Kerro kaverilleSukulaiset luulivat meidän olevan koko ajan kännissä. Koko ajan vähän tui tui. Ei se helppoa ollut. Tehtaanportilla jokainen äijä juoksutettiin röntgenin läpi niin kuin neekerit timanttikaivoksessa. Ovelimmat lennättivät tavaraa kuumailmapallolla ja ainahan oli paskaputki. Kokeilkaa panna pää puhdistuslaitoksen rännin alle ja maistakaa. Iskee permanenttiin kuin miljoona volttia. Serkut kokeilivat ja niitten isä tippui naurusta jaloiltaan ja totesi maistuvan samalta kuin pikkupoikana, silloin kun polttimon paikalla kävi vasta maanmittari. Mitä juttuja. Joka kesä uudet ja paremmat. Joka kesä uudet sukulaiset parkkeerasivat autonsa ja asuntovaununsa meidän maille, niitä tuli Porvoosta asti ja Amerikasta bussilasti. Syötyään ja juotuaan ne pitivät esitelmän nuijasodasta ja näyttivät Jaakko Ilkan sukutaulua. Me kuuntelimme niitä juttuja vaiti, sillä siihen osaan Pohjanmaata meillä ei kuuluttu.
Filppula, Jaska Me ei oltu valtaosaa
Pohjanmaalainen sukupolvikronikka potkii rockmusiikin voimalla.
Mitä 80-luvun lakeudella voi tehdä, jos ei halua olla valtaosaa? Perustaa bändin, joka uhmaa kaikkea ja kaikkia - äärimmillään jopa itseään.
Jaska Filppulan omaelämäkerrallinen romaani syväsukeltaa Koskenkorvan kylän oman Ian Curtisin muovipöksyihin. Niistä löytyy teiniangstin ja ehdottoman antaumuksen syvin olemus. Riemukkaan raivokkaan kerronnan taustalla Hiljaa!-yhtye takoo päätä seinään periksi antamatta.
Me ei oltu valtaosaa on Jaska Filppulan (s. 1965) neljäs romaani. Kolme edellistä, Chicago, 1959 (WSOY 2002), Virginia City, 1965 (WSOY 2005) ja Kauniita ilmoja (WSOY 2006), muodostivat Amerikan-saagan, joka kuvasi popteollisuuden mekanismeja, naivismia ja idealismia. Tällä kertaa vuorossa on Suomi, lakeus ja 1980-luku.
"Filppulan tarina kiitää pitkin virkkeitä. Kielioppi saa joustaa ja antaa tietä. Mitään ongelmaa tässä ei ole, koska kyse on sittenkin erittäin hallitusta tyylistä, alituisesti jonnekin päin ravaavasta raivokielestä." – Helena Miettinen, Savon Sanomat
"Vaikka Filppulan kirja on täynnä vihaa ja katkeruutta, aggressiivista väkivaltaa ei teoksessa ole nimeksikään. Me ei oltu valtaosaa ei ole pelkästään mielenkiintoinen kuvaus 1980-luvun goottien ajatusmaailmasta ja tunkkaisista musiikkipiireistä vaan myös suunnaton kauneuden ylistys. Viha on kauneimmillaan kun se ilmenee särisevänä äänilevyn urissa." —– Johan-Erik Kukko, Lapin Ylioppilaslehti
"Me ei oltu valtaosaa ponnistaa Pohjanmaan kuvauksena eteenpäin Arto Mellerin novelleista. Paikoin se tuo mieleen Mikael Niemen jymypaukun Populaarimusiikkia Vittulanjängältä, joka asetti nuoruuden kuvauksille kovan vertauskohdan." —– Helsingin Sanomat
"Me ei oltu valtaosaa on taattua Filppulaa. Teksti on tutusti virittynyttä ja sen myötä sisältö kasvaa muodollisia speksejä paljon, paljon mittavammaksi." —– Matti Komulainen, Turun Sanomat
"Innostavaa kotiseutulukemistoa eritoten poikaihmiselle, joka on viettänyt lakeuksilla ison osan elämästään. Mutta emme me yksin ole. Samanlaista nyhräämistä se on muuallakin Suomessa." –— Ilkka
"Jaska Filppulan uusin teos on omaelämäkerrallinen tutkimus, joka pyrkii sinnikkäästi pääsemään asioiden ja ilmiöiden ihon alle. Olemaan rockia historiankirjoituksen seassa. (...) Ilmajoen Koskenkorvan kylän äänet, hajut, maut, värit, kiihko sekä hurman hetkellä kelkkaan hyppäävä kuolemanvietti välittyvätkin romaanin sivuilta oivasti, kun asiaa katsotaan Hiljaa-yhtyeen tavallisuudesta poikkeavasta näkökulmasta." –— Rumba, Jari Nikkola
"Filppulan rikas kieli ja yksilötasolta yleispäteväksi nouseva tematiikka kohottavat romaanin aihettaan isommaksi." –— Kauppalehti Optio
"Samaistumisen kohteita tarinassa riittää, vaikkei olisi rokkibändissä soittanutkaan." —– Terho Hautamäki, Pohjalainen
"Toisinaan Filppula osuu keskelle palloa: 'Kurikan-linjalla ei kulkenut muita muovihousuisia seitsemäntoistavuotiaita joilla oli korvakoru kuin minä. Muut matkustajat olivat etupenkille hajaantuneita kamferimummoja. Meitä yhdisti kaksi asiaa, kuoleman odotus ja bussimatkailu.'" —– Soundi, Tero Alanko
"Vuonna 1965 syntyneen Filppulan stoori kutittelee ehkä koskettavimmin ikätovereita." —– Helena Miettinen, Savon Sanomat
