1.
Seison nyt tässä pihalla. On kaksi kesää siitä, kun olen viimeksi seissyt
tässä. Ruoho on heinää, joka yltää polviin. Kaikki on rehevämpää
kuin muistin. Villiviini on röyhähtänyt lehteen ja vääntänyt
mutkalle kattokourun, jota kohti se oli kiipeämässä silloin kaksi
kesää sitten.
Ensimmäinen ilta Moskovassa oli tyyni ja leppeä mutta yönmusta.
Siellä yövyttiin, jotta oltaisiin seuraavana aamuna valmiina
pakkautumaan lentokoneeseen ja sen jälkeen jokilaivaan
ja risteilylle alas Volgaa yhdessä isäntämaan toimittajien,
taiteilijoiden ja tieteilijöiden kanssa. Elettiin aikaa vähän ennen
sosialismin romahdusta.
Kun Anna oli kuullut kulttuurimissiosta jokilaivalla, hän
oli hoitanut itselleen kutsun. Hän oli kokenut Volgan matkan
kerran aikaisemminkin. Loisto idea: Hotelli kulkee mukana,
maisemat vaihtuvat ja tällä kertaa olisi luvassa myös
6
tasokasta ajanvietettä. Mukaan pakattaisiin muutama taidenäyttely,
pari kolme teatteriesitystä, bändejä ja niin sanottuja
artisteja. Kaikki esiintyisivät jokivarren kaupungeissa ja
laivalla.
Päätoimittaja oli hymähdellyt kutsua käännellessään.
– Kunhan katsot, ettei jutusta tule mitään vasemmistooodia.
– Jos tehdään elegia aikansa eläneelle ystävyysfraseologialle.
– Kirjoita mitä kirjoitat, kunhan sitä on vähän. Teet muutaman
arvion siitä, miten esitykset uppoaa sikäläisiin. Panet
muut asiasi kuvateksteihin. Kuvia sieltä pitää saada. Paljonpuhuvia
kuvia. Suomen nuori taide vapaamuotoisissa kohtaamisissa,
jos jonkinlaisissa. Jos on hyvät kuvat, tehdään sunnuntaiaukeama.
Voi löytyä juurta jatkojutuille. Otat vaikka
Mannosen mukaan ja katsot, ettei se ryyppää niin, että linssi
sumenee.
*
Kun yöllisen junamatkan tiiviisti seurustellut taiteilijakunta
viimein saapui ammattiliittojen hotelliin, lähes koko retkueella
oli melkoiset pohjat. Hotelli oli puolestaan ripiraitis.
Niinpä keskustan berjoshkoihin oli päivän mittaan vilkas
liikenne.
Illalla, kun Moskovan valot syttyivät, väki valui läheisen
tekolammen rantaan nauttimaan kesäyöstä ja päivän ostoksista.
Oli toukokuun loppu, mutta Moskova helli vieraitaan
7
ja kääri seurueen yön samettiin. Rannassa ei enää jaksettu remuta.
Pari kertaa kajahti ”Kalliolle kukkulalle”, siinä kaikki.
Polsladkoje shampanskoje pullon suusta pani pärskimään ja
purskahtamaan nauruun, mutta illan vire oli väsyneen levollinen.
Kerrostalojen valot heijastuivat lammen mustaan pintaan.
Allas lojui täynnään tummaa valoa. Oli tyyntä. Kun
juomat vähenivät, käsivarret kiertyivät paljaiden olkapäiden
ympärille ja pikkutakkeja lainailtiin auliisti. Väki alkoi hiljakseen
kivuta rinnettä takaisin hotellille.
*
Anna löysi itsensä huoneesta, johon oli pakkautunut paljon
elokuvaväkeä. Oitis korkattu konjakkipullo ja lämmin huone
nostivat mielialan riehakkaaksi. Kaikki kertoivat juttuja kuvauksista.
Äänittäjän unohtuminen kuvausauton katolle Lapin
suoralla sai koko joukon tikahtumaan. Jos Anna vielä junassa
oli saanut tuntea olevansa ulkopuolinen tarkkailija,
lehdistön edustaja, jolla kaiken lisäksi oli kuvaaja mukana,
oli varaukset tältä illalta unohdettu. Viereen istahtanut filmikuvaaja
pyrki halaamaan määrätietoisesti joka naurunremakan
kohdalla.
Pian väki olikin jakautunut parin hengen kokoonpanoihin.
”Suomen nuori taide vapaamuotoisissa kohtaamisissa”,
päätoimittaja oli osunut harvinaisen oikeaan. Jos Mannonen
olisi nyt kuvaamassa, piirtyisi filmille suomalaisen kulttuurin
uuspanoraama, Anna ajatteli. Oveen koputettiin. Toiminta
pysähtyi, mutta jatkui pian kun havaittiin, että tulija oli Asko
8
Mannonen mutta ilman kameraa. Turvallinen perheenisä Pakilasta,
ei kenenkään läsnäolijan reviiriltä.
– Lepo vaan, se sanoi ja istahti sängynlaidalle Annan toiselle
puolelle. – Pitäiskö tänään vielä vähän puhua siitä, mitä
huomenna ois tarkoitus tehdä?
On sillä silmää ja tilannetajua, Anna ajatteli. Mannonen
oli hyvinkin tuttu mies jo Teiniliiton ajoilta, sellainen johon
hän oli aina suhtautunut kuin naapurinpoikaan.
– Ok.
Hän vääntäytyi helpottuneena elokuvaajan tiukkenevasta
otteesta ja nousi jaloilleen. Asko tarttui häneen kuin
omaansa. Ovi läsähti heidän takanaan kiinni. Kakaramaisesti
tirskuen he juoksivat pitkää käytävää kohti Annan huonetta.
Jossain kolisi ovi. Annaa huhuiltiin vähän aikaa.
Asko jäi istumaan sängylle. Anna tarjosi pelastusoperaation
kunniaksi Araratit. Mikään siitä eteenpäin ei tuntunut
oudolta. Mies oli tuttu, työn jälki tuttu, jossain määrin myös
ajatuksen kulku. Nyt tulivat tutuiksi kädet, iho. Kyselemättä
he riisuivat. Moskovan valot tuijottivat pateettisesti pitsiverhojen
takaa ikkunasta sisään. Se, mitä tuleman piti, oli primitiivisen
arvokasta – yksinoikeudella. Anna lensi, valehtelematta.
Volgan mittainen kiitorata oli edessä.
*
Kun hän havahtui, oli yhä yö. Pää painoi raskaana miehen
rintalihasta, jota peitti punertava turkki. Posken alla se tuntui
edelleen hiestä kostealta. Hän ei halunnut liikahtaa, jat9
kaa vain puoliunta juuri sillä paikalla, siinä hetkessä. Mutta
toimittaja hänessä oli ehtinyt herätä piinaamaan. Se punnitsi,
miten kuvata sanoilla se, mitä hänelle oli hetki sitten tapahtunut,
olematta banaali. ”Nämä kaksi ihmiskehoa oli alun perin
luotu yhteiseen rakkauteen, joka tempaisi ne mukaansa kuin
hyökyaalto.” Annaa hymyilytti: mission impossible. Kaikkea
ei pidä kuvata eikä muille jakaa.
Joka tapauksessa hän oli oppinut itsestään ja toisesta ihmisestä
jotain ihan uutta.
Niska oli jäykkä. Hän käänsi toisen poskensa viileälle tyynylle.
*
Kun Volgan matka oli takana ja juna jyskytti kohti koti-Suomea,
Askoa ei näkynyt missään. Koko mies oli kadonnut.
Anna ei tohtinut mennä vaunuosaston ovea ryskyttämään,
olivathan he yrittäneet varjella salaisuuttaan. Kai sen tarkkanäköisimmät
olivat havainneet, mutta havaittavaa riitti sillä
matkalla muutenkin loputtomiin. Viimein hän törmäsi junan
käytävällä näyttelijään, joka oli majoitettu samaan hyttiin
Askon kanssa.
– Joko Mannonen sammui, hän kysäisi ohimennen.
– Se makaa yläpunkassa ja itkee. Sama homma menossa
siitä lähtien, kun juna nytkähti liikkeelle. Kai se on seonnut.
Anna kääntyi pois.
*
10
Reissu oli tehty. Juttu oli hyvä, kuvat vielä parempia. Oli
edessä paluu arkeen.
Jokin silti mätti, kai Mannosellakin. Onni oli käväissyt
Moskovassa.
Anna yritti olla ajattelematta mahdollisuutta, joka tunki
mieleen: oliko tässä kaksi avioliittoa kalahtamassa karille? Ei
niin, etteivätkö haverin ainekset olisi olleet olemassa jo paljon
aiemmin, ainakin hänen omalla tahollaan. Uppoamista
vauhditti Volgan öljyinen vesi, tulelle arka ja siihen peilautuneet
huikeat auringonlaskut, joihin vain rannan satunnaisten
ratsastajahahmojen siluetit korvensivat mustia au