Kerro kaverilleKäteni olivat alkaneet vapista hillittömästi, ja päänsärkyni olivat palanneet entistä ankarampina. Tuntui kuin seppä olisi takonut alasintaan päässäni. Kuulin ja tunsin metallin kalahtelun päässäni, ja sietämättömän terävät äänet saivat suoneni ja lihakseni vihlomaan. Kieriskelin lattialla sänkyni vieressä tai joskus verannalla. Kukaan ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, sillä kaikilla oli omat vieroitusoireensa. Esimerkiksi Alhaji löi nyrkkiään yhden rakennuksen betonipylvääseen, kunnes hänen rystysensä vuosivat verta ja luu tuli näkyviin. Hänet vietiin sairastupaan ja nukutettiin moneksi päiväksi, jottei hän pystyisi satuttamaan itseään.
Eräänä päivänä päätimme rikkoa luokkahuoneiden
ikkunat. En muista, miksi niin tein, mutta sen sijaan että
olisin etsinyt kiven niin kuin muut, iskinkin lasia nyrkilläni. Sain rikotuksi monta ruutua, ennen kuin nyrkkini jäi kiinni lasiin. Vedin sen ulos, ja siitä alkoi valua vuolaasti
verta. Minun piti mennä sairastupaan. Aikomukseni oli
varastaa ensiapulaukku ja hoitaa haava itse, mutta hoitaja
oli paikalla. Hän käski minut pöydälle istumaan ja poisti
ihostani lasinsiruja. Hän irvisti aina ottaessaan pois sirun,
joka oli syvällä ihossani. Mutta kun hän katsoi minua, en
värähtänytkään. Hän etsi kasvoistani tuskan merkkejä. Hän
oli hämmentynyt, mutta jatkoi lasinsirujen poistamista hellävaraisesti verta valuvasta kädestäni. En tuntenut mitään.
Halusin vain, että verenvuoto lakkaisi.
"Tämä sattuu", hoitaja sanoi, kun hän alkoi puhdistaa
haavoja.
"Mikä sinun nimesi on?" hän kysyi sitoessaan kättäni.
En vastannut hänelle.
"Tule huomenna takaisin, niin vaihdan siteen. Okei?"
hän yritti silittää päätäni, mutta työnsin hänen kätensä pois
ja kävelin ulos.
