Mies kuuli auton äänen ja näki hämähäkinverkkojen tahrimasta ikkunasta, miten pariskunta ajoi pihaan. Mies ja nainen. Se ei käynyt päinsä. Ei nyt. Hän heilautti päätään, ja otsatukka lennähti taaksepäin, mutta laskeutui heti otsalle. Hän puristi peukalonsa ja etusormensa välissä vanhaa taivutettua naulaa. Se painoi jäljen hänen sormiinsa, ruostetta ja verta.

Naisella oli yllään värikäs mekko. Hänen paljaat hartiansa olivat kyyryssä, ja hän käveli ruohikossa paljain jaloin. Hänen olemuksessaan oli jotain uutta — hän oli painunut hieman kumaraan, ja hänen suorat hiuksensa varjostivat hänen silmiään. He menivät sisälle taloon. Mies tajusi että hän olisi voinut olla siellä pariskunnan saapuessa. Se olisi ollut paha juttu. Jos hän olisi päättänyt vääntää ikkunan auki niin kuin oli edellisellä kerralla. Se ei ollut vaikeaa. Jos hän olisi arvellut Kattanin olevan talossa, hän olisi mennyt perässä sisälle.

Viimeksi hän oli löytänyt Kattanin yläkerrasta sängyltä. Hän oli ottanut mukaansa kaksi tyynyä. Hän oli pannut ne omaan sänkyynsä ja kuvitellut, että ne saisivat kissan jäämään.
Mutta silti Kattan lähti.
Nyt mies pysytteli navetassa.
Pöly ja auringonvalo peittivät seinät ja lahoavat valjaat.

Mutta ei enää ääniä! Hevoset olivat lakanneet pureskelemasta, eivätkä ne enää seisoneet paino kolmella jalalla neljättä jalkaa koukistettuna lepuuttaen, ne eivät edes olleet pilttuissaan, sillä jäljellä oli vain hampaiden jäljet puussa, vanhat sälöt puruna lattialla. Mutta ei olkia, ei merkkiäkään jouhista.

Mies nojautui eteenpäin kämmentensä varaan. Nainen istui portailla polvet koukussa. Puoliso hiljaa takana poispäin katsellen. Nainen puhui. Mies näki hänen suunsa. Puoliso levitti käsivartensa ja hävisi ovesta sisälle. Kun mies seisoi ikkunassa, nainen tuli äkkiä lähelle, hänen kasvonsa tulivat niin lähelle, että mies näki hänen raskaan suunsa ja nenää peittävän ihon poimut.

Naisen kasvot olivat aina hermostuttaneet miestä. Nainen istui jalat levällään niin, että polvet ja reidet näkyivät, naisella näytti olevan valkoiset alushousut. Niin, naisen kasvot olivat aina hermostuttaneet miestä samoin kuin naisen vartalo, ja vaikka mieheen oli juurtunut raivoisa kaipaus, hän ei tuntenut vieraan naisen vartaloa kohtaan samanlaista kaipausta kuin Kaarinaa kohtaan, vaan pikemminkin haluttomuutta, särkyä. Eräänä yönä hän oli huoneessaan ajatellut naista, ja nainen oli nauranut röyhkeästi kaikki hampaansa paljastaen, kumartunut hänen ylleen niin, että rinnat hipaisivat hänen kaulaansa, jolloin hän oli näykkäissyt niitä ja vetänyt naisen itseään vasten. Silloin nainen oli alkanut temppuilla niin, että miehen oli ollut pakko pitää kiinni. Nainen oli vahva ja sitkeä. Mutta mies vahvempi. Ja kun naisen suu sylki ja lateli kovia sanoja, mies painoi kätensä sen päälle, ajatteli samalla Holgeria, niin, Holgeria ja Kaarinaa. Kun nainen rauhoittui ja makasi säyseänä hiljaa hänen lakanoillaan, hän riisui naisen vaatteet.

Hän mietti mikä naisen nimi oli. Hän oli kuullut naista huudettavan nimellä, joka oli lyhyt ja vieras, mutta hän ei ollut onnistunut painamaan sitä mieleensä. Hän ei ollut koskaan ennen kuullut sellaista nimeä. Nyt nainen istui portailla ja hänen miehensä tuli ulos, heillä oli kummallakin lasi kädessään ja he joivat. Niin. He joivat.

Silloin Kattan tuli esiin, se kyyhötti pienenä ja harmaana portaiden vierellä ruohikossa. Mies meni ovelle. Hän avasi sen. Kun Kattan näkisi hänen seisovan siinä, se tulisi hänen luokseen. Ja sillä olisi pennut mukanaan.