***

Suomalaisurheilijoiden menestymismahdollisuudet Roomassa

Urheilusta kirjoitin aina kun voin.
Toisinaan urheiluaine syntyi, vaikka opettajan otsikko ei olisi antanut siihen aihetta. Tulosten suhteen minua oli turha tulla neuvomaan, koska opettelin ulkoa tilastot sanoma- ja paikallislehdestä.

Opettajan mielestä kirjoitin asiallisesti ja tiedokkaasti silloin kun käsittelin urheilua, mutta olipa aihe mikä hyvänsä sain lopulta kuulla vasenkätisyydestäni. Vaikka sain laudaturin, aineen perässä seisoi: "Koeta kirjoittaa seuraava aine omalla käsialallasi."

Ylioppilaaksi pääsin, vaikka aineeni hylättiin. Tappion otin vastaan aivan yhtä rehdisti kuin olin opettanut laudatur-luentoni päätteksi: "Suomalainen penkkiurheilija voi rakennella pilvilinnoja, mutta toivottavasti, jos suomalaiset epäonnistuisivat, eivät he revi hiuksia päästään, sillä rehti kilpailuhan on tärkeämpi kuin voitto."

Kun ei tullut sitä urheiluaihetta, kirjoitin kumminkin ylioppilasaineeni suomalaisurheilijoiden menestymismahdollisuuksista Roomassa. Lähdin antiikista asti liikkeelle ja kiepautin maratonin historian kautta Suomen urheilun toiseen esiinmarssiin Münchenin jälkeen. Euroopan tulostason noususta huolimatta pidin täysin mahdollisena, että SUL:n asettama 6—7 mitalin raja voitaisiin saavuttaa ennenkaikkea naisten hyvällä panoksella.

Edelleen osaan iloita siitä, kuinka veikkaukseni sattui kohdalleen. Huomasin myös naisjuoksijat, ehkä siksi että elin kolmen kovaan veen huumassa. Vasala, Viren ja Väätäinen olivat juosseet Suomen takaisin maailman kartalle. Näiden miesten mitaleiden kirkkauteen verrattuna muiden kuin juoksijanaisten suorituksia arvostin lähinnä tilastollisessa mielessä ja silmänvirkistyksenä.
Ääneen en nauranut koskaan, en edes venäläisten naiskuulantyöntäjien parralle.