Muistio
Łódź, 10. pnä joulukuuta 1939
Luottamuksellinen
Salassapidettävä
Aihe: Geton perustaminen Łódźin kaupunkiin
Varovaisesti arvioiden Łódźin kaupungissa asuu tätä nykyä noin 320 000 juutalaista. Kaikkia ei voida evakuoida yhtä aikaa. Viranomaisten perusteellisen selvityksen nojalla on yhtä lailla mahdotonta keskittää kaikkia juutalaisia yhteen suljettuun gettoon. Toistaiseksi juutalaiskysymys on näin ollen ratkaistava seuraavasti.
1) Kaikki Listopada-kadun, Plac Wolnościn ja Pomorska-kadun pohjoispuolella asuvat juutalaiset siirretään suljettuun gettoon, jolloin ensinnäkin Vapaudentorin (Plac Wolnościn) ympäristön vankasti saksalainen keskusta voidaan vapauttaa juutalaisista ja jolloin perustettava getto toiseksi kattaa nimenomaan kaupungin pohjoisosat, joissa asutus joka tapauksessa on miltei yksinomaan juutalaista.
2) Łódźin muissa osissa asuvat työkykyiset juutalaiset organisoidaan erillisiksi työyksiköiksi, jotka sijoitetaan tarkasti valvottuihin parakkeihin.
Tämän suunnitelman valmistelee ja toteuttaa esikunta, jonka työskentelyyn osallistuvat seuraavat tahot:
1. NSDAP [Saksan kansallissosialistinen puolue]
2. Łódźin kaupungin edustaja Kaliszin aluehallituksessa
3. Łódźin kaupungin asunto-, työvoima- ja terveydenhuoltovirastot
4. Järjestyspoliisi
5. Turvallisuuspoliisi
6. Pääkalloyksiköt [SS-joukot]
7. Teollisuus- ja kauppakamarit
8. Kamreerinvirasto
Lisäksi toteutetaan seuraavat valmistelevat toimet:
1) Arvio katujen sekä rakennusten sisään- ja uloskäyntien ym. vastaavien sulkemista tarkoittavista toimenpiteistä.
2) Ennakkoarvio geton rajojen vartioinnista.
3) Geton sulkemiseen tarvittavien materiaalien hankkiminen valtiokonttorista.
4) Geton terveydenhuollon toteuttaminen erityisesti epidemioiden ehkäisemiseksi, lääkkeiden ja lääkintätarpeiden toimittaminen gettoon.
5) Tulevien säännösten valmistelu geton jätehuollon toimeenpanemiseksi sekä ruumiiden kuljettamiseksi juutalaiselle hautausmaalle, tarvittaessa sanotun hautausmaan perustamiseksi geton alueelle.
6) Tarvittavien polttoainemäärien hankkiminen gettoon.
Kun nämä valmistelevat hankkeet on pantu toimeen ja vartijoita on saatavilla riittävästi, vahvistan henkilökohtaisesti geton perustamispäivämäärän. Ilmoitettuna ajankohtana edellä vahvistetut rajat tullaan toisin sanoen miehittämään vartijoilla, minkä jälkeen kadut suljetaan piikkilankojen ja muiden esteiden avulla. Samalla talojen julkisivut muurataan umpeen tai suljetaan muulla tavoin geton sisäpuolella toimivien työläisten toimesta. Sen jälkeen gettoon perustetaan juutalaisten itsehallinto. Sen muodostavat juutalaisvanhin sekä laajennettu juutalaisten seurakuntaneuvosto [kehila].
Łódźin kaupungin elintarvikevirasto huolehtii geton ruoka- ja polttoainehuollosta. Ruoka ja polttoaineet toimitetaan gettoon ennaltamäärättyihin paikkoihin, minkä jälkeen juutalaishallinto huolehtii niiden jakelusta. Periaatteena tulee olla, että getto voi maksaa korvausta elintarvikkeista ja polttoaineesta ainoastaan tavarassa, kankailla, tekstiileillä ja muilla vastaavilla tuotteilla. Näin voimme poistaa juutalaisilta arvoesineet, joita he ovat vääryydellä hankkineet ja keränneet itselleen.
Kaupungin muut osat on tutkittava perusteellisesti, jotta kaikki työkyvyttömät juutalaiset voidaan siirtää gettoon heti sen perustamisen yhteydessä tai välittömästi tämän jälkeen. Työkykyiset juutalaiset sijoitetaan erillisiin työyksiköihin ja asutetaan vartioituihin parakkeihin, jotka kaupungin viranomaiset ja turvallisuuspoliisi järjestävät.
Edellä sanotusta voidaan tehdä seuraava johtopäätös. Kaikki työyksiköihin sijoitettavat juutalaiset asuvat geton ulkopuolella. Ne parakkeihin tuodut juutalaiset, jotka osoittautuvat työkyvyttömiksi tai sairastuvat, siirretään gettoon. Getossa oleskelevien työkykyisten juutalaisten on huolehdittava geton sisäpuolen töistä. Päätän myöhemmin siitä, missä määriä työkykyisiä juutalaisia siirretään getosta työläisparakkeihin.
Geton perustaminen on luonnollisesti vain tilapäistoimi. Pidätän itselläni oikeuden päättää, koska ja millä tavalla Łódźin kaupunki puhdistetaan juutalaisista. Lopullisena päämääränä täytyy kuitenkin olla tämän tartuntaa levittävän märkäpesäkkeen polttaminen pois kokonaisuudessaan.
[allekirjoitus]
Übelhör



