Canary Wharf

Kauko Saarenmaa hikoili taivaisiin kurottuvan pilvenpiirtäjän sisuksissa pohtien ulospääsyä elämänsä umpikujasta. Pirulle tuli annetuksi pikkusormi ja nyt se saatana on viemässä koko käden.

Valtavassa salissa työskentelevät viisisataa pankkidiileriä toivat mieleen suurkanalan järjestäytyneen kaaoksen. Työpäivään ei mahtunut sellaista hetkeä, ettei sanoinkuvaamattoman perushälinän yli joku vielä huutanut täyttä kurkkua pettymystään epäonnistuneesta kaupasta. Juuri nyt ei sentään ollut käynnissä lähes päivittäistä käsirysyä.

Lehman Brothers, Bank of America ja monet muut valtameren takaiset rahoitusalan jättiyhtiöt olivat pitäneet Euroopan pääkonttoreitaan Lontoon Canary Wharfin entiselle satama-alueelle nousseissa toimistotorneissa. LB ajautui syksyllä tiensä päähän ja brittiläinen Barclays osti konkurssipesän parhaat palat pilkkahintaan. Eivät muut kunnioitetut konsernit olleet sieltä vielä mihinkään kadonneet, mutta kunnioituksen kanssa alkoi olla niin ja näin. Pankit olivat ahneuksissaan ajaneet nurkkaan maailman koko talousjärjestelmän.

Kaukon murheilla ei ollut globaaleja ulottuvuuksia, mutta kovin ponnistuksin ja kieltäymyksin luotu ura oli nyt vaakalaudalla. Keskelle salia istutetun sisäisen tarkastuksen väellä oli oikeus seurata kaikkien diilereiden tietoliikennettä ja kuunnella puheluja. Vaikka salissa tehtiin joka päivä toistakymmentätuhatta kauppaa ei kestäisi kauaa, ennen kuin joku saisi vainun sopimattomasta rahaliikenteestä.

Puhelin ei olisi voinut soida huonompaan aikaan. Kauko katkaisi yhteyden, mutta kännykkä hälytti pian uudelleen. Soittaja olikin hyvä ystävä.

– No moi!

– Hei! Et äsken vastannu.

– Sori. Mulla on nyt aika kusiset paikat.

– Mikä mättää?

– Jannen kuviot.

– Jos mä soitan myöhemmin?

– Joo rupatellaan mieluummin illalla, vai oliko sulla oikeetakin asiaa?

– Mulla on huonoja uutisia.

Kauko kuunteli uutiset, katkaisi puhelun ja heitti kapulan hallin perimmäiseen nurkkaan. Kukaan ei kiinnittänyt purkaukseen mitään huomiota. Pankkibisnes on kovaa peliä. Hetken mietittyään Kauko poistui salista ja nousi hissillä rakennuksen ylimpään kerrokseen.

Kattoterassilta avautui huikea panoraama yli koko kaupungin. Kauko oli työskennellyt Lontoossa vasta vajaan vuoden ja nähnyt vain häviävän pienen osan kaikesta näkemisen arvoisesta. Kaksitoistatuntisen työpäivän jälkeen ei enää jaksanut kierrellä kaupungilla.

Kaukana lännessä kohoava, vuosituhannen vaihtumisen kunniaksi rakennettu 135-metrinen maailmanpyörä London Eye oli vielä koeajamatta. Myös British Museum ja Portobello Road jäisivät nyt näkemättä, ajatteli Kauko kiivetessään kaiteelle ja hypätessään mosaiikkilaatoin päällystetylle sisäpihalle keskelle lounasajan kuhinaa. Onneksi kukaan jäänyt alle.

London Metropolitan Policen tutkija ilmoitti tapauksesta Suomen poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen yhteiseen PTR-toimistoon, joka siirsi automaattisesti tutkinnan edelleen keskusrikospoliisille.