Eräänä helteisenä kesäkuun iltana helähti Liisankadun-kämpän ovikello ja Kononen nousi sohvalta vastoin tapojaan avaamaan, koska odotti vierasta. Etsivä Sumasella oli avaimet pahan päivän varalle, mutta herrasmiehenä hän tietenkin soitti kelloa. Oven takana ei kuitenkaan ollut Sumanen vaan mustaan polvipituiseen päällystakkiin pukeutunut parrakas mies. Takin liepeiden alta pilkottivat paljaat karvaiset sääret ja kirkkaanoranssit koripallotossut.
– Nyt en kyllä osta mitään!
Kononen yritti vetää ovea kiinni, mutta mies tunki tossun väliin.
– Mitä vittua? Minä olen poliisi, ja sinä otat nyt räpylän pois oven välistä tai saat kylmää kyytiä.
– Tiedän, että olet poliisi. Minä olen entinen itämaisten kielten opiskelija Karttunen ja minulla on vakavaa asiaa. Kysymys on elämästä tai kuolemasta. Voinko tulla hetkeksi käymään?
Kummallisen näköinen hyypiö ojensi kätensä, ja jostain itselleenkin käsittämättömästä syystä Kononen päästi miehen sisään. Kenties pelkkä uteliaisuus tai paremminkin Karttusen oudosti tutun oloiset kasvot avasivat portit.
Mies riisui eteisessä päällystakin, jonka alta kuoriutui langanlaiha ja vain Tarzan-kalsareiden verhoama vartalo.