Kun ajaa Detroitin päämoottoritietä pitkin, kiinnittää huomiota maiseman laimeaan ja litteään persoonattomuuteen. Esikaupunkialue on yhtä betonisiltaa ja tasaista peltoa. Alue vaikuttaa kuitenkin suunnattoman avaralta, tilaa on valtavasti mutta ilmapiiri oudon eristynyt. Täällä ei ole mitään häiriötekijöitä; paikka on kuin tyhjä kangas, jossa voi luoda itsensä aivan alusta.

Talvi saapuu tänne aikaisin. Kesä loppuu lempeästi, lehdet muuttuvat kullanruskeiksi ja PAM! yhtäkkiä lokakuun lopussa alkaa pakkaskausi. Kausi, joka kestää varsin pitkään. "Talvi on tullut", paikalliset sanovat ja huokaavat. Kylmyys on yhtä syvää ja leveää kuin kadut. Detroitissa on hyvin vähän puita pakkasen suojana, vähän luonnollisia muotoja. Kaupungissa on pelkkiä betonirakennuksia ja paljaita katuja. Navakka ja hyinen tuuli ujeltaa teitä pitkin ja hellittää vasta toukokuun lopussa. "Talvi kestää kahdeksan kuukautta", taksikuski toteaa alistuneen näköisenä, "mutta tammikuuhun mennessä siihen on jo tottunut." Kylmyyttä ei voi paeta mihinkään, paitsi omaan kotiin, jossa on lämmintä ja valoisaa ja televisio auki. Ei ihme, että detroitilaiset suhtautuvat viihdeteollisuuteen vakavasti. Ympäristön vaikutuksen näkee heidän olemuksestaan, heidän uutterasta, sisukkaasta ja päättäväisestä asenteestaan. On vain pakko kestää tai lähteä pois. Sää on niin ankara, että sitä vastaan kehittää suojakilven. Ja ne, joilla on tarpeeksi rahaa, lähtevät pakoon.

Tuntuu sopivalta, että Detroitin tunnetuin julkinen patsas on jättimäinen, viisisataayhdeksänkymmentäkiloinen pronssiin valettu nyrkki, jonka on tehnyt amerikkalainen kuvanveistäjä Robert Graham. Se on kunnianosoitus raskaansarjan nyrkkeilijälle ja syntyperäiselle detroitilaiselle Joe Louisille.Patsas symboloi kaupungin sitkeyttä taloussuhdanteiden heilahtelujen edessä. Jotkut jopa kieroutuneella tavalla pitävät tästä kylmästä ja kovasta kaupungista. Se on tuli, joka sytyttää heidät ja ruokkii heidän taiteellista mielikuvitustaan. Täältä on peräisin Stoogesin ja MC5:n hällä väliä -asenne. Vieraantuneisuuden tunne ja kunnioitus paljaita rakennuksia ja teknologiaa kohtaan synnyttivät Detroitin teknomusiikin. Detroit oli läsnä myös Motown-soulin hellittämättömässä rytmissä, joka oli niin itsepintainen, että insinöörit kuluttivat Studio A:n lattian puhki tanssiessaan musiikin tahtiin.

Aivan Detroitin pohjoispuolella sijaitsee Pontiacin esikaupunkialue. Nykyisin se on köyhää aluetta, mutta Madonnan aikaan se oli kukoistava tehdaskaupunki, joka palveli Detroitin valtavaa autoteollisuutta. Päätien varressa kohoaa suuri, kuplamainen rakennus nimeltä Silverdome. Se rakennettiin 1970-luvulla Detroitin amerikkalaisen jalkapallon joukkuetta varten, mutta sen jälkeen kun Lions muutti Detroitiin vuonna 2002, halli on ollut miltei käyttämättömänä. Silverdomen kukoistuskaudella siellä pelattiin NBA:n tähdistöottelu ja järjestettiin muun muassa Led Zeppelinin ja The Whon konsertit. Tammikuussa 1987 paavi Johannes Paavali II piti siellä valtavan messun.

Kadun toisella puolella, Silverdomea vastapäätä, on pieni työläislähiö. Täällä Madonna vietti varhaislapsuutensa, osoitteessa 443 Thors Street, vaatimattomassa, vaaleanvihreässä, yksikerroksisessa talossa. Kun minä kävin siellä vuonna 2006, talo näytti hieman kuluneelta ja ränsistyneeltä, aivan kuin vanhat aaveet eivät olisi vielä lähteneet rakennuksesta. 1960-luvun alussa asunto oli täynnä lapsia. Talo oli Madonnan vanhempien ensimmäinen yhteinen koti, paikka, jossa he aloittivat avioelämänsä, ja paikka, jossa heidän vanhin tyttärensä ensi kerran haaveili tulevista seikkailuistaan.