* * *

Havaitsin, että oli hyödyllistä ja rauhoittavaa määrittää numeroarvo jokaiselle vaihdetulle lahjalle. Aloitetaan luvusta 100. Sattumanvarainen indeksi mittaa maan Barryn ja Seanin yhteistä hyvänsuopuutta ja anteliaisuutta Alicea ja minua kohtaan vuosien varrella. Ensimmäistä yritystäni, julistetta, saattoi optimistisimmillaankin kuvata vain numerolla 3. Heidän pullonavaajansa täytyi olla vähintään 9. Joten ensimmäinen yritykseni maksaa velat oli saanut velan nousemaan lukemaan 106. Laskelmieni perusteella laadittu kaavio näytti tältä:
Juliste 3 97
Pullonavaaja 9 106
Kaleidoskooppi 5 101
Hiihtoloma 15 116
Ruusukimppu 7 109
Jalkapalloliput 5 114
Chinchillat 15 99
Muffinsit 2 101
Kukkaruukku 3 104
Ponit 25 129
Olimme reippaasti jäljessä. Liian kaukana jäljessä. Chinchillojen tuottamat aivan liian lyhyet kunnian päivät olivat jo ollutta ja mennyttä. Ja Barry ja Sean olivat halpamaisia vetäessään kaksoset mukaan kilpailuun. En voinut antaa heidän päästä kuin koira veräjästä. Kostoksi Barryn ja Seanin lahjoittamista poneista ostin kaksosille nukkekodin rahoilla, jotka olin ottanut asuntolainarahaston tililtä.

Nukkekoti oli tehty kevyestä puusta. Se oli suuri Yrjönaikainen talo, jossa oli kaksi savupiippua ja pikkuruinen torni, jonka huipulla oli kultainen kruunu. Julkisivun puolella olevat kaksi portaikkoa kääntyivät eroon toisistaan ja liittyivät sitten yhteen ensimmäisen kerroksen gallerian ovella. Nukkekodin mukana tuli kuusijalkainen mahonkipöytä, jonka kannoin Volvosta hikoillen, venäyttäen paikkojani ja kärsien kipuja. Löysin sille tilan kaksosten makuuhuoneesta heidän meikkilaatikkojensa ja valaistun pallon välistä. Pystytin talon pöydän päälle.

Kaksoset vilkaisivat minua hieman varuillaan tavalla, joka toi mieleeni heidän äitinsä.
Lahja, minä sanoin, myöhästynyt syntymäpäivälahja teille.
Hyvin ystävällistä, he sanoivat jäykästi.
Katsokaa, katsokaahan tätä, avautuvia luukkuja. Tuo lähtee irti noin, ja, ja, tuo tuolla tavalla.
Avasin sivuilta saranoidut seinät.
Kaksoset katsoivat toisiaan ja salasivat kasvoilleen yhtä aikaa kohonneet pettymyksen ja säälin ilmeet.
Katsokaa, tuossa on olohuone ja tuossa musiikkihuone, ja yläkerta, tuo näyttää askarteluhuoneelta ja tuolla on makuuhuone. Ja nuo verhot, haluatteko tunnustella niitä? Ne on tehty oikeasta sintsistä. Niin kaupan täti sanoi.
Kiitos, sanoi Chloe.
Nätti, sanoi Daphne.
Saatte luvan olla tämän kanssa hyvin varovaisia. Yksityiskohdat, käsityö, juuri ne ovat niin vaikuttavia. Sanani hiipuivat pois oivaltaessani, että yritin kaupitella taloa liian ahnaasti, kuin jättimäinen kiinteistövälittäjä ja hänen miniatyyrihelmensä.
Kyllä, kaksoset vastasivat.
Ette ole liian vanhoja leikkimään tällaisella, jos sitä mietitte.
Emme, sanoi Daphne.
Emme tietenkään, sanoi Chloe.
Se on todellinen keräilykappale. Pakottauduin taas hiljenemään. Tytöt sormeilivat myötätuntoisestihuonekaluja, vetivät sintsiverhoja auki ja taas kiinni.

Meidän täytyy hankkia teille nukkeja talon asukkaiksi, minä sanoin.
Tytöt nyökkäsivät kohteliaasti ja hyvästelevään sävyyn.
Poistuin heidän makuuhuoneestaan.