Kerro kaverille2.12.1991
Taideteoksen kohtaloa, sen epämääräistä, jäykistävää, tukkivaa, umpeen muuraavaa, tukehduttavaa ja palsamintuoksuista voimaa on vastustettava viimeiseen asti. Todellinen taideteos signeerataan taistelulla tuota kohtaloa vastaan.
3.12.1991
Kuvia ei tehdä siveltimellä vaan harjalla. Näkyviin täytyy jäädä rosoinen pinta täynnä kupruja. Samaa karkeutta tarvitaan äänityöhön.
9.12.1991
Minua ahdistavat kuvat ja musiikki elokuvassa, joka rakentaa mielikuvansa tukehduttamalla todellisuuden hengityksen liikkeet, joka rakentaa haavekuvia vertauskuvien sijaan. Kuin kulkuneuvo joka pysähtyy, kuivuu kokoon, ajaa umpikujaan. Apua! En voi sietää noita tukkoisia, täyteen ahdettuja, ratkeamaisillaan olevia kuvia, jotka eivät kuitenkaan pirstoudu hajalle. Miten kaipaankaan täyteläisiä kuvia ja ääniä, jotka värisevät, huutavat, takovat jaloillaan ja käsillään kunnes rikkovat kuplan ympärillään. Puhkaisevat aukon rajaamaan kuvaa.
19.12.1991
Onko pakko yhä šokeerata ja rikkoa koodeja? Tärkeää elokuvassa on inhimillisen kokemuksen uudelleen rakentaminen. Sinänsä järkyttävää ottaen huomioon, ettei sellainen kokemus kuulu enää nykyisin elämäämme.
26.12.1991
”En näe eroa kädenpuristuksen ja runon välillä”, kirjoittaa Paul Celan Hans Benderille. Noilla sanoilla Levinas aloittaa Paul Celanille omistetun tekstinsä.
Kunpa kykenisimme tekemään elokuvan, joka on kuin kädenpuristus.
Suomentanut Kristina Haataja.
