Kerro kaverilleHigh School
”Mulla ei ollut mikään kiire siirtyä aikuisten maailmaan. Enkä mä ole siirtynytkään, en ainakaan siihen perinteiseen malliin. Olen yrittänyt säilyttää lapsen innon ja asenteen kaikessa mitä teen.”
Sinä kesänä rockinuudet tähdet alkoivat tuikkia. The Rolling Stones soitti ensimmäisen keikkansa Lontoon Marquee-klubilla, ja The Beatles sai levytyssopimuksen. Suomessa nuoret eivät vielä olleet kuulleetkaan noista hurjista bändeistä, jotka antoivat hiustensa kasvaa korvien päälle. Sen sijaan he kuulivat Radio Luxembourgin kohinan seasta The Venturesin ja The Shadowsin kaikuvia sähkökitaramelodioita, ja 50-luvun peruja ollut rock’n’roll-huuma vaihtui rautalankabuumiin. Valkoisten poikien rhythm & blues -bändien invaasio oli vasta tuloillaan, ja hippivuosiin oli matkaa puoli vuosikymmentä. Se oli kesä, jona Marilyn Monroe kuoli ja Michael Monroe syntyi.
”Matti Antero Kristian Fagerholm syntyi Helsingin Naistenklinikalla sunnuntaina 17. kesäkuuta 1962kello 3.20”, Michaelin äiti Marjatta kertoo. ”Loppukevään ja alkukesän sää oli harvinaisen kaunis ja aurinkoinen, suorastaan helteinen. Sinä yönä kuitenkin alkoi sataa. Kun meidät aamulla siirrettiin osastolle, vettä tuli taivaan täydeltä. Sadetta jatkui koko kesän.”
Matti on nuorin Pentti ja Marjatta Fagerholmin kolmesta lapsesta. Hänellä on kaksi isoveljeä. Jari on Mattia kolme vuotta, Eero puolitoista vuotta vanhempi. Fagerholmit olivat keskiluokkainen perhe, joka asui Marjatan äidin Toini Kiilaksen alivuokralaisena Helsingin Töölössä. Heidän kotinsa oli Sibeliuksenkadulla samassa kerrostalossa, jossa säveltäjä Jean Sibelius asui sotavuosina.
Matin, Eeron ja Jarin molemmat vanhemmat olivat töissä Yleisradiolla eli Ylellä – Suomen tunnetuin puheääni Pentti Fagerholm kuuluttajana, Marjatta Fagerholm äänitarkkailijana. Matin saatuaan Marjatta piti ensin kahdeksan viikon äitiysloman ja jäi sitten vuoden mittaiselle palkattomalle lomalle. Kolmen pojan ja koiran kaitsemisessa riitti puuhaa.
”Perheeseemme kuului myös airedalenterrieri Pukke, jonka nimi oli oikeasti Boxie Archibald. Se oli aina valmis menemään ovesta ulos”, Marjatta muistelee. ”Kun Matti oli lastenvaunuissa, Jari ja Eero pitivät kiinni vaunun tangosta kummallakin puolellani ja Pukke juoksi perässä, niin siinä liikenne pysähtyi ennen kuin koko rypäs pääsi kadun yli.”
Kun Marjatta palasi työelämään kesällä 1963, perheen arki oli organisoitava uudelleen.
”Minä ja Pentti teimme vuorotöitä, ja siinä tilanteessa äitini oli taivaan lahja. Asuimme yhteistaloudessa, ja äiti osallistui lasten ja huushollin hoitoon sen minkä töiltään ehti. Isoäiti eli maamo oli vankka tukipilari poikien elämässä. Päivisin pojat olivat Topelius-puistossa, jossa ihanat puistotädit Aini ja Birgit huolehtivat heistä.”
Kesäisin Ainin ja Birgitin palveluja ei tarvittu, sillä perhe vietti ne Kiikalassa. Äidin suvun kesämökki oli Matille tärkeä paikka. Siellä sai leikkiä ja metelöidä sydämensä kyllyydestä. Siellä näki eläimiä ja haistoi, miltä luonto tuoksui sateen jälkeen. Siellä isä pelasi hänen kanssaan korttia kuistilla. Ukonilmalla faija meni istumaan vihreään Volkkariinsa, joka oli salamain kalskeessa se turvallisin paikka.
Mökillä asui myös Ali. Hän on yksi Michael Monroen varhaisimmista muistoista.
”Ali oli ystäväni”, Michael kertoo. ”Kukaan muu ei nähnyt Alia, vaikka mä näytin, että katsokaa nyt, tossa se istuu tuolin karmilla. Ali oli pieni olento, jolla oli uurteiset vanhan miehen kasvot ja intialaiset piirteet. Mä näytin kerran äidille lehdestä itämaisen miehen kuvaa, että ’ton näköinen Ali on’. Mutta aikuiset eivät uskoneet. Ne sanoivat, että Alia ei ole olemassa, vaikka mä leikin sen kanssa. Vähitellen mäkin lakkasin uskomasta. Yhtenä päivänä mä sanoin Alille, että ’sua ei voi olla olemassa’, ja juoksin pakoon. Sen jälkeen mä en enää ole nähnyt sitä. Ehkä mä olisin nähnyt Alin kauemmin, jos aikuiset eivät olisi kieltäneet.”
Aikuisilla oli omat sääntönsä. Kuten esimerkiksi se, että Topelius-puiston lastentarhaan pääsi vasta nelivuotiaana. Kun isoveljet siirtyivät yksi kerrallaan sinne, Matti jäi viimeisenä puistotätien huomaan. Silloin veljessarjan hännänhuippu osoittautui hyvin päättäväiseksi pojaksi.
”Matti ei ollut vielä nelivuotias, mutta hänen teki kovasti mieli lähteä Eeron mukaan”, Marjatta kertoo. ”Lastentarhan tädit lupasivat ottaa hänet, jos tulee vapaa paikka. Joka aamu, kun Eeroa vietiin tarhaan, Matti kävi katsomassa, joko sinne pääsisi vai pitääkö vielä mennä puistoon. Eräänä aamuna Matille sanottiin, että nyt olisi paikka. Hän ilmoitti jäävänsä ja asettui taloksi. Jos Matti sai jotain päähänsä, hänen päätään ei käännetty, ja hän piti myös puolensa isoveljiensä seurassa.”
