpitämättömäksi, sillä suurin osa perheenjäsenistä oli kuollut, tullut vanhuudenhöperöksi tai muuttanut USA:han, minne Kumarin poikakin oli paennut tultuaan täysi-ikäiseksi.
Rouva Kumar hyväksyi eron samalla tyynellä, häiriintymättömällä tavalla, jolla oli hyväksynyt avioliittonsa herra Kumarin kanssa ja sittemmin poikansa kaappaamisen ja synkän avioelämänsä. Enää sunnuntait muistuttivat häntä siitä, että hän oli lainkaan ollut naimisissa. Hän nousi aikaisin niinä päivinä, kävi pikaisesti kylvyssä ja puki päälleen puhtaan, tärkätyn sarin. Hän suoritti pujansa nopeammin kuin muina päivinä ja maalasi sormellaan kiireesti otsaansa tulipunaisen bindin mennessään keittiöön marinoimaan lihaa.
Ruokalista oli melkeinpä sama joka sunnuntai, koska herra Kumarilla oli viisi tai kuusi lempiruokaa, joita vaihdeltiin keskenään vuodet ympäriinsä. Vaikka olikin kauan sitten muuttanut erilleen vaimostaan, josta ei koskaan ollut välittänyt, herra Kumar lounasti hänen kanssaan säännöllisesti kerran viikossa. Muina viikonpäivinä hän söi palvelijansa laittamaa ruokaa tai kävi klubillaan, mutta sunnuntain koittaessa herra Kumar suuntasi kotiin lounaalle vaimonsa luo kuin murhaaja, jota rikospaikka vetää vastustamattomasti puoleensa. Hän saapui täsmälleen puoli yhdeltä eikä hänen tarvinnut koputtaa tai soittaa ovikelloa, koska rouva Kumar jätti oven aina auki. Herra Kumar istui lukemaan sanomalehteä rouvan vielä viimeistellessä ruokaa. Joskus herra Kumar meni huoneeseen, joka oli ollut heidän makuuhuoneensa ja tarkisti komerot, mutta ei koskaan koskenut mihinkään. He eivät milloinkaan puhuneet keskenään.
Munakoisobharta32 oli valmista ja odotti koristelua tuoreilla korianterinlehdillä, jotka rouva Kumar hakisi puutarhastaan. Tänä vuonna hän oli onnistunut kasvattamaan ennätyssadon vihanneksia ja jopa sipuli ja valkosipuli tulivat omasta maasta takapihalta. Hän leikkasi inkiväärin ohuiksi siivuiksi ja kastoi ne tuoreeseen sitruunamehuun herra Kumarin maun mukaan. Rouva Kumar oli istuttanut sitruunapuun viime vuonna ja tarkkaili sitä nyt huolella nuppujen merkkejä odotellen. Hänen pulleat, vaaleat kätensä liikkuivat vaivattomasti hänen pilkkoessaan sipulia paistaakseen sen sitten rapeaksi ja tummanruskeaksi pulaon33 koristeeksi. Hänen silmänsä eivät koskaan vuotaneet hänen leikatessaan sipulia. Se hyve oli ollut suuren ihmetyksen aihe hänen perheessään.
"Antaa Sushman leikata sipulit. Hän on siinä niin hyvä", hänen sisarensa sanoivat aina, kun he laittoivat ruokaa. Rouva Kumar oli onnellinen, kun häntä pyydettiin pilkkomaan sipulit, ja hän kiirehti keittiöön kiinnitellen sariaan tarmokkaasti vyötäisilleen. Muut tekivät hänelle tilaa täydessä keittiössä ja jäivät joskus seisoskelemaan ja katselemaan, kuinka hän pilkkoi ja viipaloi ammattimaisesti. Hänestä tuli niin taitava, että hän pystyi jopa katsomaan ylös työstään ja jatkamaan sipulin viipaloimista paperinohueksi. Vieläkin, iltapäivien harmaassa hiljaisuudessa, hän kuuli äitinsä äänen kaiun keittiössä: "Antaa Sushman hoidella sipulit." Onni tulvahti häneen.
Tänään hän oli tehnyt bhartaa dahi-lihacurryn34 lisäksi, koska oli aamulla löytänyt kasvimaalta kaksi kiiltävää, violettia munakoisoa. Hän oli paistanut ne nopeasti nuotiolla takapihalla ja lisännyt sitten tomaatteja ja hienonnettua vihreää chiliä. Hän ei mielellään kypsyttänyt bhartaa kauan, toisin kuin monet muut, koska hänestä se hävitti tulella paistetun maun. Dahi-lihaa hän kypsytti hiljaisella tulella, kunnes kastike oli täysin imeytynyt lihaan ja sen mukana kardemumman, fenkolinsiementen ja kuivatun inkiväärin maut. Tämä oli kashmirilainen yakhni-niminen lihacurry, jota naapuri oli opettanut hänet tekemään, mutta hän lisäsi mielellään oman säväyksensä, kuten punaista chiliä. Joskus hän pakkasi tähteet teräsastiaan herra Kumarin lähdettyä ja vei ne naapuriin. Hän ei koskaan soittanut ovikelloa, vaan jätti astian naapurin keittiönikkunalle, ettei hänen tarvitsisi kohdata aviomiestä, isoa, kovaäänistä miestä, jonka silmissä oli hurja, pelottava katse. Hän toi bhartan pöytään ja asetti sen tarjolle raastetusta kurkusta tehdyn raitan viereen. Herra Kumar rapisteli lehteään, siirtyi hiukan tuolissaan, mutta ei katsonut ylös. Pulao höyrysi liedellä ja rouva Kumar alkoi lusikoida sitä huolellisesti suurelle tarjoiluvadille, joka oli viimeinen jäljellä oleva astia hänen äidiltään myötäjäisiksi saamastaan englantilaisesta illallisastiastosta. Vaaleanpunainen ja kultainen kuvio posliinissa sai cashew-pähkinät ja rusinat hohtelemaan kullanruskealla riisipedillä ja kardemumman tuoksu tulvi huoneeseen. Herra Kumar taitteli sanomalehtensä ja nousi merkiksi. Niinpä he istuutuivat toisiaan vastapäätä ruokapöytään, joka oli toinen löytö Amerikan suurlähetystön huutokaupasta. Rouva Kumar tarjoili miehelleen ja katseli sitten hänen syömistään.
"Onko suolaa sopivasti?" hän kysyi äkkiä matalalla äänellä. Hänen miehensä hätkähti. Hän ei katsonut ylös lautasestaan, nyökkäsi vain hiukan hermostuneena vaimonsa äkillisestä rupattelun puuskasta.
"Toivottavasti hän ei ala pölistä ruoka-aikaan ja pilaa sillä ruokaa", hän ajatteli tuntien ärtymyksen piston. Vaimo ei sanonut sen enempää, ja tarjottuaan toisen annoksen lihacurrya hän meni keittiöön hakemaan mangosäilykkeen, jonka oli tehnyt pihapuunsa hedelmistä. Sitten hänkin istuutui syömään.
Oli äänetöntä lukuun ottamatta lusikan satunnaista kolahdusta lautaseen, rouva Kumarin rannerenkaiden hiljaista kilinää ja herra Kumarin tyytyväistä röyhtäilyä. Hän söi ja söi, otti lisää lihacurrya. Hän jyrsi luita huolella, silmät suljettuina, syvissä mietteissä. Sitten hän lapioi lautasensa kukkuroilleen pulaota, jonka hänen vaimonsa oli juuri lämmittänyt uudelleen, ja lisäsi vielä yhden ison lusikallisen currya. Näppärin sormin hän kieritti siistejä palloja ja viskeli ne yksitellen suuhunsa. Pöydän alla hänen polvensa löivät hilpeää, tyytyväistä rytmiä. Aterian päätteeksi hän nosti valtavan raitakulhon kuin maljan ja joi sen sisällön yhdellä kulauksella. Ennen kuin nousi pöydästä, hän söi viipaleen säilöttyä mangoa. Jälkiruokaa ei ollut, koska herra Kumarin oli käsketty välttää sokeria. Lääkäri oli myös määrännyt häntä olemaan syömättä raskasta, voimakkaasti maustettua ruokaa ja niin hän tekikin — koko viikon. Juuri kieltäytyminen teki niin herkullista tuosta vaaleasta lihasta tehdystä currysta, joka oli maustettu hienolla, voinsileällä sekoituksella inkivääriä ja fenkolinsiemeniä ja johon oli lisätty hyppysellinen tuoreessa voissa käristettyä punaista chiliä. Herra Kumarin vatsa kuitenkin ärtyi ateriasta joka kerta. Maatessaan hereillä yöllä, kääntyillessään ja vääntelehtiessään tuskissaan ja pureskellessaan liikahappoisuustabletteja hänestä niin ollen tuntui, että vaimon jättäminen oli ollut oikeutettua.
Yakhni (jogurtti-lihacurry)
1,5 kiloa paloiteltua lampaanlihaa tai karitsankyljyksiä
4 tl jauhettuja fenkolinsiemeniä (saunf)
2 tl inkivääripulveria (saunth)
6 dl vettä
2 dl ruoanvalmistusjogurttia
2 ruokalusikallista sinappiöljyä tai mitä vain muuta ruokaöljyä
punaisia chilejä maun mukaan
suolaa maun mukaan
Kuumenna öljy isossa paistinpannussa. Lisää lihakuutiot, vesi, suola, fenkolinsiemenet ja inkivääri. Keitä hiljakseen, kunnes liha on puolikypsää. Sekoita jogurttiin 2 dl vettä ja lisää neste lihan sekaan. Keitä hiljakseen, kunnes liha on kypsää. Ennen kuin otat pannun tulelta, ripottele joukkoon ison kardemumman murskatut siemenet. Voit halutessasi lisätä kirkastetussa voissa nopeasti käräytetyn punaisen chilin. Tarjoile keitetyn riisin tai pulaon kera.
