Juntunen, Juho Manala
Viikatemies pitää huolen siitä, että Manalan ovi käy tiuhaan
Manalassa ollaan ihan täpinöissään: Saatana on vihdoin hommannut Singstar-pelin ja uusi BB-kausikin on alkamassa! Hevidiggarit kuulevat jo pedon musiikin sulosävelet korvissaan, mutta tiskijukka ilmoittaa, että valittavana on kaksi ikimuistoista sävelmää, Peltoniemen Hintriikan surumarssi ja Varpunen jouluaamuna. Samaan aikaan toisaalla Viikatemies myhäilee malttamattomana, kun lääkärit hikoilevat vaikean kirurgisen operaation kimpussa.
Legendaarinen sarjakuvapiirtäjä ja toimittaja Juho Juntunen on tehnyt myös lukuisia levynkansia, lehtikuvituksia ja tatuointeja. Särmikkäät Manala-stripit ovat tuttuja Viivi ja Wagner -lehden sivuilta ja chilikastikkeiden etiketeistä. Juntunen on palkittu sarjakuvistaan Lempi-patsaalla ja Puupää-hatulla.
”Juntusen Manala on hieno!” – Pertti Jarla, Fingerporin tekijä
"Parasta albumissa on ehdottomasti letkeän asenteen ohella Juntusen karkea, kohopainomenetelmää kosiskeleva piirrosjälki, joka on hioutunut huippuunsa. Juuri tällaisella rupisella otteella piruparkoja ja kalmaisia kouria pitääkin piirtää." – Tatu Junni, Plaza
"Piirrosjälki on viihdyttävää, selkeää ja sopii aiheeseen." – Tuukka Tervonen, Lapin Kansa
"Hauskimmillaan Manala on vaihtaessaan kehään epäkorrekteimmat hahmonsa. Tiesittekö esimerkiksi, että Klu Klux Klanin jäsenet varaavat valkoiselle kaapupyykilleen kohtuuttoman määrä Helevetin pesutupavuoroista." – Kararina Norontaus, Turun Sanomat
"Kun Juntunen piirtää jumalat ja pirut sympaattisella viivallaan, ollaan perimmäisten asioiden äärellä" – Juhani Karila, Aamulehti
"Herkkänahkainen voisi jopa paheksua Juntusen strippejä, pitää niitä jotnekin loukkaavina. Juntusen pilasarjakuvan perinteisellä pyöreänenäisellä tyylillä piistämät hahmot ovat kuitenkin loppujen lopuksi kilttejä kuin Hugo Simbergin pikkupirut. Tosin paljon hellyttävämmän näköisiä ja hauskempia." – Heikki Jokinen, Helsingin Sanomat
"Teologisesti ajatellen Manala on tietenkin kiinnostava. Innoitusta on haettu Dantelta asti, ja sehän ei ole huono esikuva ollenkaan." – Karjalainen




