Prologi

Hän oli pukenut ylleen valkoisen kauluspaidan ja harmaan jakkupuvun, jossa oli yksinkertainen leikkaus, ja laittanut hiukset niin tiukalle kampaukselle kuin vallattomat punaiset kiharat suinkin sallivat. Tehdäkseen parhaan mahdollisen vaikutelman hän oli meikannut kevyesti mutta huolellisesti. Hän suoristi ihonväriset sukkahousunsa, veti hameen kunnolla alas ja huuhteli wc:n. Ovi päästi metallisen loksahduksen ja hän suuntasi lavuaarille. Avokkaiden kannat kopisivat kivilattiaa vasten ja katossa olevan loisteputken kirkas valo sai hänet siristämään silmiään. Viereisellä lavuaarilla oli nainen, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Nainen ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota, vaan pesi nopeasti kätensä, kuivasi ne seinällä olevan puhaltimen alla ja jätti hänet sitten yksin.

Louise Strandberg katsoi itseään silmiin peilissä ja laittoi harmissaan merkille tummat silmänalusensa. Tulos ei ollut kummoinen, vaikka hän oli ponnistellut kalliiden kauneudenhoitotuotteiden kera vajaa tunti sitten. Olikohan hän koskaan aiemmin näyttänyt näin kamalalta?

Kaakeloitu seinä hohti steriilin valkoisena, kuin se jynssättäisiin päivittäin antibakteerisella aineella. Louise ojensi kätensä ja painoi vesihanaa, joka oli myös puhdas ja kiiltävä eikä vaikuttanut koskaan kohdanneen ihmiskehon eritteitä. Hän pursotti automaatista kämmenelleen saippuaa, hieroi käsiä yhteen ja huuhteli niitä veden alla tarpeettoman pitkään. Sitten hän huokaisi ja nojasi kylmään lavuaarinreunaan veden valuessa edelleen. Hän salli itselleen melkein puolen minuutin lepotauon silmät suljettuina.

Hetken kuluttua hänen kohtalonsa sinetöitäisiin. Hetken kuluttua hänen olisi pakko astua ulos ja kohdata tuomionsa.

Hänen kätensä olivat edelleen märät, ja hän painoi puhaltimen päälle. Hän oli aina inhonnut käsien kuivaamista puhaltimen alla. Siinä tuntui kestävän ikuisuus juuri silloin, kun hän halusi kiirehtiä päästääkseen seuraavan tilalleen. Nyt puhallin antoi hänelle vielä hetken lykkäystä.

Louise muisteli päivää, jolloin kaikki oli alkanut hänen osaltaan. Tarkemmin ajateltuna siitä oli vain viikko. Viikko. Pikemminkin ikuisuus.

Olihan hän ollut naiivi ja pahaa-aavistamaton. Ja tehnyt vääriä valintoja. Siihenkin oli syynsä, niin oli aina kaikkeen. Mutta jos hän olisi ollut viisaampi, kaikki olisi voinut päättyä toisin. Tai sitten ei.

Oli houkuttelevaa ajatella, että hän olisi toiminut toisin ja tehnyt toisenlaisia valintoja, jos hän olisi tiennyt mihin kaikki johtaa. Toisaalta, ihmiset tekivät valintoja sen perusteella mitä olivat. Eivät sen perusteella minkälaisia heidän pitäisi olla.

Louise päätti, että vaikka hänet seuraavaksi kivitettäisiin, hän ottaisi sen vastaan pää pystyssä. Hän venytti niskaansa ja oikaisi ryhtinsä.

Sitten hän avasi oven.

Suomentanut Ida Takala.