Sillä naisella sitä kieltä on, sanotaan. Niin on toisellakin huivipäällä, jankkaa yksistä sarkahousuista perille asti. Risat vehkeet laittoivat pakettiin, ukko jätettiin sille tielleen. Ei että olisi luunsipareen saanut arkkuun.

Linjavaunun tärinässä ei ehdi ajatella niin paljon. Mitä nyt nämä vähät saa ylös huonolla käsialalla. Ja nuo akkojen sotajutut! Ketä ne kiinnostavat, ja miksi minä kirjaan niitä Sinulle?
En pääse tasapainoon ellen saa purettua sisintäni. Olin eilen torilla. Oli kauhean ikävää ajatellessani, miten minä pelkään tätä lähtöä ja poissaoloasi.

Olen kuin koira, joka uskollisesti merkitsee jälkensä. Että edes jonkinlainen muisto tästä hetkestä. Ehkä rivien välistä pilkistää joskus syvempiäkin tuntoja? Typerää tuherrusta, jatkuvaa löperrystä, kyllä minä tiedän sen varsin hyvin.

Olen monesti luvannut polttaa nämä sanat, kaikki turhat. Miksi en saata! Sinun takiasi, Sinulle riisun itseni. Jos en näytä virheellisyyksiäni tässä, kenelle sitten? Jos kieltäisin mustat vihkoni, hävittäisin itseäni. Repisin vähitellen sisimpäni irti sydämestäni.
Oi Jumalani, miten metsä on kaunista katsella!
Tahtoisin painaa poskeni tärisevää ikkunaa vasten. Viilentyä, viilentää itseäni ja sieluani tuota maisemaa vasten. Tahtoisin taivaan sinenkin syliini, rakas. Pääni päällä syksyn viileys, maassa vielä nurmen vehreyttä, ne lohduttavat kuten sanasi.

En unohda koskaan siunaustasi linjaautoasemalla. Olet minulle enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa. Paavo, rakas oma poikani, rukoilen puolestasi.
Mihinkä lie menossa, sanotaan, ennen kuin tervehditään. Kyllä minä tiedän, mihin minä olen menossa.

Kaupungista päin tulossa, ukko jatkaa epäilyjään eikä avaa veräjää minulle. Oliko kyyti aikataulussa?

Vastausta odottamatta mies nostelee hitaasti veräjäpuita sen verran edestä, että minä pääsen niiden yli juuri ja juuri kapsäkkieni kanssa. Kiitettyäni vanhus kolistelee pyöränsä portin läpi, ja minä astun toiselle puolelle. Liian utelias jää vetelemään sileiksi kuluneita puita paikalleen jatkaessani matkaa uusiin maisemiin.

Useamman kerran upottaa saapasta, ennen kuin kuusi kilometriä on rämmitty ja viisi portin suuta avattu. Onneksi on saapas puolisääreen, muuten muta kastelisi sukat. Ohut sade tuntuu jo kesähuivini läpi ja vaalean takkini hartiat ovat tummuneet samanväriseksi kuin pahvilaatikko. Vaikka vaihdan laatikkokättä kevyemmän matkalaukun kanssa, silti puotinaru vetää kämmenpohjiin punaiset viivat. Vaatteet ovat kevyempiä kuin kirjat. Kaikki päiväkirjatkin sulloin suotta käsilaukkuuni, painavat kyynärtaipeessa kuin synti. Ihan hyvin olisivat säilyneet kotona kauniin herbaarioni kaverina.

Kihlauksemme jälkeen lahjoittamiasi sormikkaita en ota käsilaukusta. Silmille valuvaa huivia korjatessani ihailen niitä hetken. Helmenharmaat sormikkaat hankautuisivat narua vasten, kostuisivat vielä tässä kelissä ja rypistyisivät kuivuessaan.
Huomenta, huomenta, sanoo isäntä.
On osannut tulla vastaan kurapolkujen risteykseen, vaikka ei tiedä mikä aika päivästä on. Kyläkaupan ikkunasta seurannut monttujen ja lätäköitten väistelyäni. Sieltä se kaupan näköinen lautamökki pilkistää kuusten välistä, jos osaa oikein sihdata. OTK:n maalaamattomasta kauppapaikasta näyttää tuijottavan useampi hattupää.

Märkä tie kovenee kärrypoluksi isännän pussihousuja seuratessa. Polun keskellä ja reunoilla rehottava luonnonheinä kastelee polvia, muuten piennar vaikuttaa mieluummin köyhältä kuin lajirikkaalta. Mutta millainen mies on se, joka ei auta naista matkatavaroitten kanssa? Pitääkö se minua lapsena, jota ei laske vertaisekseen? Vai ujosteleeko pussihousu kaupunkilaista sen verran, että ei uskalla tarjota apuaan?

Metsän peitossa mies ottaa pahvilaatikkoni. Ottaisi matkalaukunkin, en anna. Kun ei sano nimeään, en mainitse minäkään. Kävelyn muuttuessa kevyemmäksi mustan puvuntakin selkä pysähtyy liian äkkiä.

Tätäkö nyt tarkoitti lehtiilmoituksen epäpätevällekin taataan täysi hoito talossa sekä huone kalustettuna? Punastunko häpeästä omasta vai lasten puolesta!

Luulen astuvani rakennustyömaan varastoon, mutta lautaparakki onkin luokkahuone. En uskoisi, jos hämärään koppiin ei olisi ahdettu pulpetteja. Jostain isäntä on löytänyt käsiinsä rihvelitaulun, jota se heiluttelee vaivaantuneena selostaessaan väliaikaista tilannetta. Aivan yllättäen Koppelomäki oli sanonut koulutilojen vuokrasopimuksensa irti. Tähän hätään ei keksitty muuta. Luja parakki tämä on, suojeluskunnan varastona kolmekymmentäluvulta asti ja hyvin ovat tilat riittäneet. Kerrankin, huonolla kelillä, koko kylän havuhatut pitivät voimisteluharjoituksen pyssyjen kanssa. Taakse poistuminen onnistuu kyllä näillä palkeilla. Sitten se tömisyttää savisia puolivarsiaan niin että lattiaan jäävät kuraläntit. Ne pitäisi pyyhkiä ennen kuin kuivuvat.

Itse isäntä ei ehtinyt suojeluskuntaan liittyä. Kuuli havuhattujen sisäharjoituksista kylän pojilta, jotka varmaan tulisivat oppilaikseni. Ja varsin mielellään, nyt kun hän on todennut omilla silmillään opettajan yhtä päteväksi kuin hyvällä käsialalla laadittu työhakemukseni.
Niin, hänen nimensä on Väinö, Väinö Taavetti.
Olivat jostain syystä valinneet koulun johtokunnan vastaavaksi, jonkun kun oli otettava sekin työkseen. Sanon nimekseni Aila, Aila Kaarina Heikarainen. Niiata niksautan niin kuin on opetettu.

Vanhempana miehenä hän ei kättele tullessaan eikä mennessään sano näkemiin — eikä kanna naisten laukkuja muualla kuin metsänpeitossa. Huomenta sanoo keskellä päivää, vaikka kellon vitjat roikkuu taskusta. Tai ehkä kiiltelevät vitjat ovat vain koristeena, kuten huonosti sidottu kravatti leuan alla, ja kello puuttuu vitjojen perästä samalla tavalla kuin Väinö Taavetilta sukunimi?

Onneksi minulla on ylioppilaslakki siististi matkalaukussa. Jos eivät muuten usko lukionsa käyneeksi, laitan sen päähäni. Kun selviän tästä talvesta, menen seminaariin niin kuin sovittiin. Vuosi vain tätä kärsimystä ja pääsen ottamaan vakavasti opintoni Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa. Sukuni ensimmäisenä ja ainoana ylioppilaana minun on lunastettava ne uhraukset, joita perheeni on joutunut tekemään koulutukseni takia.

Kuten sanoisit rakas Paavoni: kenttäolosuhteet heikohkot, työmoraali vahva. Siitä on hyvä jatkaa paikallisiin olosuhteisiin tutustumista. Täsmällisemmin ilmaistuna haluaisin nyt tietää, missä minä nukun. Kohta heittäydyn pitkälleen vaikka kovalle kaljamalle. Oi, taivaaseen pääsen, jos saan riisua nämä jalkineet.